Unkarin hätätilatoimet: Mepit vaativat EU:ta asettamaan sanktioita ja lopettamaan maksut  

Lehdistötiedote 
 
 
  • Hätätila ja sanavapauden rajoitus määräämättömäksi ajaksi ovat vastoin EU:n arvoja 
  • Komission on aloitettava rikkomusmenettely ja neuvoston edettävä 7 artiklan mukaisessa menettelyssä  
  • EU-rahoituksen on oltava jatkossa kytköksissä oikeusvaltioperiaatteen kunnioittamiseen 
Mepit ovat huolissaan Unkarin hätätoimista COVID-19-pandemian torjumiseksi ja vaativat EU:ta toimimaan.  

Demokratia ja perusoikeudet ovat Unkarissa uhattuina, totesivat useat mepit parlamentin täysistuntokeskustelussa kehottaen suojaamaan niin Unkarin kansalaisia kuin oikeusvaltioperiaatetta.

Useat täysistuntokeskusteluun osallistuneet mepit korostivat, että Unkarin hallituksen käyttöönottamat toimet koronaviruspandemiaa vastaan, kuten esimerkiksi hätätilan julistaminen määräämättömäksi ajaksi, eivät ole EU-sääntöjen mukaisia. Mepit varoittivat muun muassa demokratiaan kohdistuvista riskeistä. Keskusteluun osallistuivat Euroopan komission varapuheenjohtaja Vera Jourová ja Kroatian EU-puheenjohtajakauden edustaja.

Useat mepit kehottivat Euroopan komissiota saattamaan päätökseen lainsäädännöllisten muutosten tarkastelun ja käynnistämään rikkomusmenettelyn. Keskusteluun osallistuneet mepit pyysivät erityisesti lopettamaan maksusuoritukset Unkarille, ellei Unkari kunnioita oikeusvaltioperiaatetta. Mepit myös kritisoivat neuvoston passiivista suhtautumista asiaan ja vaativat etenemistä 7 Artikla mukaisissa menettelyissä.

Osa mepeistä puolusti Unkarin demokraattisesti valitun parlamentin tekemiä päätöksiä ja vertasi Unkarissa käyttöönotettuja hätätoimia muiden EU-maiden, kuten Ranskan tai Espanjan, hätätoimiin.

Taustatietoa

Huhtikuussa hyväksytyssä päätöslauselmassa parlamentti korosti, että Unkarin hallituksen päätös jatkaa hätätilaa määräämättömäksi ajaksi sekä päätös antaa hallitukselle valtuudet hallita antamalla asetuksia ilman aikarajoitusta ja heikentää parlamentin suorittamaa hätätilanteen valvontaa, on ”täysin eurooppalaisten arvojen vastaisia”.

Parlamentti korosti päätöslauselmassaan, että kaikissa koronatoimenpiteissä on ”noudatettava oikeusvaltioperiaatetta ja niiden oltava täysin oikeasuhteisia tilanteen vaatimuksiin nähden, liityttävä selkeästi meneillään olevaan terveyskriisiin sekä oltava ajallisesti rajoitettuja.”

Tallenteen keskustelusta voi katsoa parlamentin verkkosivujen kautta.

Yhteystiedot: