InvestEU-ohjelma vauhdittaa investointeja Euroopassa (video)

EU jatkaa ponnistelujaan investointien edistämiseksi Euroopassa. InvestEU tukee elpymistä ja talouden uudistumista tulevaisuutta varten.

InvestEU on ollut innovoinnin eturintamassa taistelemassa koronavirusta vastaan.

Mepit hyväksyivät InvestEU-ohjelmaa koskevat säännöt vuosille 2021-2027 maaliskuun täysistunnossa. Ohjelma on jatkoa Euroopan strategisten investointien rahastolle, joka perustettiin vuonna 2015 osana Junckerin investointisuunnitelmaa. Uusi InvestEU-ohjelma yhdistää eri rahoitusvälineitä ja tukee investointeja, jotka ovat välttämättömiä talouskasvulle.


Menestyksekästä sijoittamista rakentamassa


Jean-Claude Juncker valittiin Euroopan komission puheenjohtajaksi vuonna 2014. Hän esitteli silloin suunnitelmansa investointien kasvattamiseksi EU:ssa. Investointien vauhdittamisella pyrittiin kumoamaan vuoden 2008 finanssikriisin vaikutukset taloudelle.


Euroopan strategisten investointien rahaston ideana oli käyttää rajattu osa EU:n budjetista Euroopan investointipankin takuina. Siten pankki pystyi osallistumaan aikaisempaa riskialttiimpiin hankkeisiin, mikä puolestaan kannusti muita sijoittajia lähtemään mukaan.


Junckerin suunnitelma ylitti tavoitteensa investointien edistämisestä yli 500 miljardin euron arvosta julkisiin ja yksityisiin hankkeisiin vuoden 2020 loppuun mennessä. Koronakriisi ja EU:n tavoitteet vihreän ja digitaalisen siirtymän saavuttamisesta muodostavat kuitenkin uusia haasteita Euroopan taloudelle.


Kuinka InvestEU toimii?


Uusi ohjelma luo 26,2 miljardin euron arvosta EU-takuita, joita voidaan käyttää sijoittajien riskienoton kannustamiseen. Takuita hankitaan edelleen pääasiassa Euroopan investointipankille, mutta niitä tarjotaan myös pienten ja keskisuurten yritysten tukemiseen keskittyville pankeille jäsenmaissa ja kansainvälisille rahoituslaitoksille.


InvestEU-ohjelman on tarkoitus edistää investointeja yli 372 miljardin euron arvosta. Nämä investoinnit edesauttavat Euroopan elpymistä ja EU:n pitkän aikavälin tavoitteita.


EU-maat pystyvät myös ohjaamaan varoja InvestEU:hun rakennerahastoista tai elpymis- ja tukivälineen kautta saaduista rahoista.


Kestävyys, pk-yritykset ja innovaatiot keskiössä

EU-takuita ohjataan neljään painopisteeseen:

  • Kestävä infrastruktuuri: 9,9 miljardia euroa
  • Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta: 6,6 miljardia euroa
  • Pk-yritykset: 6,9 miljardia euroa
  • Taitotason parantaminen: 2,8 miljardia euroa



Vähintään 30 % InvestEU:lla tuetuista investoinneista ohjataan hankkeisiin, jotka auttavat saavuttamaan EU:n ilmastotavoitteet. Kaikki neljä painopistettä tukevat hankkeita, joiden avulla EU pyrkii kohti hiilineutraaliutta. Hankkeita ja investointikohteita valvotaan – ympäristölle merkittävää haittaa aiheuttavat hankkeet eivät saa rahoitusta.


Innovaatioiden ja pk-yritysten tukeminen ovat InvestEU-ohjelman kulmakiviä. Katso videolta kuinka EU-rahoitusta saanut saksalainen yritys BioNTech – yhteistyössä amerikkalaisen lääkeyritys Pfizerin kanssa – kehitti ensimmäisen EU:ssa hyväksytyn koronarokotteen!


Neuvotteluissa Euroopan unionin neuvoston kanssa mepit varmistivat, että koronakriisistä kärsineet pk-yritykset voivat saada taloudellista tukea.

Artikkeleita samasta aiheesta