Unionin tila: pandemiatoimet, elpyminen, ilmasto ja ulkopolitiikka 

Lehdistötiedote 
 
 
Unionin tila -keskustelussa mepit arvioivat EU:n toimia koronakriisissä sekä tulevia haasteita  

Vuosittaisessa keskustelussa unionin tilasta mepit kommentoivat tulevaisuuden haasteita komission puheenjohtaja von der Leyenin puheen jälkeen.

Toisen Euroopan unionin tila -puheensa aluksi EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti, että Eurooppa päätti reagoida yhdessä ennennäkemättömään terveys- ja talouskriisiin, ja voi olla ylpeä päätöksestään. Nyt Euroopan rokotekattavuus on maailman huippua, vaikka se on myös jakanut puolet rokotetuotannostaan muun maailman kanssa. Seuraavaksi tärkeintä on nopeuttaa rokottamista kaikkialla maailmassa, jatkaa pandemian torjuntaa Euroopassa ja varautua paremmin tuleviin pandemioihin.


Von der Leyen muistutti, että digitaalisuus on ratkaisevan tärkeää. Komissio tekee ehdotuksen siruja koskevasta EU-säädöksestä, joka tuo yhteen EU:n maailmanluokan tutkimus-, suunnittelu- ja testauskapasiteetin sekä parantaa puolijohdeinvestointien koordinointia.


Kommentoidessaan ilmastonmuutosta von der Leyen totesi, että lämpeneminen johtuu ihmisistä, joten ihmiset voivat myös korjata tilanteen. Eurooppa on vihreän kehityksen ohjelman ansiosta ensimmäinen suuri talous, joka esittää kattavan ilmastopaketin, hän huomautti. Komission puheenjohtaja lupasi tuplata kehitysmaiden biodiversiteettiä tukevan rahoituksen sekä ohjata neljä miljardia lisää näiden maiden ilmastoinvestointeihin ennen vuotta 2027.


Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa von der Leyen toivoi eurooppalaista kyberpuolustuspolitiikkaa ja uutta säädöstä Euroopan kyberresilienssistä. Hän myös ilmoitti, että EU pitää puolustushuippukokouksen Ranskan puheenjohtajakaudella vuonna 2022.


Kommenteissaan Manfred Weber (EPP, Saksa) korosti koronakriisin sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia. Hänen mukaansa Eurooppa tarvitsee heti lisää työpaikkoja, myös terveyssektorille, missä EU on hyvässä asemassa koronarokotteiden osalta. Weber toivoi EU:lta hätätilan kauppaohjelmaa Yhdysvaltojen kanssa liikenne- ja digisektorille, sekä suunnitelmaa byrokratian vähentämiseksi. Euroopan puolustusta tulee vahvistaa reaktiojoukoilla, ja Europolista on tehtävä FBI:n vastine, hän totesi.


Iratxe García Pérez (S&D, Espanja) piti EU:n pandemia- ja elpymistoimia onnistuneina. Hän muistutti, että 70 % väestöstä on rokotettu, vapaa liikkuvuus on palautettu ja NextGenerationEU-paketin varoja maksetaan jo jäsenmaille. Vihreään talouteen siirtyminen etenee myös, mutta Euroopassa ei ole tehty tarpeeksi kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi: kriisi on syventänyt eriarvoisuutta ja osunut eniten haavoittuvimpiin kansalaisiin.


Dacian Cioloş (Renew, Romania) kritisoi komission taipumusta panostaa diplomatiaan neuvoston kanssa eikä politiikkaan parlamentin kanssa. Hän korosti, että EU:n arvot ovat unionin perusta, ja vaati komissiota käyttämään EU:n oikeusvaltiomekanismia, jota ei vuosi sen säätämisen jälkeen ole koskaan käytetty. Mekanismin avulla EU voi lakata rahoittamasta Euroopan illiberaaleja suuntauksia, joiden vuoksi oikeuslaitosten itsenäisyys murenee, toimittajia murhataan ja vähemmistöjä syrjitään.


Philippe Lamberts (Greens/EFA, Belgia) vaati EU:lta ilmastokunnianhimoa: olympiaihanteiden tapaan EU:n tulee edetä nopeammin, korkeammalle ja vahvemmin planeetan pelastamiseksi. Lisäksi talousjärjestelmä ja yhteiskunta on muutettava niin, että kaikille taataan ihmisarvoinen elämä. Ulkopolitiikkaan hän toivoi suvereniteetin jakamista, jonka kautta Euroopasta voi tulla vahva toimija maailmassa. Sen sijaan ”Eurooppa-linnoitus” ei voi olla uskottava geopoliittinen toimija, sanoi Lamberts. Hänen mukaansa on sääli, että Afganistanin tapauksessa EU-maiden päähuoli on pitää kaikki maan kansalaiset poissa Euroopan maaperältä.


Jörg Meuthen (ID, Saksa) sanoi, että EU-kansalaiset eivät kaipaa juhlapuheita, vaan haluavat vain olla rauhassa. Meuthen kritisoi komission suunnitelmia (vihreä sopimus, elvytyspaketti, Fit for 55), jotka kansalaiset joutuvat lopulta maksamaan. Hän varoitti lisääntyvästä byrokratiasta ja harmitteli siirtymää kohti uusiutuvia energialähteitä. Meuthenin mielestä ydinvoiman tuotantoa tulisi lisätä.


Raffaele Fitto (ECR, Italia) totesi, että NextGenerationEU-varat eivät yksinään riitä, vaan lisäksi tarvitaan muutoksia vakaus- ja kasvusopimukseen. Fitto toivoi muutoksia valtionapusääntöihin ja itsenäisempää kauppapolitiikkaa. Hänen mukaansa vihreää siirtymää ei voida toteuttaa huomioimatta maailman tilaa, ja erityisesti siirtymän vaikutuksia tuotantojärjestelmällemme. Puolan ja oikeusvaltion kohdalla Fitto harmitteli, että enemmistö sanelee muille poliittisia päätöksiä eikä kunnioita valtioiden toimivaltaa.


Martin Schirdewanin (The Left, Saksa) mukaan von der Leyen kehui itseään, mutta ei tuonut ratkaisuja tämän hetken ongelmiin. Schirdewan vaati rokotteiden patenttisuojan poistamista ja kritisoi tilannetta, jossa Euroopan kymmenen rikkainta miljardööriä on rikastunut entisestään pandemian aikana, kun samalla joka viides lapsi Euroopassa elää köyhyydessä tai sen varjossa.


Puhujat:


Ursula VON DER LEYEN, Euroopan komission puheenjohtaja


Manfred WEBER (EPP, Saksa)


Iratxe GARCÍA PÉREZ (S&D, Espanja)


Dacian CIOLOŞ (Renew , Romania)


Philippe LAMBERTS (Greens/EFA, Belgia)


Jörg MEUTHEN (ID, Saksa)


Raffaele FITTO (ECR, Italia)


Martin SCHIRDEWAN (The Left, Saksa)