EU:n strategia muovijätteen vähentämiseksi

EU:ssa halutaan vähentää muovijätteen määrää kierrätystä lisäämällä ja mikro- ja kertakäyttömuoveja vähentämällä. Lue, mistä muovistrategiassa on kyse.

Muovijätteen kierrätystä halutaan parantaa Euroopassa

Muovi on edullisen hintansa ja kestävyytensä vuoksi laajassa käytössä eri talouden aloilla, mutta suosion myötä myös muovijätteen määrä on kasvanut vauhdilla.

Vastauksena muovijätteen aiheuttamalle saastumiselle Euroopan komissio hyväksyi tammikuussa 2018 muovistrategian, jonka parlamentti otti tyytyväisenä vastaan syyskuussa 2018 hyväksymässään päätöslauselmassa.

Muovin kierrätys

Yksin EU:ssa syntyy vuosittain noin 26 miljoonaa tonnia muovijätettä, josta alle kolmannes kierrätetään. Noin puolet kierrätykseen kerätystä muovista on tähän mennessä viety käsiteltäväksi ulkomaille, pääasiassa Kiinaan. Muu kuin kierrätykseen kerätty muovijäte poltetaan sekajätteen mukana, viedään kaatopaikoille tai pahimmassa tapauksessa jätetään luontoon. Erityisesti mereen päätyvällä muovijätteellä on haitallisia vaikutuksia niin ympäristöön kuin ihmisten terveyteenkin.

Yhtenä muovistrategian tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki EU:ssa myytävät muovipakkaukset ovat uudelleen käytettäviä tai kierrätettäviä. Lisäksi mepit vaativat kierrätetyn materiaalin kiintiöitä joillekin muovituotteille sekä laatustandardeja kierrätysmuoville.

Lue lisää muovin kierrätyksestä EU:ssa.

Mikromuovit

Mikromuovit ovat nimensä mukaisesti erittäin pieniä, halkaisijaltaan alle 5 millimetrin kokoisia muovikappaleita. Niitä on löydetty yhä suurempian määrinä meristä, mutta myös ruoasta ja juomasta.

Mepit vaativat kieltoa tarkoituksella lisätyille mikromuoveille kosmetiikassa, hygieniatuotteisssa ja pesuaineissa vuoteen 2020 mennessä. He myös ehdottivat tiukempia sääntöjä tekstiileille, auton renkaille, maaleille ja tupakantumpeille, jotta niistä kulumisessa irtoavien mikromuovien määrää voitaisiin rajoittaa.

Lue lisää mikromuovien lähteistä ja vaikutuksista.

Kertakäyttömuovit

Muovistrategian lisäksi EU-päättäjät hyväksyivät joulukuussa 2018 aloitteen kieltää tietyt kertakäyttömuovituotteet, kuten muoviset aterimet, lautaset tai ilmapallotikut. Lisäksi muovipakkauksia valmistavien yritysten tulee jatkossa osallistua muoviroskan siivoamisesta aiheutuviin kuluihin.

Ohuiden muovipussien käyttöä rajoittavat säännöt hyväksyttiin EU:ssa vuonna 2015.

Lue lisää kertakäyttömuovien kiellosta merten muovijätettä käsittelevästä artikkelistamme.