Kansainvälinen naistenpäivä 2021: Naiset johtavat Covid-19:n vastaista taistelua

Euroopan parlamentti korostaa naisten keskeistä asemaa pandemian torjunnassa kansainvälisen naistenpäivän kynnyksellä.

Kuva kansainvälisestä naistenpäivästä 2021
Kansainvälinen naistenpäivä 2021: Naiset johtavat taistelua Covid-19: tä vastaan

Naiset ovat olleet koronaviruksen vastaisen taistelun eturintamassa. Pandemia on koetellut erityisesti naisvaltaisia aloja, kuten terveydenhuoltoa. Monilta aloilta on myös hävinnyt työpaikkoja kriisin seurauksena, mikä on vaikuttanut naisten työllisyyteen.


Perheväkivallan määrä on kasvanut Euroopassa, kun ihmiset ovat oleskelleet kotona aikaisempaa enemmän. Parlamentti vaatii, että lisääntyneeseen epätasa-arvoon puututaan.


Infografiikoistamme saat tilastotietoja siitä, miten pandemia on lisännyt sukupuolten epätasa-arvoa.

Parlamentti huomioi kansainvälisen naistenpäivän 8.3. myös täysistunnossaan. Mepeille näytetään videotervehdykset Yhdysvaltojen varapresidentti Kamala Harrisilta ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernilta. Katso istuntoa livenä klo 18.00 Suomen aikaa.

Naiset Covid-19:n vastaisessa taistelussa


Naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunta FEMM haluaa lisätä tietoisuutta naisten tilanteesta koronakriisissä. Kansainvälistä naistenpäivää juhlistetaan valiokunnan kokouksessa ”Me olemme vahvoja: Naiset johtavat Covid-19:n vastaista taistelua” 4. maaliskuuta.


Tilaisuuden avaavat Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja keskustelua johtaa valiokunnan puheenjohtaja Evelyn Regner. Muita osallistujia ovat mm. tasa-arvoasioista vastaava komissaari Helena Dalli ja Kreikan presidentti Katerína Sakellaropoúlou.


Kokouksessa käydään paneelikeskustelu ”Naiset eturintamassa ja mitä voimme oppia kriisinhallinnasta”. Naispoliitikot, terveydenhuollon työntekijät ja tasa-arvoasioiden asiantuntijat jakavat meppien kanssa kokemuksia naisten voimaantumisesta kriisien hetkellä.


Seuraa suoraa lähetystä klo 10 alkaen (Suomen aikaa).


Seuraa sosiaalisessa mediassa


8 maaliskuuta FEMMin puheenjohtaja Evelyn Regner vastaa ajankohtaisiin kysymyksiin tasa-arvotilanteesta EU:ssa Facebookin live-lähetyksessä.


Katso live-lähetys 8. maaliskuuta klo 11 alkaen (Suomen aikaa).

Seuraa tapahtumia sosiaalisessa mediassa

  • #IWD2021EP
  • #IWD2021
  • #InternationalWomensDay
  • #kansainvälinennaistenpäivä