Hakemisto 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Keskiviikko 30. tammikuuta 2008 - Bryssel EUVL-painos

Ilmastonmuutosta käsittelevän konferenssin tulokset (Bali) (keskustelu)
MPphoto
 
 

  Agnes Schierhuber (PPE-DE). – Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, hyvät kollegat, Balin konferenssi oli askel oikeaan suuntaan, ja haluaisin esittää lämpimät kiitokseni kollegoilleni ja komissiolle siitä, mitä pidän hyvänä tuloksena.

Maapallon keskimääräisen lämpötilan nousu vaikuttaa jo monessa osassa maailmaa. Siksi on välttämätöntä pitää kiinni tavoitteesta rajoittaa maapallon ilmaston lämpeneminen enintään kahteen celsiusasteeseen esiteollisella kaudella vallinneen tason yläpuolelle. Ponnistuksia tämän tavoitteen saavuttamiseksi on lisättävä ja tuettava uusien innovaatioiden avulla, tutkimukseen ja kehitykseen ja ennen kaikkea koulutukseen sijoittamalla. Ilmastonmuutos on vuorovaikutuksessa maatalouden kanssa kolmella eri tavalla. Ensinnäkin maanviljelys on kolmanneksi suurin pilaantumisen lähde kuljetuksen ja teollisuuden jälkeen. Toiseksi se joutuu kärsimään kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta, koska maataloustuotantomme tapahtuu ulkona, mikä merkitsee sitä, että se on alttiina ilmastonmuutoksen vaikutuksille suoremmin kuin mikään muu talouden toiminta.

Kolmanneksi maanviljelijät voivat myös pitää ilmastonmuutosta mahdollisuutena ja käyttää sitä hyväksi. Meille avautuu uusia mahdollisuuksia maatalousyhteisössä uusiutuvien energialähteiden tuottajina ja ennen kaikkea – toisessa ja kolmannessa sukupolvessa – petrokemian tuotteiden korvikkeiden tuottajina, puhumattakaan uusien viljelymenetelmien mahdollisuudesta. Minun on korostettava uudelleen tutkimuksen ja kehityksen sekä koulutuksen merkitystä, erityisesti maatalousalalla. Uusiutuvien energialähteiden tuottaminen riippuu kuitenkin ratkaisevasti kestävyyttä koskevien kriteerien kehityksestä ja soveltamisesta.

Arvoisa komission edustaja, ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma, joka koskee kokonaisia yhteisöjä pikemminkin, kuin rajoittuu tietyille toiminta-aloille. Niinpä tämä kattava EU:n laajuinen ja tosiaankin maailmanlaajuinen lähestymistapa on ainoa keino taistella sitä vastaan. Euroopan unionin pitäisi esittää johtavaa ja sovittelevaa osaa näissä ponnistuksissa.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö