Kuluttajansuoja paranee EU-tason ryhmäkanteen myötä

Jatkossa kuluttajat voivat yhdistää voimansa EU-tasolla ja puolustaa oikeuksiaan paitsi kotimaisissa myös rajat ylittävissä rikkomuksissa.

Parempaa kuluttajansuojaa eurooppalaisille

Globaalissa ja digitaalisessa maailmassa on entistä todennäköisempää, että suurta joukkoa kuluttajia voi vahingoittaa samoilla laittomilla käytännöillä. Tällä hetkellä kuluttajien on mahdollista puolustaa etujaan yhteisesti vain osassa EU:n jäsenmaista, ja se on käytännössä mahdotonta tapauksissa, jotka ulottuvat useampaan maahan.

Uudet ryhmäkannetta koskevat säännöt antavat kuluttajille kaikissa jäsenmaissa oikeuden puolustaa etujaan yhdessä. Niillä pyritään myös estämään väärinkäytökset ”häviäjä maksaa” -periaatteen mukaisesti.

Parlamentin ja neuvoston edustajien päästyä säännöistä alustavaan sopiin kesäkuun lopussa, parlamentin täysistunto hyväksyi ne 24. marraskuuta.

Miten ryhmäkanne toimii?

  • Ryhmäkanteen tai edustajakanteen voi nostaa edustaja, eli niin kutsuttu oikeutettu yksikkö, jonka jäsenmaa nimeää ja joka puolustaa kuluttajaryhmän etua.
  • Ryhmäkanteen nostaminen on mahdollista kaikissa EU-maissa. Jokaisessa jäsenmaassa on oltava ainakin yksi taho, joka voi edustaa kansalaisia sekä vaatia korvauksia ja sanktioita väärinkäytöstapauksissa.
  • Rajat ylittävissä ryhmäkanteissa kriteerit kanteen nostamiselle on määritetty uusissa EU-säännöissä, kun taas kotimaisissa tapauksissa kansalliset lait ovat edelleen voimassa.
  • Häviävä taho maksaa oikeudenkäyntikulut, minkä tarkoituksena on pyrkiä estämään turhien kanteiden nostaminen.
  • Tavanomaisten kuluttajasuojatapausten lisäksi ryhmäkanteen voisi nostaa myös tapauksissa, joissa kuluttajien oikeuksia rikotaan tietosuojan osalta, rahoituspalveluissa, matkailu-, energia-, televiestintä- tai terveysalalla tai ympäristöasioissa.

Euroopan komissio saattaa perustaa eurooppalaisen oikeusasiamiehen rajat ylittäviä EU-tason ryhmäkanteita varten.

Seuraavaksi

EU-mailla on kaksi vuotta aikaa viedä direktiivi kansalliseen lainsäädäntöön sekä kuusi kuukautta tämän jälkeen panna se voimaan.