Kiertotalous: Mepit vaativat systemaattista muutosta resurssitehokkuuden parantamiseksi 

Lehdistötiedote 
 
 
Computer equipment recycling centre ©BELGAIMAGE/SCIENCE  

Luonnonvaroja on käytettävä tehokkaammin EU:ssa - resurssitehokkuuden kasvattaminen 30 % vuoteen 2030 mennessä kasvattaisi BKT:tä lähes prosentin, parlamentin torstaina hyväksymässä päätöslauselmassa todetaan. Jotta tämä kasvu voitaisiin saavuttaa, tarvitaan sitovia tavoitteita jätteiden vähentämiselle ja uusia ekosuunnittelua koskevia sääntöjä, mepit toteavat ja pyytävät komissiota esittämään uuden lakiehdotuksen vuoden 2015 loppuun mennessä.

"Kulutamme tuotantoon ja jätteenkäsittelyyn 1,5 maapallon verran resursseja ja kulutuksen arvioidaan kasvavan kahden maapallon kokoiseksi 2030-luvulla. Eurooppa on eniten resursseista riippuvainen manner, joten niiden käyttöön liittyvät suurimmat uhat ja mahdollisuudet", mietinnön esittelijä Sirpa Pietikäinen sanoi.


"Voimme tehdä valinnan elää vähemmän velaksi ympäristön tuottamien resurssien ja kansantalouden osalta. Resurssituottavuuden kasvattaminen 30 prosentilla vuoteen 2030 nostaisi BKT:tä lähestulkoon prosentin ja loisi 2 miljoonaa uutta työpaikkaa. Toteutuakseen tämä tarvitsee sekä lainsäädännön että talouden kannustimia ja ennen kaikkea osapuolten välistä yhteistyötä", hän jatkoi.


Parlamentti hyväksyi päätöslauselman äänin 394 puolesta, 197 vastaan ja 82 tyhjää.


Parlamentin jäsenet ottavat päätöslauselmassaan kantaa 3.7.2014 julkaistuun kiertotaloutta koskevaan komission tiedonantoon. Komissio julkaisi samassa yhteydessä esityksen jätedirektiivistä, jonka käsittely kuitenkin päätettiin keskeyttää vain muutamaa kuukautta myöhemmin.


Kohti jätteettömyyttä


Uusien jätetavoitteiden käyttöönotto voisi luoda 180 000 työpaikkaa, parlamentin jäsenet toteavat ja kehottavat kehottaa komissiota ehdottamaan vuoden 2015 loppuun mennessä sitovia tavoitteita jätteiden vähentämiseksi sekä esityksiä toimista, joiden avulla vähennetään vähitellen kaikkea jätteen sijoittamista kaatopaikoille.


Mepit kehottavat komissiota edistämään jäsenvaltioissa käytäntöjä, joissa elintarvikkeiden vähittäiskauppiaita kannustetaan jakamaan myymättä jääneet tuotteet hyväntekeväisyysjärjestöille.


Ekosuunnittelu: kestävämpiä tuotteita ja toimia suunnitellun vanhenemisen torjumiseksi


Parlamentin jäsenet kehottavat komissiota edistämään tuotepolitiikassa elinkaariajattelua ja esittämään tältä osin kunnianhimoisen työohjelman, mukaan lukien esityksen ekosuunnittelulainsäädännön tarkastamisesta vuoden 2016 loppuun mennessä. Ehdotuksessa pitäisi huomioida ekosuunnitteluvaatimusten soveltamisalan laajentaminen kattamaan kaikki tärkeimmät tuoteryhmät. Lisäksi mepit kehottavat komissiota määrittelemään esimerkiksi lujuutta, korjattavuutta, uudelleenkäytettävyyttä ja kierrätettävyyttä koskevia vaatimuksia ja laatimaan toimenpiteitä suunnitellun vanhenemisen torjumiseksi.


Toimia kasvun ja luonnonvarojen käytön välisen yhteyden purkamiseksi


Resurssien niukkuutta koskevan ongelman ratkaisemiseksi on välttämätöntä vähentää resurssien käyttöönottoa ja hyödyntämistä ja purkaa täysin kasvun ja luonnonvarojen käytön välinen yhteys, parlamentin päätöslauselmassa todetaan. EU:n resurssien käytön on oltava kestävää vuonna 2050, mikä edellyttää muun muassa resurssien kulutuksen vähentämistä kestävälle tasolle, uusiutuvien luonnonvarojen käytön lisäämistä ja myrkyllisten aineiden käytön asteittaista lopettamista.


Resurssien kulutusta mittaavien indikaattoreiden tuli olla pakollisia vuodesta 2018 alkaen, päätöslauselmassa todetaan.  Mepit kehottavat komissiota ehdottamaan vuoden 2015 loppuun mennessä tavoitetta, jonka mukaan resurssitehokkuutta parannetaan EU:n tasolla 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2014 tasoon verrattuna. Lisäksi kullekin jäsenvaltiolle pitäisi asettaa yksilöllisiä tavoitteita.


Taustatietoa


Resurssien käytön tehostaminen voisi tuoda EU:n yrityksille, viranomaisille ja kuluttajille huomattavat nettosäästöt, arviolta 600 miljardia euroa eli 8 prosenttia vuotuisesta liikevaihdosta, ja vähentää samalla vuotuisia kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä 2–4 prosenttia.


Menettely: ei-lakiasäätävä päätöslauselma

180 000  ; työpaikkaa voitaisiin luoda ottamalla käyttöön uusia tavoitteita jätteiden vähentämiseksi

Faktoja 
  • Lisäämällä resurssituottavuutta 30 % vuoteen 2030 mennessä voitaisiin kasvattaa BKT:tä lähes prosentilla ja luoda 2 miljoonaa uutta kestävää työpaikkaa  
  • Maailmantalous kuluttaa tuotantoon ja jätteenkäsittelyyn puolentoista maapallon verran resursseja  
  • Eurooppa on riippuvaisempi resurssien tuonnista kuin mikään muu alue maailmassa