MIETINTÖ miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun neuvoston direktiivin 2002/73/ETY siirtämisestä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanosta

9.12.2008 - (2008/2039(INI))

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Esittelijä: Teresa Riera Madurell

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun neuvoston direktiivin 2002/73/ETY siirtämisestä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanosta

(2008/2039(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon parlamentin, neuvoston ja komission 16. joulukuuta 2003 tekemän toimielinten välisen sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä[1],

–   ottaa huomioon miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY muuttamisesta 23. syyskuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/73/EY[2],

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,

–   ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan lausunnon (A6‑0491/2008),

A. katsoo, että demokratian ja oikeusvaltion periaatteet, jotka on kirjattu perussopimukseen, antavat aiheen siihen, että lainlaatija valvoo hyväksymänsä lainsäädännön täytäntöönpanoa,

B.  katsoo, että parlamentin tehtävä lainsäädäntövallan käyttäjänä direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpanon seurannassa on monimutkainen, koska komissio on antanut vain vähän tietoa; ottaa huomioon, että tämän vuoksi on lähetetty kirjeitä kansallisten parlamenttien asiaa käsitteleville valiokunnille ja tasa-arvoelimille tietojen saamiseksi ja että 27 kansallista parlamenttia ja 16 tasa-arvoelintä vastasi,

C. katsoo, että direktiivi 2002/73/EY on merkittävä merkkipaalu miesten ja naisten tasa-arvon saavuttamisessa ja sukupuoleen perustuvaan syrjintään puuttumisessa yhteiskunnassa yleisesti ottaen,

D. katsoo, että määritelmä "sukupuolinen häirintä" vahvistettiin ensimmäisen kerran Euroopan unionin tasolla direktiivissä 2002/73/EY, jossa määriteltiin myös välitön syrjintä, välillinen syrjintä ja häirintä, kiellettiin naisten syrjintä raskauden tai äitiysloman perusteella ja annettiin oikeus palata samaan tai vastaavanlaiseen työhön äitiys-, isyys- tai adoptiovapaan jälkeen niissä tapauksissa, joissa jäsenvaltiot olivat tunnustaneet nämä oikeudet,

E.  katsoo, että jäsenvaltiot sitoutuivat tiettyihin velvoitteisiin direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpanemiseksi 5. lokakuuta 2005 mennessä:

Ø sellaisen elimen tai elinten nimeäminen, jonka tai joiden tehtävänä on muun muassa edistää, analysoida, valvoa ja tukea naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun toteuttamista,

Ø sosiaalisen vuoropuhelun kannustaminen työmarkkinaosapuolten välillä naisten ja miesten tasa-arvoisen kohtelun edistämiseksi, mukaan lukien työpaikkakäytäntöjen ja työehtosopimusten valvominen jne.,

Ø asiaa käsittelevien valtioista riippumattomien järjestöjen kanssa käytävän vuoropuhelun kannustaminen tasa-arvoisen kohtelun periaatteen edistämiseksi,

Ø tasa-arvoisen kohtelun edistäminen työpaikoilla suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti esimerkiksi yritysten tasa-arvoraporttien avulla, joissa esitetään säännöllisesti tietoa naisten ja miesten tasa-arvoisesta kohtelusta,

Ø tehokkaiden toimenpiteiden toteuttaminen todellisten seuraamusten varmistamiseksi, jos direktiiviä rikotaan, siten että uhrille maksettavien korvausten ylärajaa ei saa asettaa ennalta, paitsi aivan muutamissa tapauksissa,

Ø sen varmistaminen, että sukupuolisen syrjinnän tai häirinnän uhria tukeneet henkilöt saavat saman suojan epäsuotuisalta kohtelulta,

Ø raportoiminen neljän vuoden välein komissiolle toimenpiteistä, jotka on toteutettu erityiseduista ammattitehtävissä aliedustetulle sukupuolelle, sekä näiden toimenpiteiden täytäntöönpanosta,

Ø sen varmistaminen, että työsopimusten ja muiden sopimusten määräykset, jotka rikkovat direktiivin säännöksiä, muutetaan tai julistetaan mitättömiksi,

F.  katsoo, että direktiivin 2002/73/EY hidas tai huonolaatuinen täytäntöönpano uhkaa Lissabonin strategian saavuttamista ja Euroopan unionin sosiaalisen ja taloudellisen kapasiteetin täyden potentiaalin kehittämistä,

G. ottaa huomioon, että direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpano oli monille jäsenvaltioille vaikeaa etenkin niiden pyrkiessä lisäämään lainsäädäntöönsä erityisiä ja asianmukaisia toimenpiteitä sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi ja syrjinnän vähentämiseksi työnsaannin, ammatillisen koulutuksen ja työuralla etenemisen sekä työolojen suhteen,

H. ottaa huomioon, että indikaattoreiden mukaan uuden ja parannetun yhtäläistä kohtelua koskevan lainsäädännön voimaantuloa seuraavina vuosina naisten työllistymisessä ja urallaan etenemisessä ei ole tapahtunut mainitsemisen arvoista kehitystä,

I.   ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioissa sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistaminen on poliittisissa ja hallinnollisissa päätöksissä mahdotonta tätä lähestymistapaa koskevan tiedon ja tietoisuuden puutteen vuoksi,

J.   ottaa huomioon, että muiden sosiaalisten ja poliittisten näkökohtien suhteen sukupuoleen perustuva syrjintä on pahentunut sukupuolten välisen itsepintaisen palkkaeron vuoksi, etenkin ns. feminiinisillä ja maskuliinisilla taloussektoreilla,

K. ottaa huomioon, että naisten taloudellinen itsenäisyys on olennaista heidän vapautumisensa kannalta ja oikeuksin varustettu työ on näin ollen takeena heidän henkilökohtaiselle kehitykselleen ja sosiaaliselle osallisuudelleen,

1.  vaatii komissiota valvomaan tarkasti direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpanoa ja sen täytäntöönpanosta johtuvan lainsäädännön noudattamista sekä jatkamaan jäsenvaltioiden painostamista; korostaa tarvetta antaa riittävästi resursseja näiden tavoitteiden saavuttamiseksi;

2.  palauttaa mieliin paremmasta lainsäädännöstä laaditun toimielinten välisen sopimuksen 34 kohdan ja etenkin neuvoston sitoumuksen kannustaa jäsenvaltioita laatimaan ja julkaisemaan taulukoita, joista ilmenee direktiivien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamisen toimenpiteiden välinen vastaavuus; katsoo, että vastaavuustaulukoiden olemassaolo helpottaisi komission tehtävää sen valvoessa direktiivin 2002/73/EY siirtämistä osaksi kansallista lainsäädäntöä;

3.  panee merkille, että kansallisten parlamenttien ja Euroopan parlamentin asiaa käsittelevien valiokuntien kiinteä yhteistyö valvottaessa tasa-arvolainsäädännön siirtämistä osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanoa toisi sukupuolten tasa-arvon lähemmäksi poliittisia päättäjiä ja kansalaisia;

4.  panee tyytyväisenä merkille lukuisat yksityiskohtaiset vastaukset, joita saatiin lyhyessä ajassa kansallisilta parlamenteilta ja tasa-arvoelimiltä täytäntöönpanon tilasta ja siihen liittyvistä ongelmista;

5.  pitää valitettavana, että komission kertomusta Euroopan parlamentille ja neuvostolle, joka perustuu jäsenvaltioiden vuoden 2005 loppuun mennessä toimittamiin tietoihin, ei ole vielä saatavilla;

6.  pitää valitettavana, että useiden jäsenvaltioiden lainsäädännöissä ei mainita riittävän selkeästi ja nimenomaisesti välittömän ja välillisen syrjinnän, häirinnän ja sukupuolisen häirinnän määritelmiä;

7.  pitää huolestuttavana, että kiellettyjen syrjintämuotojen soveltamisala ei useissa jäsenvaltioissa ole riittävän laaja noudattaakseen direktiiviä 2002/73/EY; palauttaa mieliin, että kielletty syrjintä koskee sekä yksityistä että julkista sektoria;

8.  pitää valitettavana, että joidenkin jäsenvaltioiden lainsäädännössä rikotaan tehokkaiden, oikeasuhteisten ja varoittavien seuraamusten periaatetta asettamalla rajoituksia korvausten tai hyvitysten maksamiselle syrjinnän uhreille;

9.  kiinnittää huomiota siihen, että naisten epäedullinen kohtelu raskauden tai äitiysloman takia on syrjintää; pitää valitettavana, että tietyt jäsenvaltiot eivät ole nimenomaisesti tunnustaneet oikeutta palata äitiyslomalta samaan tai vastaavanlaiseen työhön;

10. kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikki direktiivin 2002/73/EY säännökset on siirretty osaksi kansallista lainsäädäntöä täysimääräisesti, oikein ja tehokkaasti ja että täytäntöönpano on asianmukaista;

11. viittaa siihen, että tasavertaista kohtelua ei sovelleta kaikissa sosiaaliturvajärjestelmissä; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota varmistamaan erityisesti, että työeläkejärjestelmät eivät syrji naisia eivätkä voimista olemassa olevia malleja, jotka jo asettavat naiset epäsuotuisaan asemaan etujen ja tukien osalta;

12. panee tyytyväisenä merkille niiden jäsenvaltioiden ponnistelut, joissa direktiivin 2002/73/EY velvoitteita on laajennettu tai vahvistettu, ja etenkin sellaiset aloitteet, jotka ovat tuoneet syrjinnän vastaista suojaa uusille yhteiskunnan aloille;

13. pyytää jäsenvaltioita ryhtymään toimiin kannustaakseen työnantajia edistämään työoloja, joilla estetään sukupuolinen häirintä ja sukupuoleen perustuva häirintä, ja ottamaan käyttöön erityismenettelyjä kyseisen käyttäytymisen estämiseksi;

14. kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan tarkoituksenmukaiset resurssit direktiivissä 2002/73/EY mainituille tasavertaista kohtelua sekä naisten ja miesten tasavertaisia mahdollisuuksia käsitteleville elimille ja palauttaa mieliin direktiivissä esitetyn velvoitteen varmistaa näiden elinten riippumattomuus;

15. panee merkille erilaiset lähestymistavat panna täytäntöön direktiivin 2002/73/EY 8 a artikla, jossa korostetaan tarvetta toimia yhteistyössä ja vaihtaa hyviä käytäntöjä jäsenvaltioiden kesken; katsoo, että niin komission verkosto kansallisille tasa-arvoelimille kuin Equinet-verkostokin ovat tärkeitä välineitä tällaisen yhteistyön lisäämisessä ja yhteisön tasa-arvolainsäädännön yhtenäisen täytäntöönpanon edistämisessä;

16. panee tyytyväisenä merkille komission aikomuksen laatia vuoden 2009 aikana tutkimus tasa-arvoelinten organisaatiosta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan Euroopan unionin kansalaisten tietotason niistä palveluista, joita tasa-arvoelimet tarjoavat, ja käynnistämään tiedotuskampanjan näiden elinten tekemiseksi paremmin tunnetuksi;

17. kiinnittää huomiota siihen, että naiset eivät ole tarpeeksi tietoisia direktiivin 2002/73/EY antamista oikeuksista, mikä on voitu päätellä siitä, että tasa-arvo-oikeudenkäyntejä ja ‑valituksia on ollut vain vähän; kehottaa jäsenvaltioita, ammattijärjestöjä, työnantajia ja valtioista riippumattomia järjestöjä lisäämään pyrkimyksiään tiedottaa naisille mahdollisuuksista, joita syrjinnän uhreille on tarjolla kansallisen lainsäädännön nojalla, joka on voimassa vuodesta 2005;

18. panee merkille syrjinnän uhrien rajallisen uskon oikeussuojaan; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että annettu apu on riippumatonta ja ilmaista, lisäämään syrjinnän uhreille annettavia takeita ja antamaan oikeussuojaa henkilöille, jotka puolustavat direktiivissä 2002/73/EY suojeltua henkilöä tai antavat todistajanlausunnon tämän puolesta;

19. vaatii komissiota tutkimaan, varmistavatko jäsenvaltiot, etteivät oikeudelliset tai muut esteet, kuten liian lyhyet määräajat, estä uhreja sekä yhdistyksiä ja järjestöjä, joilla on direktiivin 2002/73/EY mukaisesti oikeutettu etu, aloittamasta oikeudenkäyntiä syrjintäsuojasääntöjä ja yhtäläisiä oikeuksia koskevien rikkomusten takia tai uhrien tapauksessa vaatimasta heille täysimääräisiä direktiivin 2002/73/EY mukaisia oikeuksia muissa hallinnollisissa menettelyissä;

20. tunnustaa myönteisen vaikutuksen, joka syrjivien käytäntöjen estämisellä ja arvioinnilla voi olla tasa-arvoelinten ja työsuojelutarkastajien kiinteän yhteistyön ansiosta; kehottaa jäsenvaltioita vaatimaan, että työsuojelutarkastajille annetaan koulutusta uusista velvollisuuksista, jotka aiheutuvat direktiivin 2002/73/EY siirtämisestä osaksi kansallista lainsäädäntöä, sekä uusista välineistä, kuten todistustaakan kääntäminen;

21. korostaa valtiosta riippumattomien järjestöjen keskeistä roolia avun tarjoamisessa syrjinnän uhreille; kehottaa viranomaisia osoittamaan resursseja välitys- ja avustushankkeisiin, jotka ovat monimutkaisempia toteuttaa kuin tiedotuskampanjat;

22. korostaa luotettavien, vertailtavien ja saatavissa olevien määrä- ja laatuindikaattoreiden sekä sukupuoleen perustuvien tilastotietojen merkitystä direktiivin täytäntöönpanon ja seurannan varmistamisessa; kehottaa tasa-arvoelimiä lisäämään pyrkimyksiään toteuttaa riippumattomia tutkimuksia, julkaista riippumattomia raportteja ja antaa suosituksia kaikista syrjintään liittyvistä aiheista; palauttaa mieliin Euroopan tasa-arvoinstituutin roolin, koska sille on annettu tehtäväksi kerätä ja analysoida tasa-arvotietoa, nostaa Euroopan unionin kansalaisten tasa-arvotietoisuutta ja kehittää menetelmävälineitä tasa-arvon valtavirtaistamisen tukemiseksi;

23. huomauttaa, että on tarpeen edistää sosiaalista vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten välillä, jotta tasa-arvoisen kohtelun periaatetta sovelletaan valvomalla työpaikkojen käytäntöjä, työehtosopimuksia, menettelysääntöjä, tutkimusta sekä kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtoa;

24. kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään kansalliseen lainsäädäntöönsä yrityksiä koskevan velvoitteen kehittää ja panna täytäntöön vuotuisia suunnitelmia, jotka koskevat tasa-arvoa sekä perheenjäsentään huoltavien naisten ja miesten oikeuksia, ja varmistaa sukupuolten tasavertainen edustus yrityksen hallintoelimissä;

25. kehottaa jäsenvaltioita kannustamaan työnantajia tarjoamaan työntekijöille ja heidän edustajilleen säännöllisesti tietoja naisten ja miesten tasavertaisen kohtelun periaatteen noudattamisesta;

26. kehottaa jäsenvaltioita kannustamaan työnantajia tarjoamaan työntekijöille ja heidän edustajilleen säännöllisesti tietoja sukupuoleen liittyvistä kysymyksistä ja lomaoikeuksista;

27. korostaa tarvetta kehittää kansallisia mekanismeja, joiden tarkoituksena on valvoa samapalkkaisuusperiaatteen täytäntöönpanoa sekä äitiys- ja isyysloman tai huollettavia perheenjäseniä koskevan loman jälkeistä työhön palaamista;

28. panee merkille, että palkkaero on edelleen olemassa ja naiset ansaitsevat keskimäärin 15 prosenttia vähemmän kuin miehet, että palkkaero väheni vuosien 2000 ja 2006 välisenä aikana vain yhden prosenttiyksikön ja että johtotehtävissä olevien naisten prosenttiosuus on edelleen huomattavasti pienempi kuin miesten; korostaa tarvetta kehittää kansallisia mekanismeja, joiden tarkoituksena on valvoa samapalkkaisuusperiaatteen täytäntöönpanoa sekä vaatii komissiota uusimaan tätä tarkoitusta varten tukitoimenpiteiden suunnittelun noudattaen asianmukaisesti toissijaisuusperiaatetta;

29. korostaa tarvetta kannustaa aloitteita, joilla tuetaan tasa-arvoa edistävän henkilöresurssipolitiikan ja myönteisten toimenpiteiden laatimista ja täytäntöönpanoa yrityksissä, ja kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään kansalliseen lainsäädäntöönsä yrityksiä koskevan velvoitteen kehittää ja panna täytäntöön vuotuisia tasa-arvosuunnitelmia ja varmistaa sukupuolten tasavertainen edustus yrityksen hallintoelimissä;

30. muistuttaa jäsenvaltioita, että on tärkeää soveltaa aktiivisesti sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamista sekä perhe- ja työelämän yhteensovittamista lainsäädännön laadinnassa ja täytäntöönpanossa;

31. korostaa, että on torjuttava erityisiä vammaisiin naisiin ja tyttöihin sekä vammaisten lasten vanhempiin kohdistuvia esteitä, jotka liittyvät yhtäläiseen pääsyyn koulutukseen ja työmarkkinoille, ja että toimenpiteitä on mukautettava sukupuoliulottuvuuden sisällyttämiseksi kaikkiin politiikkoihin ja myös näiden ryhmien erityistarpeiden huomioimiseksi;

32. huomauttaa, että vanhempainvapaan parempi joustavuus on varmistettava etenkin vammaisten lasten vanhempien osalta;

33. kehottaa jäsenvaltioita poistamaan kohdennetuilla toimenpiteillä tyttöihin ja naisiin kohdistuvan syrjinnän heidän siirtyessään peruskoulusta korkeamman asteen opintoihin ja opinnoista työelämään sekä palatessaan työmarkkinoille lasten- tai omaishoitovapaan jälkeen; huomauttaa, että tarvitaan julkista lastenhoitoa, sairaanhoitoa ja vanhusten hoitoa; palauttaa jäsenvaltioiden mieleen niiden Barcelonan huippukokouksessa vuonna 2002 antaman näitä asioita koskevan sitoumuksen;

34. kehottaa komissiota tutkimaan, missä määrin jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet mahdollisuuksia ryhtyä erityisiin myönteisiin toimenpiteisiin tapauksissa, joissa naisten ammatilliseen uraan kohdistuu erityisen vakavia ja ilmeisiä haittoja; kehottaa komissiota laatimaan asiasta kertomuksen;

35. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, kansallisille parlamenteille ja kansallisille tasa-arvoelimille.

• [1]  EUVL L 321, 31.12.2003, s. 1.
• [2]  EUVL L 269, 5.10.2002, s. 15.

PERUSTELUT

Sukupuolten välinen tasa-arvo on perusoikeus, jolla on EU:n lainsäädännössä erityisasema, mutta miesten ja naisten työllisyysasteen välinen 28,4 prosenttiyksikön ero 27 jäsenvaltion EU:ssa vuonna 2007[1] osoittaa kuitenkin, että sukupuolten välinen epätasa-arvo työmarkkinoilla on edelleen rakenteellinen ongelma, johon on puututtava. Tämä on erittäin tärkeää paitsi siitä itsestään selvästä syystä, että tasa-arvo on perusoikeus, myös siksi, että Lissabonissa maaliskuussa 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto asetti Euroopan unionin tavoitteeksi nostaa naisten työllisyysasteen yli 60 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Lisäksi palkkaeroja kuvaavat luvut osoittavat, että sukupuolten välinen epätasa-arvo on poistettava paitsi työllisyysasteen myös työpaikkojen laadun suhteen. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUC:n vuonna 2008 maailmanlaajuisista sukupuolten välisistä palkkaeroista julkaisemassa raportissa "Global Gender Pay Gap" todetaan, että naisten koulutustason kohoaminen ei välttämättä pienennä palkkaeroja, vaan että eräissä tapauksissa palkkaerot jopa lisääntyvät koulutustason noustessa.

Hyväksymällä 23. syyskuuta 2002 direktiivin 2002/73/EY, jolla muutetaan neuvoston direktiiviä 76/207/ETY, Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat Euroopan unionin jäsenvaltioille tehokkaan välineen naisten ja miesten tasa-arvoa työmarkkinoilla koskevan kansallisen lainsäädännön kohentamiseksi.

Direktiivin 2002/73/EY hidas tai huonolaatuinen täytäntöönpano uhkaa kuitenkin Lissabonin strategian saavuttamista ja mahdollisuutta kehittää Euroopan unionin sosiaalisen ja taloudellisen kapasiteetin täyttä potentiaalia.

Säännösten noudattaminen – tilannekatsaus

Ilmoittamatta jättämisestä johtuvat menettelyt:

Direktiivin siirtämisestä osaksi kansallista lainsäädäntöä koskevan määräajan päättyessä (5. lokakuuta 2005) yhdeksän jäsenvaltiota ei ollut ilmoittanut tätä koskevista toimistaan. Näin ollen komissio aloitti rikkomismenettelyt kaikkien näiden valtioiden osalta, mikä johti kahteen ilmoittamatta jättämisestä johtuvaan menettelyyn (Belgia ja Luxemburg).

Yhteensopimattomuudesta yhteisön lainsäädännön kanssa johtuvat menettelyt:

Direktiivin säännösten monimutkaisuuden ja uutuuden vuoksi komissio havaitsi paljon ongelmia sen täytäntöönpanossa. Näin ollen virallinen ilmoitus lähetettiin 22 jäsenvaltiolle vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla. Niistä 23 lainsäädännöstä, joita valvottiin yhteensopivuuden osalta, Espanja on ainoa jäsenvaltio, joka ei ole saanut virallista ilmoitusta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla 22 jäsenvaltiolla on vakavia yhteensopimattomuusongelmia. Kokemus on osoittanut, että monet komission rikkomismenettelyssä esiin nostamat seikat on ratkaistu virallisen ilmoituksen ja etenkin perustellun lausunnon jälkeen.

Komission mukaan kaikki jäsenvaltiot ovat vastanneet virallisiin ilmoituksiin ja komissio viimeistelee parhaillaan vastausten analyysia. FEMM-valiokunnalle on kerrottu, että Viro ja Suomi ovat jo saaneet perustellun lausunnon ja on odotettavissa, että komissio on vuoden 2008 loppuun mennessä tehnyt päätöksen loppujen avoinna olevien menettelyjen jatkotoimista eli perustelluista lausunnoista ilmoittaminen tai tapausten käsittelyn päättäminen.

Oikeustapaukset

Belgian ja Luxemburgin on hiljattain todettu yhteisöjen tuomioistuimessa rikkoneen ilmoittamisvelvollisuutta, vaikka Luxemburg onkin sittemmin siirtänyt direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöä.

FEMM-valiokunnan kokouksessa 27. toukokuuta 2008 järjestettiin aiheesta vuoropuhelu ja komissio ilmoitti, että ensimmäinen direktiivin siirtämistä osaksi kansallista lainsäädäntöä koskeva kertomus julkaistaan vuoden 2009 ensimmäisellä puoliskolla, kun rikkomismenettelyjen tulokset on analysoitu.

Määritelmät

Määritelmät on siirretty osaksi kansallista lainsäädäntöä tavalla tai toisella virheellisesti viidessätoista jäsenvaltiossa.

Useat jäsenvaltiot ovat valinneet syrjinnän yleisen määritelmän eivätkä ole maininneet sukupuoleen perustuvaa syrjintää, mutta yleisten termien käyttäminen saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia, jotka ovat direktiivin hengen vastaisia, kuten raskauteen liittyvien viittauksien puuttuminen tai tuomioistuintilastojen eriyttämistä koskevien pyyntöjen puuttuminen, mitä tulee sukupuoleen perustuvaa syrjintää koskeviin kanteisiin.

Toinen usein esiintyvä ongelma direktiivin siirtämisessä osaksi kansallista lainsäädäntöä on se, ettei viitata seksuaalista häirintää koskevaan määritelmään, tai tämän käsitteen yhdistäminen häirinnän yleiskäsitteeseen, mikä tekee vaikeaksi suojata seksuaalisen häirinnän uhreja erityisesti todisteiden osalta.

