Artikkeli
 

Luxemburg ja Sibiu: Euroopan kulttuuripääkaupungit 2007

Kulttuuri - 25-01-2007 - 20:02
Jaa / tallenna
Muusikoita konserttilavalla

Luxemburg ja Sibiu: 2007 Euroopan kulttuuripääkaupungit

Euroopan kulttuurikaupunkihanke lanseerattiin 1985. Tavoitteena oli "tuoda esiin Euroopan kulttuurien rikkaus, moninaisuus ja yhteiset piirteet sekä auttaa Euroopan kansalaisia tutustumaan paremmin toisiinsa". Vuonna 1999 hanke vaihtui Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. EU nimeää vuosittain yhden tai useamman kaupungin ilmentämään sen rikasta kulttuuriperimää. Tänä vuonna EU:lla on kaksi kulttuuripääkaupunkia: Luxemburg ja Romanian Sibiu.

EU tukee kulttuuripääkaupunkeja taloudellisesti. Tuki EU-budjetista on ollut miljoonan euron luokkaa. Uusi Kulttuuri 2007 -ohjelma mahdollistaa tosin suuremmankin tuen. Kaupungit saavat usein myös sekä kansallista, alueellista että paikallista rahoitusta.
 
Kulttuuripääkaupunkien valintaprosessi uudistui 2007 alussa. Kaupunkien valinta aikaistuu ja jäsenvaltioita rohkaistaan nyt kilpailuttamaan ehdokaskaupunkeja. Ehdokkaita komissiolle suosittelevan EU-toimielinten valintaraadin tulee varmistaa, että valinnassa otetaan huomioon hankkeen eurooppalainen ulottuvuus. Jäsenmaiden neuvosto nimeää kulttuuripääkaupungin komission suosituksesta, joka puolestaan pohjautuu Euroopan parlamentin lausuntoon.
 
2007 kulttuuripääkaupungit
 
Euroopan kulttuuripääkaupunkien tapahtumat näkyvät muun muassa arkkitehtuurin, kirjallisuuden, esittävän ja kaunotaiteiden rintamilla. Teatteri-, musiikki-, tanssitapahtumat ja näyttelyt ovat alkaneet kulttuuripääkaupungeissa jo ennen vuodenvaihdetta ja jatkuvat läpi vuoden.
 
Luxemburg: "Kurottautuen yli rajojen"
 
Luxemburg on ensimmäinen kaupunki joka nimetään kulttuurikaupungiksi toistamiseen. Tämä kerta eroaa vuoden 1995 tapahtumasta siinä, että kulttuurikaupunkihanke ulotetaan Luxemburgin suuralueelle, joka kattaa 11 miljoonaa asukasta. Tapahtumaan osallistuvat itse suuriruhtinaskunnan ohella Belgian ranskan- ja saksankieliset yhteisöt, Ranskan Lorraine ja Saksan Reinin- ja Saarinmaat.
 
Kulttuuripääkaupunki tulee olemaan rajat ylittävä tapahtuma. Yksi vuoden tavoitteista onkin "kurottautua yli rajojen" karsimalla kielellisiä ja kulttuurisia raja-aitoja ja rohkaisemalla liikkuvuutta. Luxemburgin suuralueelle on valmisteltu yli 500 kulttuuritapahtumaa neljän vuodenajan tiimoilta.
 
Sibiu / Hermannstadt: "kulttuurikaupunki – kulttuurien kaupunki"
 
Myös saksankielisellä nimellä Hermannstadt tunnettu Sibiu sijaitsee Transilvaniassa keskisessä Romaniassa. Kaupunki perustettiin kahdeksan vuosisataa sitten. Kun EU-maiden neuvosto nimesi sen kulttuuripääkaupungiksi 2004, Romania ei ollut vielä unionin jäsen.
 
Sibiu/Hermannstadtin valitsema teema kulttuuripääkaupunkivuodelle on "kulttuurikaupunki – kulttuurien kaupunki". Sibiussa asuu Romanian suurin saksankielinen yhteisö ja huomattava unkarilaisvähemmistö, vaikka 95 % väestöstä onkin syntyperältään romanialaisia. Nämä kulttuurit elävät alueella rinta rinnan romanien, slovakialaisten ja ukrainalaisten vähemmistöjen kera.
 
Kaupunki juhlisti uuden vuoden vaihteessa paitsi kulttuuripääkaupungin virallisia avajaisia, myös Romanian liittymistä Euroopan unioniin.
 
Tulevat Euroopan kulttuuripääkaupungit:
 
EU päätti toukokuun 2004 laajentumisen myötä, että 2009–2019 välillä valittaisiin kullekin vuodelle yksi kulttuurikaupunki vanhasta, yksi uudesta EU-maasta. Myös EU:n ulkopuoliset kaupungit lähtevät mukaan; Norjan Stavanger 2008 ja Istanbul 2010. Seuraavat kulttuuripääkaupungit Luxemburgin ja Sibiun jälkeen ovat:
 
2008 - Liverpool (Iso-Britannia) ja Stavanger (Norja)
2009 - Linz (Itävalta) ja Vilna (Liettua)
2010 - Essen (Saksa) ja Pecs (Unkari)
 
Vuoden 2006 kulttuuripääkaupunki oli Kreikan Patras.
 
Viite: 20070125STO02408