Vuoden 2019 EU-vaalit: enemmän nuoria Eurooppa-myönteisiä äänestäjiä 

Lehdistötiedote 
 
 

Euroopan parlamentti on julkaissut ensimmäisiä tuloksia EU-vaalien jälkeisestä eurobarometrista.

EU:n kaikissa 28 jäsenmaassa tehdyn eurobarometrikyselyn mukaan Eurooppa-myönteiset nuoret äänestivät huomattavasti aktiivisemmin vuoden 2019 EU-vaaleissa verrattuna vuoden 2014 vaaleihin. Eurobarometriin vastasi lähes 28 000 kansalaista ympäri Eurooppaa vaalien jälkeisten viikkojen aikana. Vastaajille esitettiin kysymyksiä heidän osallistumisestaan EU-vaaleihin sekä aiheista, jotka innostivat heitä äänestämään.

Tänään julkaistut ensimmäiset eurobarometritulokset osoittavat, että kansalaisten tuki EU:lle on yhä korkeimmalla tasolla sitten vuoden 1983. Vastaajista 68 % totesi, että heidän kotimaansa on hyötynyt EU-jäsenyydestä. Tämä vastaa EU-vaaleja edeltäviä tuloksia: tämän vuoden helmi-maaliskuussa vastaava luku oli 67 %.

Äänelläni on merkitystä

Merkittävästi suurempi osuus EU-kansalaisista kokee, että ”heidän äänellään on merkitystä EU:ssa”. Uusimmassa eurobarometrissä 56 % vastaajista koki, että heidän äänellään oli merkitystä. Tämä on korkein tulos sen jälkeen, kun kysymys esitettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2002 eurobarometrissä. Lisäksi luku on 7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin maaliskuun vastaava luku.

“Kansalaiset äänestivät näissä EU-vaaleissa johtuen vahvasta tuesta EU:lle ja kokivat selvästi vahvemmin, että heidän äänellään on merkitystä EU:ssa”, sanoi Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli.

EU-vaaleissa äänesti 50,6 % eurooppalaisista, mikä on korkein äänestysprosentti EU-vaaleissa vuoden 1994 jälkeen ja ensimmäinen kerta, kun äänestysprosentti on kääntynyt kasvuun. Äänestysprosentti kasvoi 8 prosenttiyksiköllä vuoden 2014 vaaleista. Eniten äänestysprosentti kasvoi Puolassa, Romaniassa, Espanjassa, Itävallassa ja Unkarissa,

Nuorten äänestysprosentti kasvoi 50 %

Kyselyn pohjalta vaikuttaisi siltä, että erityisesti nuoret ja ensiäänestäjät ovat yleisen äänestysprosentin kasvun takana. Nuorista 16/18-24 -vuotiaista 42 % sanoi äänestäneensä EU-vaaleissa. Tämä on 50 % enemmän kuin vuonna 2014, jolloin nuorten äänestysprosentti oli 28 %. Kyselyn mukaan Suomessa 18-24 -vuotiasta mukaan äänesti 27 %, mikä on 17 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2014.

Ikäryhmässä 25-39 -vuotiaat äänestysprosentti nousi 12 prosenttiyksikköä 35 %:sta 47 %:in. Äänestysprosentti kasvoi nuorten ja ensiäänestäjien keskuudessa enemmän kuin missään muussa ikäryhmässä.

Äänestäminen kansalaisvelvollisuutena, tukena Euroopalle - ja koska asiat voivat muuttua

Eurobarometrikyselyssä vastaajista 52 % totesi tärkeimmäksi syyksi äänestää vaaleissa olevan, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus. Vuonna 2014 vastaava luku oli 41 %. Viime EU-vaaleihin verrattuna suurempi osa kansalaisista sanoi äänestävänsä, koska he ovat EU-myönteisiä (25 % vuonna 2019, 14 % vuonna 2014) tai koska he kokivat pystyvänsä muuttavansa asioita äänestämällä (18 % vuonna 2019, 12 % vuonna 2014).

“Euroopan parlamentista ja EU-vaaleista on tullut osa kansalaisten tavallista demokraattista elämää. Nämä vaalit ovat kuitenkin enemmän kuin pelkästään kansalaisvelvollisuus. Kansalaiset äänestivät, koska he ovat EU-myönteisiä ja koska he kokevat pystyvänsä muuttamaan asioita äänestämällä. Euroopan parlamentin pitää nyt vastata näihin odotuksiin”, korosti Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli.

Kansalaiset äänestivät 27 jäsenmaassa ensisijaisesti siksi, että he kokivat tämän kansalaisvelvollisuudekseen. Vuoteen 2014 verrattuna kaikissa 28 jäsenmaassa useampi vastaaja äänesti nyt ensisijaisesti siksi, koska he kannattivat EU:ta. Tämän äänestyssyyn suosio kasvoi erityisesti Saksassa (39 % vuonna 2019, 25 % vuonna 2014), Irlannissa (27 % vuonna 2019, 12 % vuonna 2014), Italiassa (23 % vuonna 2019, 9 % vuonna 2014) ja Espanjassa (23 % vuonna 2019, 8 % vuonna 2014). Suomessa eurobarometriin vastanneista 16 % äänesti vuonna 2019 ensisijaiseksi siksi, että he kannattivat EU:ta, kun taas vuonna 2014 vastaava luku oli 9 %.

Eurobarometrissa tarkastellaan myös aiheita, jotka saivat kansalaiset äänestämään EU-vaaleissa. Kansalaisten äänestyspäätökseen vaikuttivat erityisesti talous ja kasvu (44 %), ilmastonmuutos (37 %) sekä ihmisoikeudet ja demokratia (37 %). Lisäksi vastaajista 36 % mainitsi ”tavan, jolla EU:n tulisi toimia tulevaisuudessa” yhdeksi syyksi äänestää. Talous ja kasvu oli tärkein äänestämään innoittanut aihe 16 maassa, kun taas kahdeksassa maassa tärkeimmäksi syyksi mainittiin ilmastonmuutos. Suomessa ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet ja demokratia nostettiin useimmin tärkeimmiksi äänestyssyiksi.

“Taloudelliset uudistukset, ilmastonmuutos, EU:n tulevaisuus ja ihmisoikeuksien puolustus: nämä kaikki ovat tärkeitä aiheita Euroopan parlamentille. Viime vuosien aikana olemme työskennelleet näiden aiheiden parissa ja jatkamme kansalaisten odotusten puolesta taistelua”, totesi Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli.

Tiedoksi toimittajille

Euroopan parlamentin EU-vaalien jälkeinen kysely toimitettiin eurobarometrikyselynä 91.5. Kantar haastatteli Euroopan parlamentin puolesta henkilökohtaisesti 27 464 vastaajaa kaikista 28 EU-maasta. Vastaajien ikä oli vähintään 15 vuotta. Äänestystä koskevissa kysymyksissä haastateltiin vain äänestysikärajan ylittäneitä henkilöitä eli yli 18-vuotiaita. Poikkeuksena tähän olivat Itävalta (äänestysikäraja 16), Malta (äänestysikäraja 16) ja Kreikka (äänestysikäraja 17). Kyselyt toteutettiin aikavälillä 7-26.6.2019.

Euroopan parlamentti julkaisee kyselyn raportin, kaikki tulokset sekä taulukot syyskuussa 2019.