Se, ettei välillistä syrjintää koskevaa määritelmää mainita lainkaan, on myös yleinen ongelma, vaikka tätä nykyä se on todennäköisesti kaikkein salakavalin syrjinnän muoto. Kuten edellä mainittiin, sukupuolten väliset palkkaerot osoittavat, kuinka naiset ja miehet ovat eri työkategorioissa vaikkakin samassa työtehtävissä tai kuinka naisvaltaiset alat ovat toistuvasti matalapalkka-aloja.

Toisaalta on todettava, että jotkut jäsenvaltiot ovat laajentaneet ja vahvistaneet määritelmiä sisällyttämällä mm. nimenomaisen maininnan "transsukupuolinen identiteetti ja ilmentymä" tai kuvaamalla vanhemmuuteen perustuvaa syrjintää seksuaalisen syrjinnän muodoksi.

Soveltamisala

Direktiivin soveltamisalaa ei ole pantu asianmukaisesti täytäntöön 18 jäsenvaltiossa; yleisin ongelma on itsenäistä ammattia harjoittavien sekä työntekijöiden tai -antajien yhdistysjäsenyyden ja -toiminnan poisjättäminen.

Silti joissakin jäsenvaltioissa soveltamisalaa on laajennettu direktiivin asettamien vaatimusten ulkopuolelle siten, että se kattaa myös

- sosiaaliturvan ja -avustuksen, terveydenhuollon, koulutuksen sekä tavaroiden ja palvelujen vaihdon;

- yksittäisten ihmisten lisäksi ryhmät, oikeushenkilöt ja organisaatiot;

- palkkojen lisäksi muut etuudet, jotka työnantaja tarjoaa palkan määritelmän alla;

- työntekijät, jotka ovat työssä kansallisissa organisaatioissa jäsenvaltion ulkopuolella.

Unkarissa raskaana oleville naisille annettava suoja on annettu myös naisille, jotka osallistuvat keinohedelmöitysohjelmiin.

Kansalliset tasa-arvoelimet

Direktiivin 8 a artiklassa edellytetään tasa-arvoelinten nimittämistä; lukuun ottamatta kahta FEMM-valiokunnan jäsenvaltioiden tasa-arvoelimiltä ja kansallisilta parlamenteilta saamaa vastausta, tällaisen elimen olemassaolo vahvistettiin muissa vastauksissa.

Komissio on kuitenkin todennut, että 16 jäsenvaltiota ei ollut pannut säännöksiä täytäntöön asianmukaisesti, koska kyseisillä tasa-arvoelimillä ei ollut kaikkia direktiivin tarjoamia valtuuksia tai koska komissio epäili niiden kykyä toteuttaa tehtävänsä riippumattomasti.

Kokemusten vertailu osoittaa, että on olemassa huomattavia eroja siinä, miten nämä tasa-arvoelimet toimivat, millä perusteilla ja kenen valvonnassa, kuinka paljon henkilöstöä ja taloudellisia resursseja niillä on jne., vaikka useimmissa vastauksissa näkyy tendenssi käyttää horisontaalisia tasa-arvoelimiä, jotka käsittelevät kaikenlaista syrjintää.

Mitä tulee henkilöstöresursseihin ja taloudellisiin resursseihin, jäsenvaltioiden välillä on huomattavia eroja. FEMM-valiokunnan tasa-arvoelimiltä saamissa vastauksissa oli kaksi erittäin samanlaista, mitkä ovat esimerkki tästä ongelmasta: resurssien puutteen takia syrjintäasioita ei voida käsitellä tarpeeksi nopeasti, koska on hyvin vaikeaa suorittaa kunnollisia tutkimuksia; ei ole aina mahdollista antaa apua oikeudenkäyntien yhteydessä henkilöille, jotka katsovat kärsineensä syrjinnästä, vaikka laissa määrätäänkin siitä; lisäksi resurssien puute tekee tasa-arvosuunnittelun valvonnasta vaikeaa ja ainoastaan suhteellisen pienimuotoisia tutkimuksia voidaan toteuttaa tasa-arvoelimen omasta aloitteesta.

Organisatorinen rakenne ja valtuudet

Joissakin jäsenvaltioissa on perustettu täysin uusia tasa-arvoelimiä, mutta monissa on laajennettu ja täsmennetty olemassa olevien elinten valtuuksia.

Käytännössä on kolme organisaatiomallia: jäsenvaltiot, joissa on tapaoikeusjärjestelmä, jäsenvaltiot, joissa on oikeusasiamiesjärjestelmä sekä jäsenvaltiot, joissa on roomalainen oikeusperinne.

Tapaoikeuteen perustuvissa järjestelmissä tasa-arvoelimellä on valtuudet toteuttaa tutkimuksia ja osallistua vaihtoehtoiseen riitojenratkaisumenettelyyn, kun taas oikeusasiamies, jolle on osoitettu syrjinnän torjumistehtävä, voi osallistua oikeusprosessiin. Roomalaiseen oikeusperinteeseen perustuvissa järjestelmissä oikeus osallistua siviili-, sosiaali- ja hallintomenettelyihin on yleensä osoitettu luonnollisille henkilöille tai yrityksille ja tutkintatehtävä kuuluu työsuojelutarkastajien valtuuksiin.

Tasa-arvoelimille osoitettujen toimivaltuuksien taso vaihtelee jäsenvaltioittain huomattavasti ja kattaa joko pelkän tuomioistuimen ulkopuolisen avustamisen, välitysvaltuudet, oikeuden suorittaa tutkimuksia ex-officio tai valtuudet puuttua oikeudellisiin asioihin.

Niiden antamat päätökset ja suositukset eivät yleensä ole oikeudellisesti sitovia, vaikka useimmat tasa-arvoelimet myöntävät, että niillä on huomattava moraalinen velvoittavuus ja että niitä noudatetaan yleensä tuomioistuimissa ja/tai työnantajien keskuudessa. Kyproksen oikeusasiamies on ainoa tasa-arvo- ja syrjintäasioita käsittelevä elin, jolla on valtuudet asettaa seuraamuksia ja tehdä sitovia päätöksiä.

Toisena esimerkkinä on Alankomaiden tasa-arvokomissio, joka on lähes oikeudellinen elin (autonomiset tutkinnat, kuulemiset ja päätökset), joka toimii erillään tuomioistuimista. Kyseisen komission päätöksen tai vahingonkorvauksen oikeudellinen täytäntöönpano on kuitenkin mahdollista ainoastaan tuomioistuimen välityksellä.

