Vuosikymmen kriisin alkamisen jälkeen finanssipolitiikkaa on korjattu EU:ssa

Maailmanlaajuisen finanssikriisin jälkimainingeissa kymmenen vuotta sitten EU ryhtyi uudistamaan talouden hallintajärjestelmäänsä.

Miten EU:ssa on suojauduttu uusilta finanssikriiseiltä?

Kun Lehman Brothers hakeutui konkurssiin 15. syyskuuta 2008, se oli Yhdysvaltain neljänneksi suurin investointipankki. Sen kaatumista pidetään yleisesti ratkaisevana hetkenä kaikille mantereille nopeasti levinneelle finanssikriisille.

Velan ja epätoivon vuosikymmen

Euroopassa kriisi kehittyi pankki- ja velkakriisiksi, jonka aikana monen jäsenmaan hallitukset turvautuivat tiukkaan talouskuriin ja muun muassa nostivat verotusta ja vähensivät julkisia menoja. EU:ssa alkoi sen historian pahin taantuma. Euroalueella julkinen velka oli 20 prosenttiyksikköä korkeampi vuonna 2017 kuin kymmenen vuotta aiemmin. Kreikassa julkisen velan määrä nousi samana aikana 178,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta, Espanjassa 98,3 prosenttiin ja Italiassa 130 prosenttiin.

Vähentääkseen kriisin negatiivisia vaikutuksia ja säilyttääkseen euroalueen yhtenäisyyden EU-instituutiot ja jäsenmaat ryhtyivät toimiin.

Pankkiunionin avulla halutaan varmistaa pankkien valvonta eurooppalaisella tasolla sekä suojata yksittäiset talletukset 100 000 euron rajaan asti. EU:ssa kehitettiin myös talouspolitiikan eurooppalainen ohjausjakso, jonka tarkoituksena on keskustella ja koordinoida talouspolitiikkaa kansallisella ja EU-tasolla sekä valvoa tarkemmin kansallisia budjetteja ja velan määrää.

Euroopan investointiohjelma, eli niin kutsuttu Junckerin suunnitelma perustettiin lisäämään investointeja, joiden määrä EU:ssa putosi merkittävästi kriisin aikana. Pääomamarkkinaunionilla puolestaan pyritään tarjoamaan yrityksille mahdollisuus saada rahoitusta myös pääomamarkkinoilta eikä ainoastaan pankista.

Ei vielä ohi

Parlamentin budjettivaliokunnan puheenjohtaja, ranskalainen Jean Arthuis (ALDE) pitää pankkiunionia merkittävänä parannuksena, mutta lisää, että euroalueen hallinto ei edelleenkään vastaa tämänhetkisiin taloudellisiin ja sosiaalisiin haasteisiin. ”Yhtenäinen rahapolitiikka vaatii rinnalleen talouspolitiikkaa, joka ylittää kansallisen egoismin,” Arthuis toteaa.

Kriisi ei vieläkään ole ohi joissain EU-maissa. Kreikan pelastusohjelma päättyi vasta kuukausi sitten ja työttömyysprosentti maassa on 19,5 %. Lisäksi nuorisotyöttömyys on korkealla useissa jäsenmaissa: Kreikassa 39,7 %, Espanjassa 33,4 % ja Italiassa 30,8 %.

Finanssikriisin vaiheet

  • 15. syyskuuta 2008: Lehman Brothers hakeutuu yrityssaneeraukseen Yhdysvalloissa
  • 2009: Suurin osa EU-maista on lamassa
  • 2009: Talletussuojan raja nostetaan 100 000 euroon uusilla EU-säännöillä
  • 2010: Euroalueen maat lupaavat Kreikalle 80 miljardin euron vakausohjelman
  • 2010: Talouden eurooppalainen ohjausjakso perustetaan
  • 2011: Euroalueen maat lupaavat Portugalille 52 miljardin euron vakausohjelman
  • 2012: Euroalueen maat lupaavat Kreikalle 142 miljardin euron vakausohjelman
  • 2012: Euroalueen maat lupaavat tukea 100 miljardilla eurolla Espanjan pankkisektoria
  • 2014: Euroopan investointiohjelma, eli ns. Junckerin suunnitelma perustetaan
  • 2015: Pääomamarkkinaunioni perustetaan
  • 2015: EU lupaa 35 miljardin euron tukipaketin Kreikalle
  • 2016: Kaikkien jäsenmaiden talous kasvaa jälleen
  • 2016: Komissio lanseeraa oikeudenmukaisemman yritysverotuksen toimintasuunnitelman
  • 20. elokuuta 2018: Kreikan kolmas tukiohjelma päättyy