MIETINTÖ pohjoisimpien alueiden kestävästä EU-politiikasta

16.12.2010 - (2009(2214(INI))

Ulkoasiainvaliokunta
Esittelijä: Michael Gahler

EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

pohjoisimpien alueiden kestävästä EU-politiikasta

(2009/2214(INI))

Euroopan parlamentti, joka

–   ottaa huomioon 10. joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS), joka tuli voimaan 16. marraskuuta 1994,

–   ottaa huomioon mannerjalustan rajaamista käsittelevän Yhdistyneiden kansakuntien toimikunnan,

–   ottaa huomioon ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen (UNFCCC) ja biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen (CBD),

–   ottaa huomioon 13. syyskuuta 2007 annetun Yhdistyneiden kansakuntien alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen,

–   ottaa huomioon 19. syyskuuta 1996 allekirjoitetun Arktisen neuvoston perustamisjulistuksen (Declaration on the Establishment of the Arctic Council),

–   ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen neljännen osan sekä Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen,

–   ottaa huomioon Kirkkoniemessä 11. tammikuuta 1993 allekirjoitetun julistuksen yhteistyöstä Barentsin euroarktisella alueella,

–   ottaa huomioon komission 20. marraskuuta 2008 antaman tiedonannon Euroopan unionista ja arktisesta alueesta (KOM(2008)0763),

–   ottaa huomioon 9. lokakuuta 2008 antamansa päätöslauselman arktisten alueiden hallinnasta[1],

–   ottaa huomioon 8. joulukuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät arktista aluetta koskevista kysymyksistä[2] ja 8. joulukuuta 2008 annetut neuvoston päätelmät Euroopan unionista ja arktisesta alueesta[3],

–   ottaa huomioon Pohjoisen jäämeren konferenssissa 28. toukokuuta 2008 annetun Ilulissatin julistuksen,s

–   ottaa huomioon Norjan, Yhdysvaltojen, Tanskan, Ranskan, Italian, Japanin, Alankomaiden, Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin, Yhdistyneen kuningaskunnan merentakaisten dominioiden ja Ruotsin välillä 9. helmikuuta 1920 tehdyn Huippuvuorisopimuksen (Svalbardin sopimus),

–   ottaa huomioon pohjoisen ulottuvuuden politiikan ja sen kumppanuudet sekä EU:n ja Venäjän yhteiset alueet (Common Spaces),

–   ottaa huomioon EU:n ja Grönlannin kumppanuussopimuksen vuosiksi 2007–2012,

–   ottaa huomioon EU:n tutkimuksen ja teknologian kehittämisen viidennen, kuudennen ja seitsemännen puiteohjelman,

–   ottaa huomioon 27. kesäkuuta 1989 hyväksytyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen 169,

–   ottaa huomioon marraskuussa 2005 esitetyn pohjoismaisen saamelaissopimuksen,

–   ottaa huomioon YK:n yleiskokouksen 13. syyskuuta 2007 hyväksymän alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen 61/295,

–   ottaa huomioon YK:n ihmisoikeusneuvoston 28. syyskuuta 2007 hyväksymän päätöslauselman 6/12, 14. joulukuuta 2007 hyväksymän päätöslauselman 6/36, 24. syyskuuta 2008 hyväksymän päätöslauselman 9/7, 1. lokakuuta 2009 hyväksymän päätöslauselman 12/13 ja 5. lokakuuta 2010 hyväksymän päätöslauselman 15/7,

–   ottaa huomioon 4. kesäkuuta 2010 hyväksytyn Suomen arktisen strategian,

–   ottaa huomioon Ruotsin valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnan kannan komission tiedonantoon KOM(2008)0763[4],

–   ottaa huomioon toukokuussa 2008 hyväksytyn Tanskan ja Grönlannin yhteisen arktisen strategian siirtymäkautta varten,

–   ottaa huomioon vuonna 2007 hyväksytyn pohjoisimpia alueita koskevan Norjan hallituksen strategian ja sen maaliskuussa 2009 hyväksytyt seurantatoimet,

–   ottaa huomioon Nordregion raportin 2009:2 "Strong, Specific and Promising – Towards a Vision for the Northern Sparsely Populated Areas in 2020",

–   ottaa huomioon Pohjoismaiden ministerineuvoston arktisen yhteistyön ohjelman vuosiksi 2009–2011, Barentsin euroarktisen neuvoston (BEAC) ohjelman ja Arktisen neuvoston puheenjohtajavaltion ohjelman,