Useat tasa-arvoelimet toimivat kiinteässä yhteistyössä työsuojelutarkastajien kanssa. Esimerkiksi Portugalin tasa-arvovirasto vierailee työpaikoilla tai pyytää työsuojelutarkastusvirastoa tekemään sen arvioidakseen syrjivien käytäntöjen esiintyvyyttä.

Työnantajien rooli

Direktiivissä kannustetaan työnantajia edistämään naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua työpaikoilla suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti. Alankomaissa yli 30 työntekijän yrityksillä on velvollisuus laatia tasa-arvosuunnitelmia ja Espanjassa yritysten tasa-arvosuunnitelmat ovat pakollisia yrityksissä, joissa on yli 250 työntekijää tai jos siitä on mainittu työehtosopimuksessa. Viron tasa-arvolaissa puolestaan työnantajia kehotetaan nimenomaan keräämään sukupuolen mukaan eriytettyjä tilastotietoja työllisyydestä.

Kansalaisyhteiskunnan rooli

Vastauksista ilmenee, että naiset ovat haluttomia vaatimaan oikeuksiaan, ja tasa-arvoelimet ovat samaa mieltä siitä, että esitettyjen valitusten vähyys kertoo rajallisesta luottamuksesta suojamekanismeihin. Kreikan oikeusasiamies tunnustaa, että institutionaalisten mekanismien ja syrjinnän uhrien välisten yhteyksien puute voidaan korjata ainoastaan niiden yhteiskunnallisten järjestöjen toimesta, jotka ovat aktiivisia kentällä.

On tärkeää tehdä aloitteita kansalaisyhteiskunnan osallistumisen vahvistamiseksi etenkin paikallisella ja alueellisella tasolla muutoinkin kuin yleisten tiedotus- ja valistuskampanjoiden osalta, jotka yleensä vievät suurimman osan valtiosta riippumattomien järjestöjen varoista. Yhdistyksille pitäisi myöntää varoja antaa riippumatonta avustusta syrjinnän uhreille ja niille pitäisi antaa valtuudet toimia riita-asioissa, kuten direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa todetaan.

Valtioista riippumattomilla järjestöillä on itse asiassa useita www-sivustoja, joilla annetaan syrjintää koskevia neuvoja, ja joissakin jäsenvaltioissa tällainen järjestö voi edustaa syrjinnän uhria.

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Kansallisissa lainsäädännöissä ei myötävaikuteta paljoakaan sukupuolten tasa-arvon yleisempiin edistämisnäkökohtiin, kuten syrjintää ennaltaehkäisevät toimet tai järjestelmälliset syrjinnänvastaiset strategiat.

Komission säännöllisesti laatimissa kertomuksissa naisten ja miesten tasa-arvosta toistetaan vuosi vuodelta tarvetta lujittaa sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisen täytäntöönpanoa; Espanjaan hiljattain perustettu tasa-arvoministeriö on osoitus pyrkimyksistä integroida tämä käsite, mutta tästä huolimatta jäsenvaltioissa on tehty kuitenkin vain vähän todellisia poliittisia ja institutionaalisia sitoumuksia sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistamisstrategioiden toteuttamiseksi.

Direktiivin 8 b artiklan 1 ja 2 kohdassa jäsenvaltioita kannustetaan edistämään sosiaalista vuoropuhelua työmarkkinaosapuolten välillä, ja vaikka useat jäsenvaltiot ottavat huomioon ammattijärjestöjen roolin tasa-arvopykäliä sisältävän työehtosopimusmallin laatimisessa, tietyt työmarkkinaosapuolet ovat ilmoittaneet yleisestä tiedon puutteesta, mikä vaikuttaa esimerkiksi välillistä syrjintää koskevien lausekkeiden sisällyttämiseen. Jäsenvaltiot vahvistavat myös, että hallinnot ovat olleet kiinteässä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa direktiivin siirtämistä osaksi kansallista lainsäädäntöä koskevien säädösten laatimisessa.

• [1]  http://ec.europa.eu/employment_social/employment_strategy/pdf/2008compendium_en.pdf

työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnaN LAUSUNTO (26.6.2008)

naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle

miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloihin annetun direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpanosta ja soveltamisesta
(2008/2039(INI))

Valmistelija: Ilda Figueiredo

EHDOTUKSET

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta pyytää asiasta vastaavaa naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy:

A. ottaa huomioon, että direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpano oli monille jäsenvaltioille vaikeaa etenkin niiden pyrkiessä lisäämään lainsäädäntöönsä erityisiä ja asianmukaisia toimenpiteitä sukupuolten tasa-arvon parantamiseksi ja syrjinnän vähentämiseksi työnsaannin, ammatillisen koulutuksen ja työuralla etenemisen sekä työolojen suhteen,

B.  ottaa huomioon, että indikaattoreiden mukaan uuden ja parannetun yhtäläistä kohtelua koskevan lainsäädännön voimaantuloa seuraavina vuosina naisten työllistymisessä ja urallaan etenemisessä ei ole tapahtunut mainitsemisen arvoista kehitystä,

C. ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioissa sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistaminen on poliittisissa ja hallinnollisissa päätöksissä mahdotonta tätä lähestymistapaa koskevan tiedon ja tietoisuuden puutteen vuoksi,

D. ottaa huomioon, että jokaiseen jäsenvaltioon on perustettu vähintään yksi sukupuolten tasa-arvon edistämisestä, analysoinnista, seurannasta ja vaalimisesta vastaava elin,

E.  ottaa huomioon, että muiden sosiaalisten ja poliittisten näkökohtien suhteen sukupuoleen perustuva syrjintä on pahentunut sukupuolten välisen pysyvän palkkaeron vuoksi, etenkin niin kutsutuilla feminiinisillä ja maskuliinisilla taloussektoreilla,

1.  pahoittelee, että joistakin edistysaskeleista huolimatta naisia syrjitään edelleen työn saannissa, työmarkkinoilla ja työehdoissa, ja katsoo näin ollen, että direktiivin 2002/73/EY saattaminen täysimääräisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa ja sen täytäntöönpano käytännössä myös välillisen syrjinnän osalta on välttämätöntä; huomauttaa myös, että täytäntöönpano ei saa heikentää tämänhetkistä naisten suojelua;

2.  korostaa, että on torjuttava erityisiä vammaisiin naisiin ja tyttöihin sekä vammaisten lasten vanhempiin kohdistuvia esteitä, jotka liittyvät yhtäläiseen pääsyyn koulutukseen ja työmarkkinoille, ja että toimenpiteitä on mukautettava sukupuoliulottuvuuden sisällyttämiseksi kaikkiin politiikkoihin ja myös näiden ryhmien erityistarpeiden huomioimiseksi;

3.  pitää huolestuttavana, että naisten työttömyysaste on edelleen korkeampi kuin miesten, että he tekevät edelleen useammin tilapäistöitä, heidän palkkansa on pienempi, heidän köyhyys- ja työtapaturmariskinsä suurempi, heidän on vaikeampaa edetä urallaan ja heidän eläkkeensä ovat erittäin huonot, mikä on vakavampaa vammaisten ja/tai siirtolaisnaisten tapauksessa;

4.  korostaa, että vaikka naisten ja miesten työllisyysasteen välinen ero on hieman vähentynyt, ero oli vuonna 2006 edelleen 14 prosenttia ja että naisten työllisyystilanne on epävarmempi, koska yhä useammat naiset tekevät osa-aikatyötä ja työskentelevät määräaikaisessa työsuhteessa;

5.  panee merkille, että palkkaero on pysyvä ja naiset ansaitsevat keskimäärin 15 prosenttia vähemmän kuin miehet, että palkkaero väheni vuosien 2000 ja 2006 välisenä aikana vain yhden prosenttiyksikön ja että johtotehtävissä olevien naisten prosenttiosuus on edelleen huomattavasti pienempi kuin miesten;

6.  kehottaa jäsenvaltioita lisäämään ponnistelujaan ja asettamaan naisten syrjinnän torjumisen etenkin saman palkan ja työmarkkinoille integroitumisen tai uudelleen integroitumisen osalta ehdottomasti etusijalle sekä vaatii komissiota uusimaan tätä tarkoitusta varten tukitoimenpiteiden suunnittelun noudattaen asianmukaisesti toissijaisuusperiaatetta;

7.  korostaa, että naisten taloudellinen itsenäisyys on olennaista heidän vapautumisensa kannalta ja oikeuksin varustettu työ on näin ollen takeena heidän henkilökohtaiselle kehitykselleen ja sosiaaliselle osallisuudelleen;

8.  vaatii komissiota ja jäsenvaltioita arvioimaan kansallisten, sukupuolten tasa-arvosta vastaavien elinten toimintaa ja ehdottamaan toimenpiteitä niiden aseman vahvistamiseksi sekä niiden tehokkuuden parantamiseksi asiaankuuluvan lainsäädännön soveltamisessa;

9.  kehottaa direktiivissä 2002/73/EY tarkoitettua tasa-arvoista kohtelua edistäviä elimiä varmistamaan, että syrjinnän uhreille myönnettävä apu sekä heidän tuki- ja tutkintatoimintansa on riippumatonta; vaatii myös jäsenvaltioita varmistamaan, että rakenteita ja niiden toimintaa rahoitetaan tasapuolisesti;

10. vaatii komissiota tutkimaan, saavatko naiset riittävästi tietoa direktiivin 2002/73/EY mukaisista oikeuksistaan, onko heillä vaivaton ja esteetön pääsy oikeusasiamiehen kansliaan, joka tukee heitä heille kuuluvien oikeuksien käyttämisessä, ja ryhtyvätkö jäsenvaltiot lainsäädännön täytäntöönpanon lisäksi lisätoimenpiteisiin tukeakseen työelämässä olevien ja koulutukseen osallistuvien naisten suojelemista syrjinnältä ja kehittävätkö ne edelleen tätä suojelua kohdennetuilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä;

11. vaatii komissiota tutkimaan, saako uhrien suojelemisesta jäsenvaltioissa vastaava oikeusasiamiehen henkilöstö riittävästi rahoitusta ja onko henkilöstöä riittävästi sen tehtävien täysimääräiseen hoitamiseen miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun direktiivin 76/207/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2002/73/EY, 8 a artiklan mukaisesti;

12. vaatii komissiota tutkimaan, varmistavatko jäsenvaltiot, etteivät oikeudelliset tai muut esteet, kuten liian lyhyet määräajat, estä uhreja sekä yhdistyksiä ja järjestöjä, joilla on direktiivin 2002/73/EY mukaisesti oikeutettu etu, aloittamasta oikeudenkäyntiä syrjintäsuojasääntöjä ja yhtäläisiä oikeuksia koskevien rikkomusten takia tai uhrien tapauksessa vaatimasta heille täysimääräisiä direktiivin 2002/73/EY mukaisia oikeuksia muissa hallinnollisissa menettelyissä;

13. vaatii komissiota, jäsenvaltioita, ammattiyhdistyksiä, työnantajia ja kaikkia valtiosta riippuvaisia ja riippumattomia toimijoita vauhdittamaan yhteistä toimintaansa, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta voimassa olevista oikeudellisista takeista sekä tasa-arvoisesta kohtelusta annetun lain asianmukaisesta ja tehokkaasta soveltamisesta, ja parantamaan tietoja, joita ne antavat mahdollisuuksista hakea korvausta syrjinnästä;

14. pitää välttämättömänä toteuttaa direktiivin 2002/73/EY täysimääräistä ja tehokasta täytäntöönpanoa varten kiireellisiä toimia syrjinnän torjumiseksi; kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään suurempaa huomiota työehtosopimusneuvotteluihin perinteidensä mukaisesti, arvostamaan työtätekeviä, valvomaan entistä tehokkaammin työterveys- ja työturvallisuusoloja sekä lopettamaan suoran ja epäsuoran palkkasyrjinnän;

15. korostaa kollektiivisten työehtosopimusneuvotteluiden merkitystä naisten syrjinnän torjumisessa erityisesti työnsaantia, palkkoja, työehtoja, uralla edistymistä ja ammatillista koulutusta koskevissa kysymyksissä; korostaa, että toistaiseksi voimassa olevat sopimukset ovat edelleen normina;

