 |
|
Kansallisuudestaan ja poliittisesta näkemyksestään riippumatta suurin osa Euroopan parlamentin jäsenistä, jotka edustavat Euroopan unionin 370 miljoonaa kansalaista, ei voi käsittää, että Yhdysvallat ei maailman demokraattisista suurvalloista ainoana ole vielä luopunut kuolemantuomioista ja niiden täytäntöönpanosta.
Kun jossakin maanne osavaltiossa aiotaan panna täytäntöön teloitus, tämä synnyttää aina maailmanlaajuista tunnekuohua ja paheksuntaa. Vedotessaan armahduksen puolesta lopullisen päätöksen tekeviin kuvernööreihin korkeimmat uskonnolliset ja poliittiset johtajat ovat aina saaneet ehdottoman kielteisen vastauksen.
Rocco Derek Barnabein teloitus vähän aikaa sitten herätti Euroopassa erityisen paljon tunteita. Syynä oli ensinnäkin se, että jälleen kerran oli epäilyksiä siitä, oliko hän todella syyllinen. Toiseksi tämän Yhdysvaltojen kansalaisen perhe on lähtöisin eräästä Euroopan unionin jäsenvaltiosta, nimittäin Italiasta.
Useat meistä ovat tuomitun läheisten ja hänen asiaansa tukeneiden järjestöjen pyynnöstä vedonneet diplomatian keinoin Virginian kuvernööriin. Nämä vetoomukset eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta. Tämän vuoksi osoitan teille tämän avoimen kirjeen. Tarkoituksenani ei suinkaan ole saarnata, vaan kirje on esitetty mannertemme väliselle ystävyydelle soveliaan vilpittömän vuoropuhelun hengessä.
Tällä puolen Atlanttia kukaan ei voi kiistää, että maanne on suurimmassa osassa maailmaa vapauden ja demokratian symboli. Kukaan ei ole unohtanut, mitä Eurooppa on Yhdysvalloille velkaa sen osallistuttua kahdessa maailmansodassa Euroopan vapauttamiseen lastensa veren hinnalla. Kukaan ei kiistä, että Yhdysvaltain korkein oikeus on tunnustanut kuolemanrangaistuksen Yhdysvaltojen perustuslain mukaiseksi. Kukaan ei myöskään kiistä sitä, että kuolemantuomion saatuaan tuomitulla on mahdollisuus hakea muutosta tuomioonsa niinä monina vuosina, joiden ajan prosessi jatkuu. Kukaan ei kiistä järjestäytyneen yhteiskunnan oikeutta suojella itseään rikollisilta, jotka uhkaavat ihmisiä ja heidän omaisuuttaan, tai rangaista näitä rikollisia heidän ansionsa mukaan.
Emme Euroopassa ole unohtaneet, että usein julmia muotoja saanut kuolemanrangaistus oli täälläkin käytössä aivan viime aikoihin asti. Eräät valtiot poistivat sen jo kauan sitten rikosoikeudestaan tai luopuivat siitä käytännössä. Ei ole kuitenkaan kulunut kahtakaan vuosikymmentä siitä, kun ihmisoikeuksiin ja yleismaailmallisiin arvoihin sitoutuneiden suurten eurooppalaisten kansakuntien joukossa, joihin oma kotimaani Ranskakin kuuluu, oli valtioita, joissa kuolemanrangaistus oli vielä käytössä. Kun niiden kansanedustuslaitoksissa ryhdyttiin poistamaan kuolemanrangaistusta, käytiin aivan yhtä kiivaita poliittisia keskusteluja kuin nyt Yhdysvalloissa. Nykyisin asiasta ei enää väitellä.
Euroopassa heräsi kollektiivinen tietoisuus, joka vei viimeisetkin epäilykset mukanaan. Tällaiseen pohdintaan kehotan Amerikan kansaakin seuraavien seikkojen perusteella: Mikään objektiivinen tutkimus ei ole koskaan osoittanut, että kuolemanrangaistus toimisi pelotteena vakaviin rikoksiin syyllistyville, ja missään Euroopan maassa, jossa se on poistettu äskettäin, suurrikollisuus ei ole lisääntynyt. Nyky-yhteiskunnilla on riittävät välineet suojautua tällaiselta rikollisuudelta muutenkin kuin loukkaamatta ihmiselämän pyhyyttä. Kuolemanrangaistus on vain arkaainen jäänne vanhasta kostoperiaatteesta: koska olet tappanut, sinunkin pitää kuolla. Irvokkaat teloitukset eivät ole arvokkaita vaan ennemminkin ne ovat laillistettu murharituaali. Kun kaikin puolin vakaa oikeusvaltio, joka voi puolustaa itseään muillakin keinoilla, turvautuu kuolemanrangaistukseen, tämä heikentää ihmiselämän pyhyyttä ja moraalista auktoriteettia, jonka avulla se voisi puolustaa ihmiselämän pyhyyttä siellä, missä siitä ei piitata. On vielä sanottava, että aivan liian moni tuomituista, joilta on riistetty henki, on jälkeenpäin osoitettu syyttömiksi, ja näin juuri yhteiskunta on itselleen antaman oikeuden nimissä tehnyt itse korjaamattoman rikoksen.
Vaikka nyky-yhteiskuntiemme oikeushistoriasta löytyisi vain yksi syytön, joka on teloitettu erehdyksessä, vaikka siihen ei olisi ollut mitään tarvetta, tämä riittäisi tuomitsemaan jyrkästi kuolemanrangaistuksen periaatteen. Tiedämme kuitenkin kaikki, että tällaisia tapauksia on ollut erityisesti Yhdysvalloissa.
Tiedän, että enemmistö maanne väestöstä kannattaa kuolemanrangaistuksen säilyttämistä ja demokratiassa kansalla on ylin valta. Mutta poistaako tämä vastuuta niiltä, joiden tehtävänä on johtaa maataan viisaasti ja nykyaikaisesti? Kun presidentti Lincoln lakkautti orjuuden, oliko hänellä etelävaltioiden enemmistön tuki takanaan? Kun presidentti Roosevelt lähetti amerikkalaiset eurooppalaisten rinnalle palauttamaan rauhan ja vapauden natsien ja näiden liittolaisten tuhoamaan maailmaan, oliko hänellä heti alkuun amerikkalaisten enemmistön tuki? Kun presidentti Kennedy päätti lopettaa rotuerottelun, joka oli vallalla eräissä osavaltioissa, hänellä oli epäilemättä oman henkensä uhalla rohkeutta vastustaa niitä lukemattomia ihmisiä, jotka pyrkivät säilyttämään sen väkivalloinkin. Ovatko nykyajan poliitikot oman etunsa vuoksi tai ääniä saadakseen ainoastaan kalpeita varjoja niistä suurista visionääreistä, jotka ovat luoneet Amerikan kansan yhtenäisyyden ja suuruuden?
En halua arvostella vaan esitän maailman johtotähtenä toimivan merkittävän maan ystävänä toivomuksen, että Yhdysvallat kieltää Euroopan tavoin kuolemanrangaistuksen, jolla ei enää ole tarkoitusta tällä uudella vuosituhannella, jolle nyt astumme.
|
|
|
|
|
EN FR