–   ottaa huomioon elokuussa 2009 hyväksytyn Kanadan pohjoisen strategian ja 20. elokuuta 2010 annetun Kanadan arktisia alueita koskevan ulkopolitiikan seurantajulkilausuman,

–   ottaa huomioon Kanadan lain, jolla muutetaan elokuussa 2009 hyväksyttyä arktisen alueen vesien saastumisen torjumista koskevaa lakia (Arctic Waters Pollution Prevention Act),

–   ottaa huomioon toukokuussa 2009 hyväksytyn, vuoteen 2020 ulottuvan Venäjän kansallisen turvallisuusstrategian,

–   ottaa huomioon 9. tammikuuta 2009 annetun Yhdysvaltojen kansallista turvallisuutta koskevan presidentin direktiivin ja Yhdysvaltojen sisäistä turvallisuutta koskevan presidentin direktiivin,

–   ottaa huomioon vuonna 2010 hyväksytyn arktisten alueiden energiavarojen vastuullista kehittämistä koskevan Yhdysvaltojen lain (Responsible Arctic Energy Development Act),

–   ottaa huomioon vuonna 2009 hyväksytyn arktisilla alueilla tapahtuvien öljypäästöjen tutkimusta ja torjumista koskevan Yhdysvaltojen lain (Arctic Oil Spill Research and Prevention Act),

–   ottaa huomioon vuonna 2009 hyväksytyn arktisen merenkulun arvioinnin täytäntöönpanoa koskevan Yhdysvaltojen lain (Arctic Marine Shipping Assessment Implementation Act),

–   ottaa huomioon marraskuussa 2008 annetun Monacon julistuksen,

–   ottaa huomioon ensimmäisessä pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarisessa foorumissa Brysselissä 26. syyskuuta 2009 annetun loppulausuman,

–   ottaa huomioon yhdeksännessä arktisen alueen parlamentaarikkojen konferenssissa 15. syyskuuta 2010 annetun julkilausuman,

–   ottaa huomioon NATOn tulevan uuden strategisen toimintaperiaatteen, joka valtioiden ja hallitusten päämiesten on tarkoitus hyväksyä Lissabonin huippukokouksessa marraskuussa 2010, ja sen vaikutukset arktisen alueen turvallisuusnäkymiin, etenkin pohjoisimpien alueiden sotilaallisiin näkökohtiin,

–   ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

–   ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön (A7-0377/2010),

A. katsoo, että komission tiedonanto on ensimmäinen muodollinen vaihe sen vastauksessa Euroopan parlamentin kehotukseen hahmotella arktisia alueita koskevaa EU-politiikkaa; katsoo, että neuvoston päätelmiä arktista aluetta koskevista kysymyksistä olisi pidettävä lisätoimena, joka liittyy arktisia alueita koskevan EU:n politiikan määrittelyyn,

B.  toteaa, että Euroopan parlamentti on osallistunut aktiivisesti arktisen alueen parlamentaarikkojen pysyvän komitean työhön suhteista Sveitsiin, Islantiin ja Norjaan vastaavan valtuuskuntansa kautta noin kahden vuosikymmenen ajan ja että osallistuminen huipentui arktisen alueen parlamentaarikkojen konferenssin isännöintiin Brysselissä syyskuussa 2010,

C. ottaa huomioon, että Tanska, Suomi ja Ruotsi ovat arktisia maita ja sekä Suomi että Ruotsi sijaitsevat osittain pohjoisen napapiirin pohjoispuolella; ottaa huomioon, että EU:n ainoa alkuperäiskansa saamelaiset elää Suomen ja Ruotsin sekä Norjan ja Venäjän arktisilla alueilla,

D. katsoo, että EU:n on Islannin jäsenyyshakemuksen myötä otettava arktiset alueet geopoliittiselta kannalta entistä paremmin huomioon,

E.  ottaa huomioon, että luotettava kumppani Norja on osallisena EU:n toiminnassa ETA-sopimuksen kautta,

F.  katsoo, että EU on jo kauan ollut sitoutunut arktisiin alueisiin, koska se osallistuu yhteisen pohjoisen ulottuvuuden politiikan – arktinen ikkuna mukaan luettuna – täytäntöönpanoon Venäjän, Norjan ja Islannin kanssa, Barentsin alueen yhteistyöhön ja erityisesti Barentsin euroarktiseen neuvostoon, strategisiin kumppanuuksiin Kanadan, Yhdysvaltojen ja Venäjän kanssa (kaikkine niihin liittyvine seurauksineen) sekä aktiivisena tapauskohtaisena tarkkailijana Arktiseen neuvostoon,

