skip to content
 
 
 

Parlamentin viikko 42/2020: Valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia

 

Parlamentin jäsenet kokoustavat tällä viikolla valiokunnissa. Viikon aiheita ovat muun muassa EU:n toimet koronaviruspandemian hallitsemiseksi, pandemian rajoitustoimien vaikutus demokratiaan ja oikeusvaltioperiaatteeseen, euroalueen talouspolitiikka, vuoden 2020 Saharov-palkinto ja uusi Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto. Poliittiset ryhmät valmistautuvat myös ensi viikon täysistuntoon, jossa mepit päättävät mm. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta, digitaalisista palveluista, tekoälystä, suhteista Valko-Venäjään ja globaalin metsäkadon hillitsemisestä.

Parlamentti kokoontui viime viikolla Brysselissä lokakuun ensimmäiseen täysistuntoon. Mepit äänestivät muun muassa uudesta ilmastolaista, uudesta demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia koskevasta mekanismista, Euroopan unionin vuoden 2020 jälkeisestä metsästrategiasta sekä muutoksista Euroopan komission kokoonpanoon. Esillä oli myös oikeusvaltioon liittyvä ehdollisuus, jota parlamentti on pitänyt kynnyskysymyksenä EU:n pitkän aikavälin budjettia koskevissa neuvotteluissa. 

Koronapandemian varotoimena parlamentin virallisia kokouksia järjestetään edelleen osin etäyhteyksin. Parlamentin jäsenillä on mahdollisuus osallistua täysistuntoihin ja valiokuntien kokouksiin videoyhteydellä sekä äänestää etänä. Kaikki kokoukset lähetetään verkkolähetyksinä. Väliaikainen poikkeusjärjestely jatkuu toistaiseksi. 

Varotoimilla pyritään turvaamaan parlamentin keskeiset toiminnot ja etenkin lainsäädäntö- ja budjettivallan käyttöön liittyvä työ. Parlamentti on päivittänyt vuosikalenteriaan lisäten siihen päiviä, jolloin parlamentin hallintoelimet, valiokunnat ja poliittiset ryhmät voivat järjestää etäkokouksia. Kunkin valiokunnan sivuilta löytyy lisätietoa lähiviikkojen kokousaikatauluista. 

Parlamentti jatkaa myös muiden toimintojensa rajoittamista osana koronavirukseen varautumista. Valtuuskuntamatkat ja valiokuntien asiantuntijakuulemiset on toistaiseksi peruttu. Muiden kuin parlamentin jäsenten, henkilökunnan ja median edustajien pääsy parlamentin tiloihin on rajoitettu. Myös yleisötilaisuudet kaikissa parlamentin toimipaikoissa on peruttu toistaiseksi. Varotoimenpiteillä suojellaan parlamentin jäsenten ja henkilöstön terveyttä. Parlamentin jäsenet, virkamiehet ja muu henkilökunta työskentelee edelleen osin etänä.

Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia
- Eurooppanaiset ry 25 vuotta – Naisten tulevaisuus EU:ssa Covid-19 pandemian jälkeen 12.10. klo 15.00–17.00.

Toimittajille
- Pressikahvit suomalaismeppien kanssa etäyhteyksin perjantaina 16.10. klo 9.00–10.00

- Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!

EU @Oodi jälleen avoinna

EU:n työpaikat
- Virkamieskilpailuja ja muita hakuja
- EU:n ulkosuhdehallinnon rekrytointikilpailu, haku 13.10. saakka 

Muuta ajankohtaista
- Lähtisikö koulusi mukaan Ambassador School -hankkeeseen?
- Parlamentin verkkokyselyt opettajille ja nuorille
- Juvenes Translatores – komission vuotuinen käännöskilpailu nuorille
- Brexit-aiheinen visuaalisen taiteen kilpailu 19–30-vuotiaille
- Europe Direct -palvelujen haku käynnissä
- Lokakuu on Euroopan kyberturvallisuuskuukausi
- Osallistu Euroopan ammattitaitoviikolle –järjestä vaikka verkkotapahtuma
- Maahanmuuttajien kotouttaminen ja osallisuus – osallistu julkiseen kuulemiseen
- EU-peli 2.0 opetuksen tueksi
- Äänestä omaa suosikkiasi Euroopan Natura 2000 -palkinnon finalisteista
- Faktatietoja Euroopan unionista -verkkosivusto 
- Eurooppa käden ulottuvilla: Citizens’ App -sovellus

- Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena
- Tilaa Euroopan parlamentin esitteitä

Parlamentin jäsenet kokoustavat tällä viikolla valiokunnissa. Viikon aiheita ovat muun muassa EU:n toimet koronaviruspandemian hallitsemiseksi, pandemian rajoitustoimien vaikutus demokratiaan ja oikeusvaltioperiaatteeseen, euroalueen talouspolitiikka, vuoden 2020 Saharov-palkinto ja uusi Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto. Poliittiset ryhmät valmistautuvat myös ensi viikon täysistuntoon, jossa mepit päättävät mm. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisesta, digitaalisista palveluista, tekoälystä, suhteista Valko-Venäjään ja globaalin metsäkadon hillitsemisestä.

EU:n toimet koronaviruspandemiaa vastaan: EU4Health. Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta (ENVI) äänestää tiistaina EU:n terveysalan toimintaohjelman (EU4Health) perustamisesta kaudeksi 2021–2027. Ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja vahvistaa jäsenmaiden terveydenhuoltojärjestelmien kantokykyä. Kokousasiakirjat täällä

Covid-19 ja EU:n yhteiset arvot. Kansalaisvapauksien valiokunta (LIBE) keskustelee torstaina ja perjantaina EU-maiden koronaviruspandemiaan liittyvien rajoitustoimien vaikutuksista demokratiaan, perusoikeuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen. Kokousasiakirjat täällä

Euroalueen talouspolitiikka. Komission keväällä julkistaman talousennusteen ja huolestuttavien talousnäkymien johdosta talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON) äänestää torstaina useista toimenpiteistä. Mepit haluavat, että elpymispaketti on johdonmukainen vihreän kehityksen ohjelman periaatteiden, Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin ja kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Kokousasiakirjat täällä

Oikeusvaltioperiaate. Maanantaina alkavat ensimmäiset epäviralliset neuvottelut parlamentin, neuvoston ja komission välillä EU-varojen käytön sitomisesta oikeusvaltioperiaatteeseen. Parlamentti haluaa, että EU-varojen jakaminen voidaan keskeyttää, mikäli jäsenmaa ei kunnioita oikeusvaltioperiaatetta tai perusoikeuksia. 

2020 Saharov-palkinto. Ulkoasiainvaliokunta (AFET) ja kehitysvaliokunta (DEVE) vahvistavat vuoden 2020 mielipiteenvapauden Saharov-palkinnon finalistit maanantaina. Finalisteiksi on esitetty Valko-Venäjän demokraattista oppositiota ja sen edustaja Svjatlana Tsihanouskajaa, Mosulin arkkipiispa Najeeb Moussa Michaeelia, hondurasilaisia Guapinol-ympäristöaktivisteja ja Berta Cáceresia sekä ryhmää puolalaisia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolustajia, Jakub Gawronia, Paulina Pajakia, Paweł Prenetaa ja Kamil Maczugaa. Parlamentin puheenjohtajakokous julkistaa palkinnon saajan 22.10. Lue lisää vuoden 2020 ehdokkaista ja Saharov-palkinnosta. Kokousasiakirjat (AFET) ja (DEVE)

Daphne Caruana Galizia -journalismipalkinto. Uusi vuosittain myönnettävä journalismipalkinto julkistetaan perjantaina. Samana päivänä muistetaan 16.10.2017 autopommi-iskussa menehtynyttä maltalaista Daphne Caruana Galiziaa, joka työskenteli tutkivana journalistina. Galizia raportoi lahjontaan, rahanpesuun ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvistä ongelmista sekä Maltan silloiseen hallitukseen liittyvistä ns. Panaman asiakirjoista. Euroopan parlamentti myöntää hänen nimeään kantavan palkinnon journalistisista ansioista toimittajalle työstä sananvapauden ja Euroopan unionin arvojen edistämiseksi. Lue lisää palkinnosta 

Seuraava täysistunto. Poliittiset ryhmät valmistelevat 19.–23. lokakuuta pidettävän täysistunnon aiheita. Seuraavassa täysistunnossa mepit päättävät uudistuksista EU:n yhteisen maatalouspolitiikan rahoitukseen, hallinnointiin ja seurantaan, digitaalisista palveluista, tekoälystä, suhteista Valko-Venäjään, globaalin metsäkadon hillitsemisestä ja euroalueen loppuvuoden politiikasta. Mepit keskustelevat myös komission työohjelmasta ensi vuodelle ja 15-16. lokakuuta pidettävän EU-huippukokouksen päätelmistä. Täysistunnon esityslistaluonnos

Puhemiehen agenda. Puhemies David Sassoli osallistuu videokonferenssiin pitkän aikavälin budjetista vastaavan yhteysryhmän kanssa. Tiistaina Sassoli keskustelee Italian ulkoministerin Luigi di Maion kanssa ja keskiviikkona Espanjan varapääministeri Pablo Iglesiasin kanssa. Torstaina puhemies keskustelee Portugalin pääministeri António Costan kanssa sekä puhuu  EU-huippukokouksessa.

