EU ja kansainvälinen kauppa lukuina

Mikä on EU:n osuus kansainvälisestä kaupasta? Minne vienti suuntautuu? Entä kuinka paljon työpaikkoja kauppa luo EU:ssa? Löydät vastaukset infografiikoistamme.

Infografiikka tavaran viennistä ja tuonnista globaalisti vuonna 2019
Kansainvälisen kaupan merkitys

Kaupan edistäminen on aina ollut tärkeä prioriteetti EU:lle. Se ei ole tyytynyt vain vähentämään kaupan esteitä EU-maiden välillä, vaan haluaa myös lisätä kaupankäyntiä alueen ulkopuolisten maiden kanssa. Vuonna 2021 maailmanlaajuisesta tavaraviennistä 15 % tuli EU:sta ja -tuonnista 14 % suuntautui EU:hun. Unioni onkin Yhdysvaltojen ja Kiinan ohella yksi maailmankaupan suurimmista tekijöistä.

Kauppasopimukset

 

EU:lla on tällä hetkellä noin 130 kauppasopimusta voimassa, odottamassa hyvkäsyntää tai neuvoteltavana.

Kauppasopimukset eivät ole ainoastaan mahdollisuus madaltaa tulleja, vaan niiden myötä voidaan myös saada kumppanimaat tunnustamaan EU:n laatu- ja turvallisuusstandardeja tai elintarvikkeiden suojattuja alkuperänimityksiä (kuten samppanja tai parmesaani). Tämä on erityisen tärkeää, sillä eurooppalaiset elintarvikkeet ovat maailmankuuluja korkean laadun ja perinteisten valmistusmenetelmien ansiosta.

Infografiikka EU:n kauppasopimuksista, joista parhaillaan 77 on voimassa, 24 keskeytetty, 24 hyväksyttävänä tai ratifioitavana ja viittä neuvotellaan.
EU:n kauppasopimukset

EU hyödyntää kauppasopimuksia myös ympäristönsuojelussa ja työolojen parantamisessa, jotta esimerkiksi lapsityövoimalla valmistettujen tuotteiden maahantuonti voitaisiin välttää.

EU:n viimeisin kauppasopimus allekirjoitettiin vuonna 2020 Vietnamin kanssa, mutta useita muita neuvotellaan parhaillaan. Parlamentti hyväksyi myös EU:n ja Ison-Britannian välisen kauppa ja -yhteistyösopimuksen huhtikuussa 2021.

EU:n tuonti ja vienti

Infografiikka EU:n tavaratuonnista ja -viennistä
EU:n tavaratuonti ja -vienti

EU-yritykset hyötyvät paitsi maailman laajimpien sisämarkkinoiden tuomista mittakaavaeduista myös kauppasopimuksista, joiden ansiosta ne voivat viedä tuotteitaan ja palveluitaan alueen ulkopuolelle. Lisäksi EU:hun tuotteitaan tuovien ulkomaisten yritysten on noudatettava samoja korkeita laatuvaatimuksia kuin paikallistenkin, jolloin ei synny epäreilua kilpailua.

Vuonna 2022 EU:n tavarakaupan kauppavaje oli 432 miljardia euroa johtuen pääasiassa energian hinnan jyrkästä noususta. Tilanne on kuitenkin parantumassa. Kauppavaje pieneni vuoden 2022 kolmannen neljänneksen 150 miljardista eurosta neljännen neljänneksen 78 miljardiin euroon, ja vuoden 2023 ensimmäisellä vuosineljänneksellä vaje oli enää kaksi miljardia euroa.

EU:n tärkein vientikumppani vuonna 2022 oli Yhdysvallat ja tuontikumppani Kiina.

Yhdysvallat oli vuonna 2022 edelleen EU:sta vietyjen tavaroiden yleisin kohde 20 prosentin osuudella. Yhdistynyt kuningaskunta oli EU:n viennin toiseksi suurin kohde (13 % EU:n kokonaisviennistä), ja seuraavaksi suurin oli Kiina (9 %).

Infografiikka: EU-maiden vienti EU:hun ja EU:n ulkopuolisiin maihin vuonna 2018
EU-maiden vienti

Kaupankäynti EU:n ulkopuolisten maiden kanssa on johtanut miljoonien työpaikkojen syntymiseen Euroopassa. Euroopan komissio arvioi, että vuonna 2017 noin 36 miljoonaa työpaikkaa liittyi kauppaan muiden kuin EU-maiden kanssa. Sisämarkkinoiden myötä myös EU-maiden välinen kauppa on lisääntynyt.

Katso interaktiiviselta kartalta, mikä on viennin vaikutus työllisyyteen kussakin EU-maassa.

Infografiikka EU:n ulkopuolelle suuntautuvan kaupan ansiosta syntyneistä työpaikoista vuonna 2018 (maittain eriteltynä)
Ulkomaankaupan luomat työpaikat EU:ssa jäsenmaittain

Artikkeleita samasta aiheesta