16. korostaa, että tarvitaan erityisiä toimintasuunnitelmia ja tavoitteita, joilla saavutetaan naisten ja miesten todellinen tasa-arvo (sama palkka, vanhempainlomat, laadukkaan ja oikeuksin varustetun työn saanti, yhtäläinen pääsy elinikäiseen oppimiseen, yhtäläinen edustus päätöksenteossa sekä sukupuoleen perustuvan väkivallan poistaminen työpaikoilta), sekä työn ja työajan organisointia tavoilla, joilla parannetaan olosuhteita sovittaa niin naisten kuin miesten ammatillinen toiminta yhteen yksityis- ja perhe-elämän kanssa;

17. huomauttaa, että vanhempainvapaan parempi joustavuus on varmistettava etenkin vammaisten lasten vanhempien osalta;

18. korostaa, että nuorille ja ikääntyneille henkilöille on luotava uusia ja parempia koulutus- ja sosiaalialan perusrakenteita, myös lisää (ja entistä parempia) oppimismahdollisuuksia; vaatii jäsenvaltioita poistamaan kohdennetuilla toimenpiteillä tyttöihin ja naisiin kohdistuvan syrjinnän heidän siirtyessään peruskoulusta korkeamman asteen opintoihin ja opinnoista työelämään sekä palatessaan työmarkkinoille lasten- tai omaishoitovapaan jälkeen; huomauttaa, että tarvitaan julkista lastenhoitoa, sairaanhoitoa ja vanhusten hoitoa; palauttaa jäsenvaltioiden mieleen niiden Barcelonan huippukokouksessa vuonna 2002 antaman näitä asioita koskevan sitoumuksen;

19. korostaa tarvetta taata täysimääräiset oikeudet, myös äitiys- ja sosiaaliturvaoikeudet, kaikille naisille, itsenäistä ammattia harjoittavat naiset ja perheviljelmillä työskentelevät naiset mukaan luettuina;

20. vaatii komissiota tutkimaan, missä määrin jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet mahdollisuuksia ryhtyä erityisiin myönteisiin toimenpiteisiin tapauksissa, joissa naisten ammatilliseen uraan kohdistuu erityisen vakavia ja ilmeisiä haittoja; vaatii komissiota laatimaan asiasta kertomuksen;

21. katsoo olevan tärkeää tutkia sellaisten tarkkaan työn sisältöä analysoivien menetelmien luomista, joilla taataan naisille ja miehille oikeus samaan palkkaan, annetaan yksittäisille henkilöille ja ammateille asianmukaista tunnustusta ja arvostetaan samalla työtä asianmukaisesti jäsentävänä tekijänä tuottavuuden, kilpailukyvyn ja yritysten laadun lisäämiseksi sekä niin mies- kuin naispuolisten työntekijöiden elämänlaadun parantamiseksi; katsoo, että tällä alalla on välttämätöntä tehdä tieteellisiä analyysejä, jotta voitaisiin muuttaa nykyisiä työn sosiaalisen arvon mittaamiseen käytettäviä menetelmiä, jotka perustuvat perinteisiin sukupuolisesti syrjiviin ajatuksiin erilaisen toiminnan merkityksestä, minkä seurauksena ylläpidetään sektorien välisiä rakenteellisia palkkauseroja;

22. vaatii komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään selkeät, yksityiskohtaiset ja mitattavat tasa-arvoisen kohtelun indikaattorit sukupuolten välisten suhteiden ja naisten oikeuksien kunnioittamisen arvioimiseksi yrityksissä; katsoo, että myönteisiä esimerkkejä on tuettava ja että yksi peruste sille, ettei yritysten kanssa tehdä julkisia hankintoja koskevia sopimuksia, voisi olla tasa-arvoista kohtelua koskevien lakien rikkominen;

23. vaatii komissiota tarjoamaan jäsenvaltioille tarvittaessa asiantuntemustaan ja ryhtymään tehokkaisiin toimiin tukeakseen naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua työmarkkinoilla koskevien hyvien käytänteiden vaihtoa;

24. korostaa tarvetta kannustaa aloitteita, joilla tuetaan henkilöresurssipolitiikkaa ja sukupuolten tasa-arvoa edistävien myönteisten toimenpiteiden laatimista ja täytäntöönpanoa yrityksissä, sekä tarvetta tukea tiedotus- ja koulutustoimenpiteitä, joiden avulla on mahdollista edistää, välittää ja ottaa käyttöön käytänteitä, joita on sovellettu onnistuneesti järjestöissä ja yrityksissä;

25. vaatii komissiota valvomaan tarkasti direktiivin 2002/73/EY täytäntöönpanoa ja sen täytäntöönpanosta johtuvan lainsäädännön noudattamista sekä jatkamaan jäsenvaltioiden painostamista.

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	25.6.2008
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	41 1 0
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Jan Andersson, Edit Bauer, Iles Braghetto, Philip Bushill-Matthews, Alejandro Cercas, Ole Christensen, Derek Roland Clark, Luigi Cocilovo, Jean Louis Cottigny, Jan Cremers, Proinsias De Rossa, Richard Falbr, Carlo Fatuzzo, Ilda Figueiredo, Karin Jöns, Ona Juknevičienė, Jean Lambert, Raymond Langendries, Bernard Lehideux, Elizabeth Lynne, Thomas Mann, Maria Matsouka, Elisabeth Morin, Juan Andrés Naranjo Escobar, Csaba Őry, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Pier Antonio Panzeri, Elisabeth Schroedter, Jean Spautz, Gabriele Stauner, Ewa Tomaszewska, Gabriele Zimmer
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Jean Marie Beaupuy, Petru Filip, Donata Gottardi, Marian Harkin, Rumiana Jeleva, Sepp Kusstatscher, Roberto Musacchio, Csaba Sógor, Patrizia Toia, Glenis Willmott

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	2.12.2008
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	11 0 5
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Edit Bauer, Ilda Figueiredo, Věra Flasarová, Lissy Gröner, Pia Elda Locatelli, Astrid Lulling, Siiri Oviir, Marie Panayotopoulos-Cassiotou, Anni Podimata, Teresa Riera Madurell, Raül Romeva i Rueda, Anne Van Lancker, Anna Záborská
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Donata Gottardi, Marusya Ivanova Lyubcheva
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet sijaiset (178 art. 2 kohta)	Juan Andrés Naranjo Escobar