Viime viikolla parlamentissa

Parlamentti kokoontui Brysselissä lokakuun ensimmäiseen täysistuntoon. Mepit äänestivät muun muassa uudesta ilmastolaista, uudesta demokratiaa, oikeusvaltiota ja perusoikeuksia koskevasta mekanismista, Euroopan unionin vuoden 2020 jälkeisestä metsästrategiasta sekä muutoksista Euroopan komission kokoonpanoon. Esillä oli myös oikeusvaltioon liittyvä ehdollisuus, jota parlamentti on pitänyt kynnyskysymyksenä EU:n pitkän aikavälin budjettia koskevissa neuvotteluissa. Katso video lokakuun ensimmäisen täysistunnon kohokohdista. 

Oikeusvaltioperiaatteen sitominen pitkän aikavälin budjettiin. Parlamentin täysistunto käynnistyi keskustelulla oikeusvaltio- ja demokratiakysymyksistä. Mepit nostivat muun muassa esille, että EU:lla on velvollisuus kansalaisia ja veronmaksajia kohtaan valvoa EU-varojen käyttöä oikeusvaltioperiaatteen loukkausten ja korruption jatkuessa joissakin EU-maissa. Erillisessä äänestyksessä mepit vaativat lisäksi EU-arvojen täyttä ja ehdotonta kunnioittamista Bulgariassa. Lue lisää

Mekanismi eurooppalaisten arvojen suojaamiseksi. Parlamentti hyväksyi päätöslauselman demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja perusoikeuksien suojelemisesta ja vahvistamisesta kaikissa jäsenmaissa. Kansalaisvapauksien valiokunnan aloite peräsi komissiolta lakiehdotusta uudeksi pysyväksi mekanismiksi, jolla EU:n yhteisten arvojen toteutumista seurattaisiin. Järjestelmän pitäisi lujittaa ja täydentää jo olemassa olevia mekanismeja, kuten EU-sopimuksen 7 artiklan mukaista oikeusvaltiomenettelyä ja komission oikeusvaltiota koskevaa vuosikertomusta. Seuraavaksi mepit odottavat, että komissio antaa käsiteltäväksi päätöslauselmaan perustuvan ehdotuksen. Lue lisää

EU:n ilmastolaki. Parlamentin jäsenet vaativat tiukempaa, 60 %:n päästövähennystavoitetta vuodelle 2030 verrattuna vuoden 1990 tasoon, sekä uutta välitavoitetta vuodelle 2040.  Mepit haluavat, että EU ja sen yksittäiset jäsenmaat ovat ilmastoneutraaleja viimeistään vuonna 2050 ja että kaikista suorista ja epäsuorista fossiilisten polttoaineiden tuista luovuttaisiin vuoteen 2025 mennessä. Eurooppalaisen ilmastolain tarkoituksena on muuttaa poliittiset lupaukset EU:n vuoden 2050 ilmastoneutraaliudesta sitovaksi velvoitteeksi. Tämä antaisi Euroopan kansalaisille ja yrityksille lainsäädännöllistä varmuutta ja ennustettavuutta, jota siirtymässä tarvitaan. Lue lisää EU:n ilmastolaista ja ilmastotoimista. 

EU:n metsästrategia. Parlamentti hyväksyi päätöslauselman, jossa se ottaa kantaa EU:n tulevaan metsästrategiaan. Metsänhoidon ja metsätalouden tulee olla kestävää ja metsänomistajien tehdä vastuullisia päätöksiä. Petri Sarvamaan (EPP, kok.) esittelemän mietinnön mukaan komission vuoden 2021 EU:n metsästrategian pitäisi huomioida, että metsillä on myös jatkossa useita tehtäviä ja että metsänhoitomalleihin olisi sisällytettävä ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Päätöslauselmassa kehotetaan tukemaan laajemmin puun käyttöä rakennusteollisuudessa, vaaditaan tehostamaan toimia laittomien hakkuiden lopettamiseksi ja kannatetaan kestävän metsätalouden edistämistä maailmanlaajuisesti. Lue lisää

