Eurooppa-neuvoston kokouksen anti: Energiaunioni ja Kreikan tilanne

Energiaunioni, Kreikka ja talouskasvun aikaansaaminen olivat kaikki viime viikolla olleen Eurooppa-neuvoston kokouksen agendalla. Mepit olivat tyytyväisiä suunnitelmiin, joilla tiivistetään energiayhteistyötä, ja vaativat, että Kreikan tilanteeseen kiinnitetään enemmän huomiota.

(vasemmalta oikealle) Françoise Grossetête EPP, Kathleen Van Brempt S&D, Syed Kamall ECR, Guy Verhofstadt ALDE, Neoklis Sylikiotis GUE/NGL, Rebecca Harms Greens/EFA, Paul Nuttall EFDD, Jean-Claude Juncker (komission puheenjohtaja) ja Donald Tusk (Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja)
Keskustelu viimeviikkoisen Eurooppa-neuvoston kokouksen annista.

Eurooppa-neuvoston presidentti Donald Tusk sanoi, että uudistuksia tarvitaan yhä taloudellisten suhdanteiden paranemisesta huolimatta. "Nyt on aika uudistaa, kun tuuli puhaltaa oikeasta suunnasta. Meillä on viisi miljoonaa nuorta työtöntä Euroopan unionissa, joten kukaan ei voi vain levätä laakereillaan."


Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker, sanoi, että talous on kehittymässä myönteiseen suuntaan öljyn pudonneen hinnan sekä suhteessa dollariin halventuneen euron vuoksi. "Tämä antaa meille taloudellista etua, ja aiomme hyödyntää tämän mahdollisuuden täysin."


Françoise Grossetête (EPP, Ranska) sanoi, että jäsenmaiden täytyisi sijoittaa enemmän talousunioniin ja painotti, että tarvitaan rakenteellisia uudistuksia talouskasvun uudelleenkäynnistämiseksi.


Kathleen Van Brempt (S&D, Belgia) totesi, että energiaunionin vahvuus riippuu Euroopan globaalista asemasta. "Tarvitsemme vähähiilisen talouden. Olimme aikanaan pioneereja uusissa teknologioissa, uusiutuvassa energiassa ja energiatehokkuudessa... mutta nyt muun maailman maat ja alueet ajavat ohitsemme."


Syed Kamall (ECR, Yhdistynyt kuningaskunta) kritisoi Eurooppa-neuvostoa siitä, ettei se ollut puhut Kreikan tilanteesta viime viikolla. "Näyttäkää, että teillä on tahtoa ratkaista asioita. Mikään asia ei saisi olla liian vaikea kysymys neuvoston pöytään."


Guy Verhofstadt (ALDE, Belgia) kehotti jäsenmaita antamaan komissiolle ohjat energiaunionin suhteen. "Jos jäsenmaat eivät anna johtoroolia komissiolle mitä tulee energiasopimusneuvotteluihin ja yhteysinvestointeihin, meillä ei ole todellista energiaunionia."


Neoklis Sylikiotis (GUE/NGL, Kypros) sanoi, että Kreikan taloudellinen kiristäminen olisi lopetettava. "Meidän täytyy toteuttaa todellisia uudistuksia, jotka auttavat reaalitaloutta ja joiden avulla voidaan puuttua vakaviin ongelmiin, kuten korruptioon ja verojen välttelyyn."


Rebecca Harms (Greens/EFA, Saksa) ilmaisi tukensa energiaunionille. "Jos se tehdään kunnolla, sillä voidaan suojella ilmastoa, luoda innovaatioita ja turvata energiansaanti. Olemme tällä hetkellä kovin riippuvaisia Venäjästä ja muista maista."


EFDD-ryhmän Paul Nattull (Yhdistynyt kuningaskunta) viittasi puheenvuorossaan tiistaina tapahtuneeseen Germanwings-yhtiön lentoturmaan ja sanoi, että "tänään eilen ole aika poliittisten irtopisteiden keräämiseen. Tiistain tragedia kosketti meitä kaikkia. Ajatuksemme ovat henkensä menettäneiden ja heidän läheistensä kanssa."


Harald Vilimsky (NI, Itävalta) kysyi, miksi Kreikan tilanteesta ei keskustella enemmän. "Suurin osa parlamentin jäsenistä haluaa ohittaa mahdollisuuden keskustella aiheesta. Ettekö häpeä?" hän sanoi.

Linkit