Kesäaika: Helpotusta elämään?

Mitkä ovat kesäajan edut ja ongelmat? Eurooppa siirtyy kesäaikaan sunnuntaina, ja mepit keskustelivat asiantuntijoiden kanssa aiheesta 24. maaliskuuta. "Meidän täytyy vielä lainsäädäntöä eteenpäin ja suullisen kysymyksen tekeminen Euroopan komissiolle voisi olla yksi tapa vauhdittaa asian käsittelyä", oikeudellisten asioiden valiokunnan puheenjohtaja Pavel Svoboda (EPP, Tsekin tasavalta) totesi.

Kesäajalla tarkoitetaan kellojen siirtämistä tunnilla eteenpäin, jotta kesäkuukausina hyödytään enemmän valoisista tunneista. Toisaalta hyötyä pidetään melko pienenä ja asiantuntijoiden mukaan kesäaika voi aiheuttaa myös terveysongelmia.


Kesäajan isänä pidetään usein Benjamin Franklinia, mutta ilmeisesti sekä Saksa että Itävalta-Unkari käyttivät sitä jo vuosisata sitten säästääkseen polttoainetta sodan aikana. Muut maat seurasivat. Suurin osa silloisen Euroopan yhteisön maista otti kesäajan käyttöön 1970-luvulla.


Eriävät kesäajan alkamis- ja loppumisajat aiheuttivat kuitenkin ongelmia muun muassa liikennesektorilla, joten ajat päätettiin yhdenmukaistaa. Nykyään kesäaika alkaa maaliskuun viimeisenä sunnuntaina ja päättyy lokakuun viimeisenä sunnuntaina.


EU-maissa ja monissa muissa maissa kelloja käännetään, mutta on myös suuria maita, kuten Venäjä, Kiina ja Intia, jotka eivät niin tee. Tutustu oheiseen karttaamme aiheesta.

Linkit