G. katsoo, että arktisia alueita koskevaa EU:n politiikkaa olisi hahmoteltava vaiheittain voimassa olevien kansainvälisten, monenvälisten ja kahdenvälisten oikeudellisten kehyksien tunnustamisen pohjalta – tällaisia kehyksiä ovat UNCLOS-merioikeusyleissopimuksessa vahvistetut kattavat säännöt ja lukuisat alakohtaiset, kahdenväliset ja monenväliset sopimukset, joilla säännellään jo nyt joitakin arktisen alueen kannalta tärkeitä seikkoja,

H. katsoo, että EU ja sen jäsenvaltiot osallistuvat merkittävästi arktisen alueen tutkimiseen ja että seitsemännen puiteohjelman kaltaiset EU:n ohjelmat tukevat tärkeitä tämän alueen tutkimiseen liittyviä hankkeita,

I.   ottaa huomioon, että arvioiden mukaan noin viidesosa maailman löytämättä olevista hiilivetyvaroista sijaitsee arktisilla alueilla, mutta alueen kaasu- ja öljyvarojen määrän ja niiden hyödyntämisen taloudellisen kannattavuuden tarkempi määrittely edellyttää lisätutkimuksia,

J.   katsoo, että maailmanlaajuinen kiinnostus myös arktisten alueiden muihin uusiutuviin ja uusiutumattomiin luonnonvaroihin, kuten mineraaleihin, metsiin, kalavaroihin ja koskemattomiin matkailumaisema-alueisiin, on suuri,

K. katsoo, että Kiinan kaltaisten arktisten alueiden ulkopuolella sijaitsevien toimijoiden kasvava kiinnostus arktisia alueita kohtaan ilmentää erilaista ja laajamittaisempaa geopoliittista kiinnostusta niitä kohtaan – Kiina on esimerkiksi tilannut ensimmäisen jäänmurtajansa, napa-alueiden tutkimusta varten on myönnetty rahoitusta ja Etelä-Korea, Kiina, Italia, EU, Japani ja Singapore ovat hakeneet pysyvän tarkkailijan asemaa Arktisessa neuvostossa,

L.  ottaa huomioon, että Grönlannin tuore itsehallinto, joka koskee olennaisia politiikan aloja, mukaan lukien ympäristölainsäädäntö ja luonnonvarat, sekä EU:n ja Grönlannin kumppanuussopimuksen päivittäminen jonkin aikaa sitten ovat lisänneet kiinnostusta Grönlannin ja sen mannerjalustan luonnonvarojen tutkimiseen ja hyödyntämiseen,

M. katsoo, että pääasiassa muista kuin arktisiin alueisiin liittyvistä tekijöistä johtuvasta ilmastonmuutoksesta aiheutuvat seuraukset ja maailmantalouden globalisoituminen vaikuttavat kyseisiin alueisiin; katsoo, että erityisesti merijään vetäytymisestä sekä luonnonvarapotentiaalista ja uusien tekniikoiden mahdollisesta käytöstä aiheutuu todennäköisesti ennalta arvaamattomia ympäristövaikutuksia ja heijastusvaikutuksia muissa osissa maailmaa sekä merenkulun lisääntymistä varsinkin Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä, kaasun, öljyn ja muiden mineraalien mutta myös kalavarojen kaltaisten luonnonvarojen tutkimisen ja hyödyntämisen ja merien geneettisten varojen hyödyntämisen lisääntymistä, kaivos- ja hakkuutoiminnan kasvamista sekä matkailun ja tutkimustoiminnan laajenemista; katsoo, että nämä seuraukset asettavat uusia haasteita mutta tarjoavat myös uusia mahdollisuuksia arktisilla alueilla ja muualla,

N. ottaa huomioon, että ilmastonmuutosta hallitaan seurannan, lieventämisen ja sopeutumisen menetelmillä; katsoo, että kestävän kehityksen edistämistä luonnonvarojen käytössä ja uusien infrastruktuurien rakentamisessa hallitaan strategisilla suunnitteluprosesseilla,

I.   EU ja arktiset alueet

1.  muistuttaa, että EU:n jäsenvaltioista kolme – Tanska, Suomi ja Ruotsi – on arktisia valtioita; toteaa, että yksikään EU:n nykyisistä jäsenvaltioista ei sijaitse Pohjoisen jäämeren rannalla; vahvistaa uudelleen EU:n ja muiden kolmansien valtioiden perustellun intressin asianosaisina tahoina niiden kansainvälisen oikeuden mukaisten oikeuksien ja velvoitteiden nojalla sekä sen nojalla, että EU on sitoutunut ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan ja muuhun politiikkaan ja toteuttaa rahoitus- ja tutkimustoimia ja että sillä on taloudellisia intressejä, kuten merenkulku; muistuttaa lisäksi, että EU:lla on Suomessa ja Ruotsissa laajoja arktisia alueita, joita asuttaa Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset;

2.  ottaa huomioon, että arktiset politiikat vaikuttavat EU:hun sen pohjoisten jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden kautta ja se vaikuttaa vastaavasti arktisiin politiikkoihin, ja tunnustaa pohjoisen ulottuvuuden, joka on EU:n sekä Venäjän, Norjan ja Islannin yhteinen politiikka, monien kumppanuuksien puitteissa parhaillaan tehtävän työn;

3.  korostaa, että jotkin arktisiin alueisiin liittyvät politiikan alat, kuten meren biologisten luonnonvarojen säilyttäminen yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa, kuuluvat yksinomaan unionin toimivaltaan, kun taas toisten politiikan alojen kohdalla toimivalta on osittain jaettu jäsenvaltioiden kanssa;

4.  korostaa, että EU on sitoutunut tekemään arktisia alueita koskevat poliittiset ratkaisunsa parhaan käytettävissä olevan, arktisiin alueisiin vaikuttavia prosesseja koskevan tieteellisen tiedon ja ymmärtämyksen pohjalta ja panostaa jo nyt melkoisesti tutkimukseen tuottaakseen pitäviä tieteellisiä todisteita politiikan tueksi;

5.  on tietoinen tarpeesta suojella arktisten alueiden herkkää ympäristöä sekä korostaa alueen yleisen vakauden ja rauhan merkitystä; korostaa, että EU:n olisi jatkettava sellaisten politiikkojen täytäntöönpanoa, joilla taataan, että ympäristöongelmiin puuttumiseksi toteutettavissa toimenpiteissä otetaan huomioon arktisen alueen asukkaiden, myös alkuperäisväestön, edut suojeltaessa ja kehitettäessä aluetta; korostaa komission tiedonannon ja arktisissa valtioissa laadittujen poliittisten asiakirjojen lähestymistavan, analyysin ja painopistealojen samankaltaisuutta; korostaa, että on tarpeen panna täytäntöön politiikkaa, jossa otetaan huomioon arktisen alueen maan ja meren uusiutumattomien ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävään hallintaan ja käyttöön liittyvät edut – kyseiset luonnonvarat ovat nimittäin merkittäviä Euroopan kannalta ja alueen asukkaiden tärkeä tulonlähde;

6.  korostaa, että Islannin liittyminen EU:hun tulevaisuudessa muuttaisi unionin arktiseksi rannikkoalueeksi, ja huomauttaa samalla, että Islannin asema EU:n ehdokasmaana korostaa koordinoidun arktisen politiikan tarvetta EU:n tasolla ja merkitsee EU:lle strategista tilaisuutta saada aktiivisempi rooli ja osallistua monenväliseen hallintoon arktisella alueella; katsoo, että Islannin liittyminen EU:hun vahvistaisi edelleen EU:n näkyvyyttä Arktisessa neuvostossa;

7.  korostaa, että on tärkeää olla vuorovaikutuksessa arktisten yhteisöjen kanssa ja tukea toimintaedellytysten kehittämiseen keskittyviä ohjelmia alueen alkuperäis- ja paikallisyhteisöjen elämänlaadun parantamiseksi ja näiden yhteisöjen elinoloja ja kulttuureja koskevan ymmärryksen lisäämiseksi; kehottaa EU:ta edistämään vahvempaa vuoropuhelua alkuperäisväestön ja arktisen alueen paikallisten asukkaiden kanssa;

8   korostaa, että on tarpeen ottaa käyttöön yhteinen ja koordinoitu arktisia alueita koskeva EU:n politiikka, jossa on määritelty selkeästi sekä EU:n painopistealueet että mahdolliset haasteet ja strategia;

Uudet maailmanlaajuiset liikennereitit

9.  painottaa arktisten alueiden kautta kulkevien uusien maailmanlaajuisten kauppamerenkulun reittien turvallisuuden suurta merkitystä erityisesti EU:n ja sen jäsenvaltioiden talouden kannalta, koska ne hallitsevat 40:ää prosenttia maailman kauppamerenkulusta; pitää myönteisenä toimia, joita Kansainvälisessä merenkulkujärjestössä (IMO) on toteutettu napa-alueilla harjoitettavaa merenkulkua koskevan velvoittavan säännöstön (Polar Code for Shipping) edistämiseksi, sekä Arktisen neuvoston työryhmissä, erityisesti etsintä- ja pelastustoimia tarkastelevassa työryhmässä (Taskforce on Search and Rescue), toteutettuja toimia; painottaa, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden on aktiivisesti ylläpidettävä merten vapautta ja oikeutta liikkua vapaasti kansainvälisillä vesiteillä;

