Jaa tämä sivu: 

Kokosimme tietopaketin merten muovijätteen haittavaikutuksista sekä EU-säännöistä, joilla pyritään estämään muovin päätymistä mereen.

Muovi on kevyttä, käytännöllistä ja kestävää – mutta monesti muovituotteita käytetään vain kerran ennen pois heittämistä. Tämän trendin haittavaikutukset ovat nähtävissä kaikkialla maailman merissä ja rannikoilla. Muovi saastuttaa yhä enenevissä määrin valtameriä, ja erään arvion mukaan vuonna 2050 merissä saattaa olla enemmän muovia kuin kalaa.

Parlamentin täysistunnon 27. maaliskuuta hyväksymät uudet EU-säännöt pyrkivät vastaamaan ongelmaan keskittymällä kymmeneen yleisimmin rannoilta löytyvään kertakäyttömuovituotteeseen sekä kalastusvälineisiin. Merten muovijätteestä 70 % on peräisin näistä kahdesta tuoteryhmästä.

Muovijätteen haittavaikutukset meressä  

Haittavaikutukset

Muovi ei ole vain ikävän näköistä rannalla. Se myös vahingoittaa merieläimiä, jotka voivat sotkeutua isompiin muovikappaleisiin tai luulla pienimpiä muovinpaloja ruoaksi. Muovin nieleminen saattaa estää niitä sulattamasta tavallista ruokaa, minkä lisäksi muovin mukana niiden elimistöön saattaa päästä myrkyllisiä kemikaaleja.

Ihmiset syövät niin ikään muovia ravintoketjun kautta. Haittavaikutuksia ihmisten terveyteen ei vielä tunneta.

Muovijäte aiheuttaa taloudellisia haittoja merestä riippuvaisille aloille, kuten turismille ja kalastukselle, mutta myös tuottajille. Vain noin 5 % muovipakkausten arvosta säilyy talouden kierrossa, ja loput heitetään kirjaimellisesti pois.

Merten jäte  

Miten ongelma voidaan ratkaista

Tehokkain tapa aloittaa ongelman ratkaiseminen on estää muovin päätyminen mereen.

Kertakäyttömuovituotteet ovat suurin yksittäinen meristä löytyvä tuoteryhmä: noin puolet merten jätteestä on peräisin muun muassa muovisista aterimista, juomapulloista, vanupuikoista tai tupakantumpeista.

Yleisimmät kertakäyttömuovituotteet meressä  

Uudet toimet

Joillekin kertakäyttömuovituotteille on jo olemassa vaihtoehtoja, minkä vuoksi ne kielletään täysin. Nämä tuotteet ovat vanupuikot, aterimet, lautaset, pillit, juoman sekoitustikut sekä ilmapallojen tikut. Mepit lisäsivät kieltolistalle lisäksi oxo-hajoavat muovit sekä polystyreenivaahdosta valmistetut pikaruokapakkaukset.

Muiden kertakäyttömuovien vähentämiseksi meressä hyväksyttiin lukuisia eri toimia:

  • Tuottajavastuun vahvistaminen niin, että esimerkiksi tupakkayhtiöiden pitää vastata tuotteistaan aiheutuvista jätteenkeruukuluista. Sama koskee muovia sisältävien kalastusvälineiden tuottajia, joiden pitää vastata kadonneiden verkkojen keräämisestä koituvista kuluista kalastajien sijaan.
  • Juomapulloille 90 prosentin keräystavoite vuoteen 2029 mennessä (esimerkiksi panttijärjestelmän avulla)
  • Muovipullojen materiaalista 25 % tulee olla kierrätettyä muovia vuoteen 2025 mennessä ja 30 % vuoteen 2030 mennessä
  • Filtterin sisältäville tupakkatuotteille, muovikupeille, kuukautissuojille ja kosteuspyyhkeille pakolliset merkinnät oikeaoppisesta hävittämisestä
  • Valistuskampanjoita kansalaisille

Aloitteen esittelijänä parlamentissa toimi ALDE:n belgialaisedustaja Frédérique Ries.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi kertakäyttömuovikiellon 22. toukokuuta 2019. Kun Euroopan parlamentin puhemies ja neuvoston puheenjohtaja ovat allekirjoittaneet säädöksen, se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä.

Muita toimia muovijätteen vähentämiseksi

Syyskuussa mepit hyväksyivät muovistrategian, jonka tavoitteena on lisätä muovin kierrätystä Euroopassa.

Lisää tietoa muovijätteen kierrätyksestä EU:ssa löydät infografiikastamme.

Mepit myös vaativat komissiota esittämään toimia, joilla vähenettäisiin ympäristöön päätyvän mikromuovin määrää.

Vuonna 2015 EU:ssa astui lisäksi voimaan ohuiden muovipussien käyttörajoitus.