Hakemisto 
 Koko teksti 
Sanatarkat istuntoselostukset
Tiistai 22. huhtikuuta 2008 - Strasbourg EUVL-painos

Kymmenennen Euroopan kehitysrahaston ohjelmatyö ja täytäntöönpano (keskustelu)
MPphoto
 
 

  Marie-Arlette Carlotti, esittelijä. − (FR) Arvoisa puhemies, kehitysapu on ollut viime päivinä otsikoissa, tosin valitettavasti aivan vääristä syistä.

EU:n antaman avun määrä väheni vuonna 2007 ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2000. Tällä lähetämme tyrmistyttävän poliittisen viestin etelän kansoille ja ihmiselle aikana, jolloin heistä heikoimmassa asemassa olevat kärsivät elintarvikekriisistä.

Parlamentti tukee komissiota, se tukee teitä, arvoisa komission jäsen, EU:n Eurooppa-neuvoston Brysselin kokouksessa antaman sitoumuksen vahvistamisessa ja tiukan aikataulun vaatimisessa. Meillä on kansainvälisen solidaarisuuden osalta kaksitahoinen velvollisuus: ensiksi sanamme pitäminen ja toiseksi sen takaaminen, että apumme edistää kouraantuntuvasti ja tehokkaasti köyhyyden torjuntaa. Tämä on panoksena kymmenennen EKR:n ja miltei 22,7 miljardin euron täytäntöönpanossa kuutena seuraavana vuotena. Uskon, että EU:lla on tässä tärkeä ase köyhyyteen puuttumisessa ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamisessa.

Tämän takia olemme erittäin huolissamme ratifiointimenettelyn viivästyksistä. Myönnettäköön, että komissio on sitoutunut rahoituksen jatkamiseen ainakin väliaikaisesti, mutta tilanne voi hyvin äkkiä muuttua kestämättömäksi heikoimmassa asemassa olevissa Afrikan maissa.

Tärkein painopistealamme kymmenennessä EKR:ssä on demokraattinen valvonta. Euroopan parlamentin demokraattinen valvonta, ennen kaikkea EKR:n ottamisella talousarvioon – ja tällä kertaa toivon, että pysymme vuoden 2010 rahoitusnäkymien tarkistusta koskevassa aikataulussa – ja kansallisten parlamenttien demokraattinen valvonta parannetun valmiuksien vahvistamista koskevan ohjelman avulla.

Haluaisimme myös, että koulutus ja terveydenhuolto olisivat ensisijaisia toiminta-aloja ja että niille osoitettaisiin 20 prosenttia EKR:n varoista. Suunnitelmissa on kuitenkin osoittaa näille aloille vain 6,1 prosenttia avusta, ja tämäkin luku on pienentynyt yhdeksänteen EKR:ään verrattuna. Komissio toteaa, että se aikoo saavuttaa 20 prosentin budjettituen avulla, ja me pidämme tätä lupauksena.

Mietinnössä korostetaan myös puutteita sukupuoliulottuvuudessa, joka ei tällä hetkellä ole itsenäinen toiminta-ala. Meidän on avattava uudelleen tämä keskustelu yhteistyössä AKT-kumppaneidemme, niiden parlamenttien ja kansalaisyhteiskunnan kanssa väliarvioinnin aikana vuonna 2010.

Olen itse aina ollut sitä mieltä, että budjettituki on hyvä väline edellyttäen, että siinä kunnioitetaan demokratiaa, hyvää hallintoa ja avunantajien välistä yhteistyötä. Koska meidän mielestämme budjettituella on edistettävä vuosituhannen kehitystavoitteita, kannustamme komissiota jatkamaan tällä tiellä vuosituhannen kehitystavoitteita koskevissa sopimuksissaan.

Kymmenennessä EKR:ssä ehdotetun uuden kannustinerän osalta sanomme tietysti kyllä ”hyvän hallinnon palkitsemiselle” mutta ei hallintoprofiilille, jossa näkyvät pääasiassa pohjoisen edut. Haluaisin puhua terrorismin torjunnasta, siirtolaisuudesta ja niin edelleen.

Aiomme olla tarkkaavaisia myös talouskumppanuussopimusten rahoitusta koskevassa kysymyksessä. Myös tässä EU ja jäsenvaltiot ovat antaneet sitoumuksen: täydentävät kaksi miljardia euroa kauppaa tukevalle avulle vuoteen 2010 mennessä. Näyttää kuitenkin, että nämä kaksi miljardia euroa ovat huvenneet ja että komissio suunnittelee jo rahoittavansa talouskumppanuussopimuksia yhdennetyistä alueohjelmista. Sen on selvennettävä tätä koskevia aikeitaan, koska EKR:n varoja ei meidän mielestämme pitäisi käyttää palkkiona talouskumppanuussopimuksen allekirjoittamisesta.

Mietinnössä on monia muita kohtia, vaikka minulla ei olekaan aikaa käsitellä niitä. Mainitsen vain kaksi niistä ennen kuin lopetan. Ensiksi Afrikan rauhanrahasto. On itsestään selvää, että meidän on tuettava Afrikan unionin pyrkimyksiä maanosan rauhaan ja konfliktien estämiseen, mutta minun mielestäni tämä rahasto kuuluu YUTP:hen, ja sitä on siksi rahoitettava YUTP:n varoista.

Yhteisrahoittamisen osalta mietinnössä suositellaan alustavaa ja kouraantuntuvaa soveltamista, eli EKR:stä ja naapuruuden välineestä yhteisrahoitetun ”yleisafrikkalaisen kehitysrahaston” perustamista.

Tässä on mietintöni sisältä pääpiirteittäin, kävi miten kävi.

Arvoisa komission jäsen Michel, te sanoitte äskettäin, että me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka voi katsoa äärimmäistä köyhyyttä suoraan silmiin ja sanoa vakuuttavasti, että meillä on tarpeeksi rahaa, lääkkeitä ja tiedettä köyhyyden lopettamiseksi. Kysymys kuuluukin, onko meillä tahtoa? No, tässä kohdassa, arvoisa komission jäsen Michel, parlamentti tukee teitä.

 
Oikeudellinen huomautus - Tietosuojakäytäntö