Uudet komissaarit McGuinness ja Dombrovskis. Parlamentti hyväksyi keskiviikkona irlantilaisen Mairead McGuinnessin nimityksen uudeksi rahoituspalveluista, rahoitusvakaudesta ja pääomamarkkinaunionista vastaavaksi komissaariksi. Hän on toiminut Euroopan parlamentin varapuhemiehenä vuodesta 2014. Myös komission johtavan varapuheenjohtajan Valdis Dombrovskisin vastuualueen muutos hyväksyttiin. Latvialainen komissaari vastaa tästedes myös kauppakomissaarin tehtävistä. Lue lisää

Nuorisotakuu. Talouden elpymiseen liittyen mepit vaativat, että jäsenmaat ryhtyvät vahvempiin toimiin lievittääkseen koronaviruskriisin vaikutuksia nuoriin. EU-maiden tulisi varmistaa, että nuorisotakuun piirissä oleviin hankkeisiin ilmoittautuville nuorille tarjotaan laadukkaita, vaihtelevia ja heille sopivia työpaikkoja, koulutusmahdollisuuksia tai harjoittelupaikkoja.

Eurooppa-neuvoston huippukokous. Täysistuntokeskustelussa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel esitteli 1.–2. lokakuuta pidetyn ylimääräisen EU-huippukokouksen lopputuloksia. Huippukokouksessa käsiteltiin erityisesti EU:n ulkosuhteita, ml. suhteita Kiinaan, Turkin ja Valko-Venäjän tilanteita ja Alexei Navalnyin myrkytystä. Esillä oli myös 15.–16.10. pidettävä seuraava EU-huippukokous, jossa on tarkoitus käsitellä EU:n ilmastolakia sekä neuvotteluita EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta.

Parlamentin agendalla syksyllä 2020. Parlamentin syyskauden työ jatkuu poikkeusoloissa, koronapandemian torjunnan ja seurausten lievittämisen hallitessa agendaa. Syksyn keskeisiä aiheita ovat neuvottelut ja äänestykset EU:n pitkän aikavälin rahoituksesta ja elvytyksestä. Meppien on määrä äänestää syksyllä myös uudesta ilmastolaista sekä jatkaa keskustelua EU:n tulevaisuudesta. Lue lisää ja katso aiheesta video täällä

Koronavirus ja EU:n toimet. EU pyrkii torjumaan koronaviruspandemiaa yhteisillä toimillaan, joita Euroopan komissio koordinoi. Jäsenmaiden terveydenhuollon tukemisen ja viruksen sosiaalisten ja taloudellisen vaikutusten torjumisen ohella EU tarjoaa puolueetonta tietoa viruksesta sekä toimista sen leviämisen ehkäisemiseksi. Parlamentin verkkosivuille on koottu tietoa EU-tason toimista koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi ja tukea ja lääketarvikkeita tarvitsevien jäsenmaiden auttamiseksi. Tuore katsaus parlamentin työhön covid-19-pandemian torjumiseksi on luettavissa täällä (EN). Kattavaa tietoa EU:n toimista koronakriisissä ja toimielinten työn poikkeusjärjestelyistä on koottu myös valtioneuvoston kanslian verkkosivuille.

Tiedotteet
Valiokuntien kokousasiakirjat
Täysistunnot: esityslistat ja hyväksytyt tekstit
Suorat lähetykset
Puhemiehen kotisivut
Euroopan parlamentin jäsenet (haku maittain)

Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia

Eurooppanaiset ry täyttää 25 vuotta - Naisten tulevaisuus EU:ssa Covid-19 pandemian jälkeen. Järjestäjänä Eurooppanaiset ry. Maanantai 12.10. klo 15.00–17.00. Tilaisuus striimataan Eurooppanaisten sivuilla

Helsingissä Kampin Voimatalossa sijaitseva Eurooppasali on Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen yhteystoimiston yhteinen tila, jossa järjestetään Euroopan unioniin ja Eurooppaan liittyviä tilaisuuksia. Lisätietoa Eurooppasalin yleisölle avoimista tapahtumista Facebookissa. Eurooppasali on varattavissa ei-kaupallisiin tilaisuuksiin, lisätietoa täällä. Koronatilanteesta johtuen Eurooppasalin kapasiteetti on tällä hetkellä enintään 30 henkilöä. 

Toimittajille 

Pressikahvit suomalaismeppien kanssa etäyhteyksin perjantaina 16.10. klo 9.00–10.00
Seuraavat pressikahvit suomalaisten Euroopan parlamentin jäsenten kanssa järjestetään etäyhteyksin perjantaina 16.10. klo 9.00-10.00. Pressikahveilla keskustellaan parlamentin lokakuun toisen täysistuntoviikon aiheista ja muista ajankohtaisista EU-asioista. Suomalaismepeistä pressikahveille osallistuvat ainakin Henna Virkkunen (EPP, kok.), Eero Heinäluoma (S&D, sd.), Elsi Katainen (Renew, kesk.), Nils Torvalds (Renew, r.), Laura Huhtasaari (ID, ps.) ja Heidi Hautala (Greens/EFA, vihr.).

Pyydämme toimittajia ilmoittautumaan tilaisuuteen osoitteeseen ephelsinki@europarl.europa.eu.
Lämpimästi tervetuloa!

Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet!
Tilaa Euroopan parlamentin lehdistötiedotteet sähköpostiisi uutisverkkopalvelusta. Palvelusta voi tilata niin täysistuntoa koskevia tiedotteita (kaikilla EU:n virallisilla kielillä ml. suomeksi) kuin valiokuntien toimintaa koskevia tiedotteita (pääasiassa englanniksi). Palvelussa voit myös itse hallinnoida tilaustasi.

Parlamentin uusimmat tiedotteet löytyvät Uutishuoneesta.

EU @Oodi jälleen avoinna

Helsingin keskustakirjasto Oodin (Töölönlahdenkatu 4) katutasossa sijaitseva vuorovaikutteinen EU @Oodi-näyttelytila on jälleen avoinna rajoitetusti. EU @Oodi esittelee Euroopan unionia ja sen toimintaa. Tila sisältää tietopisteen ja erilaisia multimediatoteutuksia EU:n päätöksenteosta ja päätöksentekijöistä. 

EU @Oodi on avoinna arkisin klo 10-20 ja viikonloppuisin klo 10-18. EU @Oodi toivottaa kerrallaan tervetulleiksi viisi vierailijaa - muistathan turvavälit!  EU @Oodista lisää: https://euoodi.eu/

EU:n työpaikat

Virkamieskilpailuja ja muita hakuja

EU-toimielimet rekrytoivat vakituista henkilökuntaa ns. avoimien kilpailujen kautta. Virkamieskilpailun läpäisemällä voi työllistyä pysyvälle EU-uralle. EU-uran aikana eri politiikka-aloihin liittyvät monipuoliset tehtävät voivat vaihdella toimielimestä ja pääosastosta toiseen. EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO vastaa virkamieskilpailujen järjestämisestä. Lisätietoa avoimista kilpailuista EPSO:n sivuilla, joilla voi myös täyttää Lähtisinkö EU-uralle -kyselyn, jonka avulla voi arvioida omaa soveltuvuuttaan työskentelyyn EU:n toimielimissä. 

EU:n toimielimet etsivät paraikaa pysyvälle virkauralle ulkosuhteiden asiantuntijoita, joilla on alan työkokemusta. Palvelukseen otettavat asiantuntijat työskentelevät pääasiassa Euroopan ulkosuhdehallinnossa, joka huolehtii EU:n diplomaattisista suhteista ja avustaa EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa toteuttamaan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hakuaika ulkosuhdekilpailuun päättyy 13.10. klo 13 Suomen aikaa. Lisätietoa EPSO:n ja valtioneuvoston sivuilla sekä linkki aiheesta pidettyyn webinaariin.  

EPSO järjestää hakuja myös sopimussuhteisiin ja määräaikaisiin EU-tehtäviin. EPSO:n avoimien työpaikkojen hakutietokannasta voi hakea tehtäviä aihealueen, sopimustyypin, palkkaluokan ja toimipaikan perusteella. Sopimussuhteisiin tehtäviin haetaan tällä hetkellä muun muassa rahoituksen, viestinnän, hankkeiden ja ohjelmien hallinnoinnin osaajia, korjauslukijoita, sihteereitä/virkailijoita sekä lastenhoito- ja kasvatushenkilöstöä. Näille toistaiseksi käynnissä oleville hauille ei yleensä ole määräaikaa.

