Mepit: EU-kansalaisuus ei saa olla kaupan millään hinnalla 

Lehdistötiedote 
 
 
Yksikään jäsenmaan ei saisi laittaa kansalaisuuttaan myyntiin, mepit toteavat. ©European Union 2014 - European Parliament  

EU-kansalaisuudella ei pitäisi olla hintalappua, totesivat Euroopan parlamentin jäsenet torstaina hyväksymässään päätöslauselmassa. Mepit ovat huolissaan joidenkin jäsenmaiden, erityisesti Maltan, päätöksistä laittaa maansa ja siten myös EU:n kansalaisuus myyntiin. Parlamentti pyytää nyt komissiota arvioimaan, ovatko nämä ohjelmat EU-sopimusten ja niiden hengen sekä EU:n syrjimättömyysperiaatteen mukaisia.

Muutamat EU-maat ovat ottaneet käyttöön järjestelmiä, joiden myötä unionin ulkopuolisten maiden kansalaiset voivat joko suoraan tai välillisesti ostaa EU:n kansalaisuuden. Euroopan parlamentin jäsenet kuitenkin muistuttavat torstaina hyväksymässään päätöslauselmassa, että jäsenvaltioiden odotetaan toimivan vastuullisesti EU:n arvojen ja saavutusten kunnioittamiseksi. ”Nämä arvot ja saavutukset ovat korvaamattomia eikä niille voi määrätä hintaa”, päätöslauselmassa todetaan.


EU-kansalaisuuden myyminen heikentää luottamusta, jonka varaan unioni on rakentunut, parlamentin jäsenet huomauttavat.


Parlamentin jäsenet korostavat, että EU-kansalaisuudesta ja sen mukanaan tuomista oikeuksista, kuten oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti unionin alueella, ei saisi tulla kauppatavaraa. EU-kansalaisuus edellyttää osallisuutta unioniin ja on riippuvainen henkilön kytköksistä Eurooppaan tai unionin kansalaisiin, päätöslauselmassa todetaan.


Parlamentin jäsenet ovat myös huolissaan syrjinnän mahdollisuudesta, sillä "nämä jäsenvaltioiden käytännöt sallivat unionin kansalaisuuden myöntämisen vain kaikkein rikkaimmille kolmansien maiden kansalaisille ilman muiden vaatimusten asettamista".


Kehotus Maltalle muuttaa kansalaisuusjärjestelmä EU:n arvojen mukaiseksi


Malta on hiljattain vienyt eteenpäin suunnitelmia kansalaisuuden myyntijärjestelmästä. Parlamentin päätöslauselman mukaan tämä tarkoittaa, että "koko unionin kansalaisuutta myydään suoraan ilman minkäänlaista asuinpaikkavaatimusta”.


Vielä ei ole vielä selvillä, hyötyvätkö maltalaiset ohjelmasta esimerkiksi verotulojen myötä, sillä ulkomaisten investoijien ei tarvitse maksaa veroja. "Kansalaisuuteen liittyy oikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia”, parlamentin jäsenet muistuttavat.


Parlamentin jäsenet kehottavat Maltaa muuttamaan kansalaisuusjärjestelmänsä unionin arvojen mukaiseksi. Parlamentin jäsenet pyytävät myös muita jäsenmaita, joiden kansalaisuus on myynnissä, toimimaan samoin.


Onko kansalaisuuden myynti EU-sääntöjen mukaista?


Parlamentin jäsenet pyytävät komissiota tarkastelemaan, ovatko nämä kansalaisuuden myöntämistä koskevat järjestelmät perussopimusten ja Schengen-säännösten ja niiden hengen mukaisia. Komission tulisi myös arvioida, noudattavatko ohjelmat syrjimättömyyden periaatteita ja sääntöjä. Parlamentin jäsenet pyytävät komissiota antamaan suosituksia, jotta varmistetaan että kansalaisuusjärjestelmät eivät vie pohjaa Euroopan perusarvoilta. Komission tulisi myös antaa ohjeita unionin kansalaisuuden myöntämisestä kansallisilla järjestelyillä.


Parlamentin jäsenet hyväksyivät päätöslauselman äänin 560 puolesta, 22 vastaan ja 44 tyhjää. 


Menettely: Ei-lakiasäätävä päätöslauselma