Esteettömämpiä tuotteita ja palveluita EU:ssa

Euroopan esteettömyysdirektiivillä halutaan taata, että myös vammaiset ja ikääntyneet voivat käyttää monia arkisia palveluita ja tuotteita. Katso videolta lisää.

EU ajaa esteettömämpiä palveluita vammaisille ja vanhuksille

Euroopan parlamentti hyväksyi 13. maaliskuuta uuden esteettömyysdirektiivin. Uudet säännöt ovat askel kohti tasapuolisempaa ja osallistavampaa Eurooppaa, ja niiden odotetaan helpottavan monien ikäihmisten ja vammaisten elämää ympäri EU:ta.

Eurooppalaisia toimia esteettömyyden takaamiseksi

EU:ssa asuu yli 80 miljoonaa vammaista ihmistä, joille monien jokapäiväisten tavaroiden ja tuotteiden käyttö tuottaa hankaluuksia. Esimerkiksi älypuhelimet, tietokoneet, e-kirjat, lipunmyyntiautomaatit tai käteisautomaatit eivät läheskään aina ole esteettömästi käytettävissä.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus vaatii EU:ta ja sen jäsenmaita takaamaan esteettömyyden. Tarvitaan EU-tason toimia, jotta voidaan taata yhtäläiset oikeudet kaikille kansalaisille.

Uusien sääntöjen ansiosta vammaiset ja ikääntyneet ihmiset voivat osallistua aktiivisemmin yhteiskunnan toimintaan kaikkialla Euroopassa. Samalla yrityksiä kannustetaan innovoimaan entistä esteettömämpiä palveluita ja tuotteita.

Säännöissä asetetaan esteettömyysvaatimuksia muun muassa:

  • lipunmyynti- ja lähtöselvitysautomaateille
  • käteisautomaateille ja muille maksuterminaaleille
  • tietokoneille ja käyttöjärjestelmille
  • älypuhelimille, tableteille ja tv-varusteille
  • audiovisuaalisille mediapalveluille ja e-kirjoille
  • verkkokaupalle
  • joillekin henkilöliikennepalveluille
  • sähköiselle viestinnälle (ml. 112-hätänumero)

Mahdollisuuksia yrityksille ja kuluttajille

Yhteiset EU-säännöt takaavat yhtäläisen lainsäädännön jäsenmaissa ja estävät sisämarkkinoiden pirstaloitumisen, mikä puolestaan tekee EU-alueesta houkuttelevamman markkina-alueen yrityksille.

Uudet säännöt kannustavat yritysten väliseen kilpailuun ja edistävät esteettömien tuotteiden ja palveluiden vapaata liikkuvuutta. Esteettömien tuotteiden ja palveluiden valikoiman odotetaan näin kasvavan ja hintojen laskevan, millä puolestaan voi olla positiivinen vaikutus valtioiden budjetteihin pitkällä aikavälillä.

Kaikista pienimmille yrityksille (alle 10 työntekijää ja alle kahden miljoonan vuosittainen liikevaihto) taataan poikkeuslupa säännöistä, mutta myös niitä kannustetaan tuottamaan palveluita ja tuotteita, jotka ovat esteettömyyssääntöjen mukaisia. Jäsenmaiden tulee antaa pienille yrityksille ohjeistusta, jolla helpotetaan sääntöjen noudattamista.

Seuraavaksi

Lopullinen teksti astuu voimaan, kun EU:n ministerineuvosto on hyväksynyt sen ja se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Jäsenmailla on tämän jälkeen kolme vuotta aikaa viedä säännöt kansalliseen lainsäädäntöönsä ja kuusi vuotta panna ne toimeen.

Lue myös:

  EU:n toimet kansanterveyden edistämiseksi