Myös EU-toimielinten harjoittelupaikoista ja niihin hakeutumisesta löytyy tietoa EPSO:n sivuilta. Useimmat EU-toimielimet ja EU:n erillisvirastot tarjoavat harjoittelupaikkoja korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille. Harjoittelun aloitusajankohta ja kesto sekä harjoittelusta maksettava palkka/korvaus vaihtelee isäntäorganisaation ja sijaintimaan kustannustason mukaan. Vuosittain harjoittelijoita otetaan yhteensä n. 1200.

Muuta ajankohtaista

Lähtisikö koulusi mukaan Ambassador School -hankkeeseen?
Euroopan parlamentin Ambassador School eli EPAS-hanke jatkuu lukuvuonna 2020-2021. Hankkeen tarkoituksena on lisätä koulujen tietoisuutta Euroopan unionista ja tuoda nuoria lähemmäs unionin toimintaa ja poliittista keskustelua. EPAS on tarkoitettu yläkouluille, lukioille ja ammattikouluille. Parlamentti tarjoaa kouluille valmiita oppimateriaaleja opetuksen ja oppimisen tueksi. Käytännön toteutus on kuitenkin vapaasti koulujen valittavissa, ja oppilaat voivat esimerkiksi pitää EU-aiheisen teemapäivän tai järjestää työpajoja materiaalien pohjalta.

Ilmoittautuminen lukuvuoden 2020–2021 Ambassador Schooliin on nyt käynnissä ja päättyy 15.1.2021. Parlamentin Suomen-toimisto toteuttaa EPAS-ohjelmaa yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton (HYOL) kanssa. Ilmoittautumisesta lisää HYOL:n sivuilla. EPAS-asiaa myös parlamentin toimiston sivuilla.

Parlamentin verkkokyselyt opettajille ja nuorille
Nyt saa ottaa kantaa! Mitä EU-asioista ja eurooppalaisesta demokratiasta opettamiseen tarvitaan? Millaista sisältöä kaipaisit Euroopan parlamentin tulevalle nuorisosivustolle? Parlamentti on avannut kaksi verkkokyselyä kartoittaakseen sekä opettajakunnan että nuorten näkemyksiä tarjonnastaan.

Opettajakunnalle suunnattuun kyselyyn voi vastata täällä. Nuorten näkemyksiä kartoitetaan täällä. Kyselyt löytyvät 24 kielellä ja kielen voi vaihtaa yläreunan valikosta. Kiitos osallistumisesta - mielipiteesi on meille tärkeä!

Juvenes Translatores – komission vuotuinen käännöskilpailu nuorille 
Euroopan komission käännöskilpailun voivat tänä vuonna osallistua vuonna 2003 syntyneet. Suomesta mukaan pääsee 14 koulua, ja kukin koulu voi nimetä kilpailuun 2–5 oppilasta. Kilpailussa käännettävien tekstien teemana on, miten voimme yhdessä selviytyä paremmin myös vaikeina aikoina. Osallistujat voivat kääntää mistä tahansa EU:n 24 virallisesta kielestä toiseen. Kilpailu järjestetään verkossa 26. marraskuuta 2020 ja voittajat – yksi kustakin maasta – julkistetaan helmikuun 2021 alkupuolella. Jos olosuhteet sallivat, voittajat kutsutaan Brysselissä keväällä 2021 järjestettävään palkintotilaisuuteen. Toisen asteen oppilaitokset voivat rekisteröityä mukaan kilpailuun 20.10. saakka. Lisää täällä

Brexit-aiheinen visuaalisen taiteen kilpailu 19–30-vuotiaille
EU IDEA -hankkeessa (Integration and Differentiation for Effectiveness and Accountability) selvitetään yhteistyön hyötyjä EU:ssa. EU IDEA järjestää nyt kaikille 11.4.1989–10.4.2002 syntyneille avoimen visuaalisen taiteen kilpailun. Aiheena on brexit, ja osallistujia pyydetään ilmaisemaan visuaalisen taiteen keinoin, miten he kokevat ja tulkitsevat Ison-Britannian eron EU:sta. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä julkaisemattoman video- tai valokuvateoksen tai muunlaisen visuaalista taidetta yhdistelevän teoksen. Siihen voi liittää tekstin, jonka pituus on enintään 2 500 merkkiä välilyönteineen. Lähetysmuodosta on tarkat tiedot kilpailuilmoituksessa, johon pääsee alla olevasta linkistä. Tuomaristo nimeää kaksi voittajaa, joiden teoksia jaetaan laajalti EU IDEAn jakelukanavien kautta. Voittajat palkitaan Brysselissä joulukuussa 2021 järjestettävässä EU IDEAn päätöskonferenssissa. Kilpailukielenä on englanti, ja kilpailuun voi osallistua 15.10. asti. Lisätietoa täällä 

Europe Direct -palvelujen haku käynnissä
Euroopan komissio on käynnistänyt ehdotuspyyntömenettelyn valitakseen kumppaneita ylläpitämään uudistetun mallin mukaisia Europe Direct -palveluita Suomessa vuosina 2021-2025. 

Europe Direct -toimien tavoitteena on tuoda Eurooppa ihmisten ulottuville paikallis- ja aluetasolla ja ottaa heidät mukaan keskusteluun EU:sta, sen politiikoista, painopisteistä ja tulevaisuudesta. Europe direct -pisteet tiedottavat EU:sta ja järjestävät paikallista toimintaa, kuten kansalaiskeskusteluja, ja auttavat EU:n toimielimiä ymmärtämään paremmin paikallisia erityiskysymyksiä, huolenaiheita ja näkemyksiä EU:sta. 

Paikalliset Europe Direct -tiedotuspisteet tekevät jäsenmaissa tiivistä yhteistyötä komission edustustojen ja Euroopan parlamentin yhteystoimistojen kanssa. Komissio ottaa ehdotuksia vastaan 15.10. saakka. Lisätietoa

Lokakuu on Euroopan kyberturvallisuuskuukausi
Lokakuu on omistettu jo kahdeksatta kertaa kyberturvallisuudelle. Vuotuista verkkoturvallisuutta koskevaa kampanjaa koordinoivat Euroopan komissio ja EU:n kyberturvallisuusvirasto (ENISA). Tänä vuonna kyberturvallisuuden teemakampanjassa käsitellään turvallisuuskysymyksiä, jotka liittyvät jokapäiväisen elämän digitalisaatioon, jonka merkitys on koronaviruspandemian myötä noussut uuteen mittaluokkaan. Lue lisää

Osallistu Euroopan ammattitaitoviikolle – järjestä esimerkiksi verkkotapahtuma!
Euroopan ammattitaitoviikko on vuotuinen tapahtuma, jolla tuodaan esiin ammatillisen koulutuksen hyötyjä ja mahdollisuuksia. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 9.–13. marraskuuta Berliinissä, ja teemana on vihreää ja digitaalista siirtymää edistävä ammatillinen koulutus. Teemaviikon lisäksi erilaiset organisaatiot järjestävät pitkin vuotta satoja tapahtumia. Mukaan voi ilmoittaa kaikentyyppisiä, isoja tai pieniä ammatillista koulutusta edistäviä tapahtumia, jotka ovat mielellään verkossa järjestettäviä. Järjestäjät voivat rekisteröidä tapahtumansa mukaan Euroopan ammattitaitoviikkojen verkkosivustolla ja saada ammatilliselle koulutukselle tätä kautta lisää näkyvyyttä. Lue lisää

Maahanmuuttajien kotouttaminen ja osallisuus – osallistu julkiseen kuulemiseen
Eurooppalaisen elämäntavan edistäminen on yksi komission vuoden 2020 työohjelman tärkeimmistä tavoitteista, ja työohjelman yhteydessä laaditaan mm. kotouttamista ja osallisuutta koskeva toimintasuunnitelma. Komissio on käynnistänyt EU:n laajuisen kuulemisen, jonka tulokset otetaan huomioon uudistetussa toimintasuunnitelmassa. Kuulemisessa voi esittää näkemyksiä esimerkiksi siitä, mitä uusia toimia voitaisiin toteuttaa EU:n tasolla maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten EU-kansalaisten kotoutumisen ja sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi. Kyselylomakkeen suomenkieliseen versioon pääsee sivun yläreunassa olevasta kielivalikosta, ja vastausaikaa on 21.10. saakka. Kysely täällä

EU-peli 2.0 opetuksen tueksi
Keväällä ilmestynyt EU-peli saa jatkoa, kun Eurooppatiedotus julkistaa erityisesti opetuskäyttöön suunnitellun verkossa pelattavan EU-peli 2.0:n. Pelin tarkoituksena on tuoda hauskalla ja osallistavalla tavalla esiin perustietoja EU:n toiminnasta. EU-peli 2.0:ssa seikkailevat Eurooppatiedotuksen animaatiovideoista tutut Emma ja Jusu, jotka on kutsuttu Brysseliin Euroopan parlamentin kuultaviksi. Kaksikon pitää kerrata EU-faktoja Brysselin-matkaa varten. Pelaajan tehtävä on auttaa pelin päähenkilöitä EU-aiheisissa kysymyksissä läpi pelin. Peli sopii toisen asteen opiskelijoille ja myös yläkouluissa käytettäväksi. EU-peli 2.0 on saatavissa suomeksi ja ruotsiksi ja se on ladattavissa maksutta. Peli on toteutettu Seppo-pelialustalla yhteistyössä Lentävä liitutaulu yrityksen kanssa. Latausohjeet löytyvät täältä. Mukavia pelihetkiä! 

Faktatietoja Euroopan unionista -verkkosivusto 
Faktatietoja Euroopan unionista -verkkosivusto tarjoaa tiiviissä ja selkeässä muodossa tietoa Euroopan unionin toiminnasta ja Euroopan parlamentin roolista. Se on suunnattu erityisesti henkilöille, jotka eivät ole EU-asioiden asiantuntijoita. Sivusto on saatavilla EU:n kaikilla 24 virallisella kielellä, suomi mukaan lukien. Tutustu sivustoon

Eurooppa käden ulottuvilla: Citizens’ App –sovellus
EU-tietous on nyt kätesi ulottuvilla. Euroopan parlamentin suunnittelema Citizens’ App -sovellus tarjoaa tietoa EU:n toiminnasta, saavutuksista ja tavoitteista. Sovelluksella pystyy hakemaan tietoa EU-asioista joko alueen tai aihepiirin perusteella, ja se kertoo lisäksi edistymisestä näillä aloilla. Sovelluksella voi myös katsoa videoita, diaesityksiä tai kuunnella podcasteja, poimia kiinnostavia tapahtumia omaan kalenteriin ja jakaa aloitteita sosiaalisessa mediassa, sähköpostitse tai tekstiviestein. Sovelluksen kautta on myös helppo tarkastella Näin EU toimii hyväkseni -nettisivuja, joilla esitellään, miten EU käytännössä vaikuttaa kansalaisten elämään paikallisesti ympäri Eurooppaa. Ilmainen sovellus on ladattavissa App Store ja Google Play -kaupoista. Lisätietoa

Demokratia.fi – näin vaikutat kansalaisena
Oikeusministeriön ylläpitämä verkkopalvelu www.demokratia.fi/ tarjoaa ajankohtaista tietoa asioiden valmistelusta paikallisesti, Suomessa – ja myös Euroopan unionissa. Sivustolta löytyvät ajankohtaiset hankkeet, joihin kaivataan kansalaisten mielipidettä. Palvelun tavoitteena on helpottaa kansalaisvaikuttamista ja tiedonsaantia; se on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa tarjotaan palveluita demokraattiseen vaikuttamiseen ja osallistumiseen. 

Pääset sivustolta myös eurooppalaisen kansalaisaloitteen laatimisohjeisiin. Kansalaisaloitteen avulla tavalliset ihmiset voivat pyytää Euroopan komissiota tekemään lakiehdotuksia heille tärkeistä aiheista. Se on mahdollisuus vaikuttaa suoraan EU:n toimiin ja politiikkaan. Kun aloitteelle on kerätty vähintään miljoona allekirjoitusta, voi komissio ottaa sen käsiteltäväkseen. Nimienkeruuvaiheessa on tällä hetkellä muun muassa ilmastotoimiin ja mehiläisten pelastamiseen liittyviä kansalaisaloitteita. Seuraa valmistelua ja vaikuta! Lue lisää

Tilaa Euroopan parlamentin esitteitä!
Euroopan parlamentti tuottaa aineistoa, joka on jokaisen kansalaisen saatavilla. Nettisivuiltamme voit ladata ja tilata esimerkiksi äskettäin uusitun parlamentin toimintaa esittelevän perusesitteen sekä EU:n kartan. Perusesite on saatavilla suomeksi ja ruotsiksi. Kartta on kaksipuolinen ja kaksikielinen. Aineistojen tilaaminen on ilmaista. Sivuillamme on ladattavissa myös esite parlamentin suomalaisjäsenistä vaalikaudella 2019-2024. Aineistomme päivitetään Ison-Britannian EU-eron myötä. Esitteet ja tilauslomake.

Euroopan parlamentin Suomen-toimisto
Jarmo Oikarinen, Hannariikka Nieminen, Niina Saloranta, Simo Ristolainen, Tuure-Eerik Niemi, Irinja Bickert ja Laura Puhakka