Seremonia puhemies Sassolin muistolle täysistunnossa 

Lehdistötiedote 
 
 
Parlamentti pitää maanantaina Strasbourgissa seremonian puhemies Sassolin muistolle © EU 2021 - EP  

Euroopan parlamentin puhemies David Sassoli kuoli 11.1.2022. Parlamentti pitää hänelle muistoseremonian ensi maanantaina Strasbourgissa.

EU-parlamentin puhemies Sassoli menehtyi Avianossa, Italiassa, missä hän oli ollut sairaalahoidossa 26.12.2021 lähtien. Sassoli oli ollut parlamentin jäsen vuodesta 2009, ja heinäkuussa 2019 hänet valittiin puhemieheksi vaalikauden alkupuoliskolle.

Pandemia-aikana Sassoli otti parlamentissa käyttöön uudet järjestelyt, joiden ansiosta se pystyi täyttämään EU-sopimusten mukaiset tehtävänsä myös poikkeusaikana. Hän oli myös keskeisessä roolissa puolustamassa kunnianhimoista EU-budjettia ja elpymispakettia. Sassolin johdolla parlamentti pyrki auttamaan toimipaikkojensa heikko-osaisia kriisitilanteessa mm. lahjoittamalla ruokaa järjestöille ja tarjoamalla parlamentin tiloja väkivallan uhriksi joutuneille naisille. Oppiakseen pandemian aikaisista järjestelyistä puhemies aloitti prosessin, jossa mepit pohtivat demokratiaa vahvistavia uudistuksia.

Sassoli oli vakaumuksellinen eurooppalainen. Puhuessaan Eurooppa-neuvostolle joulukuussa 2021 hän totesi, että Eurooppa tarvitsee ennen kaikkea uuden toivoa tuovan hankkeen. Hän uskoi, että hanketta tulee rakentaa kolmesta tulokulmasta, jotka ovat innovaatioiden Eurooppa, suojeleva Eurooppa ja valaiseva Eurooppa.

Muistoseremonia

Seremonia Sassolin muistolle järjestetään maanantaina 17.1. Strasbourgissa täysistunnon alussa. Paikalla on myös Italian ex-pääministeri, entinen meppi Enrico Letta.

Kansalaiset voivat jättää hyvästejä Sassolille Roomassa torstaina 13.1. kello 10–18 CET, jolloin hänen arkkunsa on Capitolium-kukkulalla Protomoteca-salissa. Hautajaiset pidetään perjantaina 14.1. kello 12 CET Santa Maria degli Angeli e dei Martirin basilikassa.

EU-parlamentin uuden puhemiehen valinta

Parlamentin sääntöjen (sääntö 20) mukaan sen ensimmäinen varapuhemies toimii puhemiehenä, kunnes uusi henkilö valitaan. Seuraava puhemies, joka hoitaa tehtävää vaalikauden loppuun asti, valitaan suunnitellusti Strasbourgissa tiistaina 18.1. Samassa täysistunnossa valitaan myös varapuhemiehet ja kvestorit.