Koronarokotteet: tarve eurooppalaiselle ja maailmanlaajuiselle solidaarisuudelle 

Lehdistötiedote 
 
 
Mepit vaativat jatkuvia EU-toimia pandemian torjumiseksi ja rokotteiden tuotannon lisäämiseksi ©European Union 2021-EP  

Mepit korostivat täysistuntokeskustelussa tarvetta toimia kiireellisesti rokotteiden tuotannon lisäämiseksi ja jatkaa yhteisiä EU-toimia koronapandemian torjumiseksi.

Euroopan parlamentin jäsenet kommentoivat EU:n koronarokotestrategiaa keskiviikkona komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja EU:n neuvoston puheenjohtajamaan Portugalin kanssa käydyssä täysistuntokeskustelussa.


Useat parlamentin jäsenet korostivat, että EU:ssa on tehty useita oikeita päätöksiä koronapandemian hoidossa. Mepit osoittivat tukensa erityisesti yhteiselle eurooppalaiselle lähestymistavalle rokotehankintoihin ja kansalaisten oikeuksien puolustamiselle asettamalla turvallisuuden etusijalle ja panemalla täytäntöön oikeudellista vastuuta koskevat EU-säännöt.


Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puolusti EU:n valintaa tilata rokotteita yhdessä ja päätöstä olla tekemättä hätiköityjä päätöksiä, jotka koskevat rokotteiden turvallisuutta ja tehokkuutta. Lisäksi hän korosti maailmanlaajuisen solidaarisuuden tarvetta. Von der Leyen totesi, että menneistä virheistä on opittava, sillä ”emme vieläkään ole viruksen torjunnassa siinä vaiheessa, jossa haluaisimme olla”.


Useat Euroopan parlamentin jäsenet korostivat, että kriisin ratkaiseminen edellyttää niin EU-maiden välistä kuin maailmanlaajuista solidaarisuutta. EU:n on kannettava vastuuta muusta maailmasta, ja sen on varmistettava, että rokotteita jaetaan oikeudenmukaisesti myös muualle. ”Kukaan ei ole turvassa ennen kuin kaikki ovat turvassa”, mepit huomauttivat.


Mepit huomauttivat myös EU:n aliarvioineen rokotteiden massatuotannon haasteet, ja vaativat kiireellisesti konkreettisia toimia tuotannon lisäämiseksi. Monet parlamentin jäsenet kehottivat komissiota panemaan voimassa olevat sopimukset täytäntöön ja tukemaan EU-maita toteuttamaan rokotteiden käyttöä koskevia strategioita.


Jotta kansalaisten luottamusta rokotteisiin voidaan lisätä ja disinformaation leviämistä välttää, EU:n on pyrittävä avoimuuteen, osa mepeistä huomautti. Monet muistuttivat sopimusten avoimuuden tärkeydestä sekä tarpeesta jakaa kattavaa ja selkeää tietoa rokotteiden käyttöönotosta eri maissa.


Huomioiden huomattavat julkiset varat, joita on käytetty rokotehankintoihin, useat parlamentin jäsenet kehottivat lisäämään rokotestrategian täytäntöönpanon parlamentaarista valvontaa.


Videotallenne keskustelusta on katsottavissa parlamentin verkkosivuilta. Alla ensimmäisen puhujakierroksen puheenvuorot.


Ana Paula Zacarias, Portugalin EU-puheenjohtajakauden edustaja

Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja (1. osa, 2. osa, 3. osa)

Manfred Weber (EPP, Saksa)

Iratxe García Pérez (S&D, Espanja)

Dacian Cioloş (Renew Europe, Romania)

Marco Zanni (ID, Italia)

Ska Keller (Greens/EFA, Saksa)

Beata Szydło (ECR, Puola)

Manon Aubry (The Left, Ranska)


Taustatietoa


Parlamentin jäsenet keskustelivat koronarokotteista komission edustajan kanssa 12.1.2021. Tammikuun täysistunnossa 19.1. parlamentti puolestaan keskusteli EU:n koronastrategiasta. Komissio puolestaan julkaisi samana päivänä päivitetyn toimintasuunnitelman pandemian torjumiseksi.


Tammikuussa täysistunnossa käydyssä keskustelussa valtaosa mepeistä osoitti laajaa tukea EU:n yhtenäiselle lähestymistavalle koronapandemian torjumiseksi ja vaati koronarokotehankintojen parempaa läpinäkyvyyttä.