Eurooppalaisista 77 % haluaisi kytkeä EU-varat oikeusvaltioperiaatteeseen 

Lehdistötiedote 
 
 

Suurin osa EU-kansalaisista puoltaa suurempaa EU-budjettia pandemian voittamiseksi. Kyselyn mukaan kansanterveys, talous ja ilmastonmuutos ovat tärkeimmät painopisteet kansalaisille.

EU:n laajuiseen kyselytutkimukseen osallistuneista 77 % tuki ajatusta siitä, että EU-varoja tulee antaa vain oikeusvaltioperiaatetta ja demokratiaa noudattaville EU-maille. Ajatusta tuki vähintään seitsemän osallistujaa kymmenestä kaikkiaan 26 EU-maasta.


Euroopan parlamentin teettämä kysely tehtiin lokakuussa 2020.


Enemmistö eurooppalaisista puoltaa suurempaa EU-budjettia koronakriisin seurausten voittamiseksi

Kyselyyn osallistuneista 54 % koko EU:ssa kokee, että EU:lla pitäisi olla enemmän taloudellisia keinoja koronaviruspandemian seurausten voittamiseksi. Kaikkiaan 20 EU-maassa suurin osa vastaajista tukee suurempaa EU-budjettia. 14 maassa jopa yli puolet vastaajista oli suuremman EU-budjetin kannalla.


Kun kyselyyn osallistujilta kysyttiin EU-varojen kohdentamisesta, yli puolet vastaajista (54 %) mainitsi kansanterveyden tärkeimpänä painopisteenä. Myös talouden elpyminen ja uusien mahdollisuuksien luominen yrityksille (42 %), ilmastonmuutos ja ympäristösuojelu (37 %) sekä työllisyys ja sosiaaliset asiat (35 %) nousivat esille vastauksissa. Verrattuna edelliseen kesäkuussa 2020 tehtyyn kyselyyn, kolmen tärkeimmän painopisteen joukkoon on nyt noussut ilmastomuutos ja ympäristönsuojelu työllisyyden sijaan.


Kansanterveys nousi vastauksissa tärkeimmäksi painopisteeksi 18 maassa. Virossa, Latviassa ja Tšekissä osallistujista useimmat nostivat talouden kärkisijalle, kun puolestaan Itävallassa, Tanskassa ja Saksassa vastaajista suurin osa piti ilmastonmuutoksen torjuntaa tärkeimpänä prioriteettina. Kroatiassa, Slovakiassa ja Suomessa vastaajat puolestaan pitivät työllisyyttä ja sosiaalisia asioita tärkeimpinä.

Suuri osa EU-kansalaisista huolissaan vaikutuksista henkilökohtaiseen taloustilanteeseen


EU-maiden kansalaisten huoli omasta taloudellisesta tilanteestaan pandemian alettua kertoo tarpeesta tehdä välttämättömät päätökset elvytyspaketista ja pitkän aikavälin budjetista mahdollisimman nopeasti. Enemmistö kansalaisista kertoo pelkäävänsä kriisin suoria vaikutuksia henkilökohtaiseen taloudelliseen tilanteeseensa. Kaikkiaan 20 maassa suurin osa vastaajista kertoo, että tämänhetkinen kriisi on jo vaikuttanut omaan taloudelliseen tilanteeseen. Kaikista kyselyyn osallistujista 39 % myös kertoo, että koronakriisi on jo vaikuttanut heidän tuloihinsa, minkä lisäksi 27 % vastaajista puolestaan odottaa näin käyvän tulevaisuudessa. Vain 27 % prosenttia kaikista vastaajista uskoo, että koronatilanteella ei tule olemaan vaikutusta heidän omaan taloudelliseen tilanteeseensa.


EU osana kriisinratkaisua

Kaksi kolmasosaa kyselyyn osallistuneista (66 %) kokee, että EU:lla pitäisi olla enemmän keinoja toimia koronaviruspandemian kaltaisten kriisien hoidossa. Toista mieltä on vain neljännes vastaajista. Nämä vastaukset ovat samansuuntaisia kuin huhtikuussa ja kesäkuussa 2020 Euroopan parlamentin teettämien kyselytutkimusten tulokset.


Tiedoksi toimituksille

Koronapandemian puhjettua Euroopan parlamentti on teettänyt kolme kyselyä, joissa on mitattu yleistä mielipidettä koronapandemian keskellä. Viimeisimmän kyselyn toteutti Kantar, ja se tehtiin verkossa (puhelimitse Maltalla) 25.9.–7.10.2020. Kyselyyn osallistui kaikkiaan 24 812 vastaajaa kaikista 27 EU-maista. Kyselyyn osallistuneet ovat 16–64-vuotiaita (16–54-vuotiaita Bulgariassa, Tšekissä, Kroatiassa, Kreikassa, Unkarissa, Puolassa, Portugalissa, Romaniassa, Sloveniassa ja Slovakiassa). Kansallisen tason edustettavuudessa on huomioitu sukupuoleen, ikään ja uskontoon liittyvät kiintiöt. Koko EU:ta koskevat tulokset on painotettu siten, että niissä huomioidaan väestön määrä kussakin EU-maassa.


Selvitys kokonaisuudessaan on määrä julkaista marraskuun alkupuolella.