10. korostaa Barentsin euroarktisen liikennealueen (BEATA) uusien rautatie- ja liikennekäytävien sekä pohjoisimpien alueiden lentoliikenneyhteyksien kehittämisen merkitystä kansainvälisen kaupan, kaivostoiminnan ja muun taloudellisen kehityksen kasvaviin tarpeisiin vastaamiseksi; kiinnittää tältä osin huomion uuteen pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikka-alan kumppanuuteen;

11. ehdottaa, että arktisten alueiden ulkopuolella sijaitsevat merkittävät merenkulkuvaltiot, jotka käyttävät Pohjoista jäämerta, otettaisiin mukaan Arktisen neuvoston etsintä- ja pelastustyöaloitteen tuloksiin; kehottaa siten komissiota ja neuvostoa yhdessä Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) kanssa koordinoimaan EU:n ja jäsenvaltioiden politiikkaa tällä alalla IMO:ssa, Arktisessa neuvostossa ja muissa järjestöissä;

12. huomauttaa, että huolimatta ponnisteluista saada aikaan napa-alueilla harjoitettavaa merenkulkua koskeva velvoittava säännöstö (Polar Code for Shipping) nopeampi ratkaisu arktisten alueiden merenkulun turvallisuuskysymykseen voisi löytyä koordinoimalla ja yhdenmukaistamalla kansallista lainsäädäntöä, ja kehottaa Euroopan meriturvallisuusvirastoa panostamaan niin paljon kuin mahdollista arktisten alueiden merenkulkuun;

13. pitää myönteisinä muita yhteistyöaloitteita, jotka koskevat arktisilla alueilla harjoitettavan merenkulun turvallisuutta ja paremman pääsyn takaamista pohjoisille merireiteille; painottaa, ettei tässä ole kyse ainoastaan kaupallisesta liikenteestä vaan myös laajasta ja kasvavasta EU:n kansalaisia kuljettavasta matkustajalaivaliikenteestä; vaatii lisätutkimuksia vaikutuksesta, joka ilmastonmuutoksella on arktisten alueiden navigointi- ja merenkulkureitteihin; kehottaa myös arvioimaan merenkulun ja kaupankäynnin, myös avomeren toimintojen, lisääntymisen vaikutusta arktiseen ympäristöön ja alueen asukkaisiin;

14. kehottaa alueen valtioita varmistamaan, että kaikki nykyiset – ja mahdolliset tulevat – liikennereitit ovat avoimia kansainväliselle merenkululle, ja pidättymään ottamasta käyttöön mitään yksipuolisia mielivaltaisia esteitä, olivat ne sitten taloudellisia tai hallinnollisia, jotka voisivat vaikeuttaa merenkulkua arktisilla alueilla, lukuun ottamatta turvallisuuden tai ympäristönsuojelun lisäämiseksi kansainvälisesti sovittuja toimia;

Luonnonvarat

15. on tietoinen siitä, että maailman kasvava väestömäärä vaatii luonnonvaroja, ja toteaa luonnonvarojen herättämän kiinnostuksen lisääntymisen, ja tunnustaa arktisten valtioiden kansainväliseen oikeuteen perustuvat suvereniteettioikeudet; suosittelee kaikille asianomaisille tahoille toimien toteuttamista sen varmistamiseksi, että luonnonvaroja tutkittaessa ja hyödynnettäessä noudatetaan mahdollisimman korkeita sosiaalisia, turvallisuus- ja ympäristönormeja;

16. korostaa, että ympäristövaikutusten arvioinnin samoin kuin strategisten ja sosiaalisten vaikutusten arvioinnin prosessit ovat keskeisiä välineitä arktisten alueiden konkreettisten hankkeiden ja ohjelmien hallinnassa; kiinnittää huomion tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annettuun direktiiviin 2001/42/EY[5] ja siihen, että Suomi, Ruotsi ja Norja ovat ratifioineet Euroopan talouskomission yleissopimuksen valtioiden rajat ylittävien ympäristövaikutusten arvioinnista (Espoon yleissopimus), joka antaa hyvän perustan vaikutustenarviointimenettelyjen aktiiviselle edistämiselle arktisilla alueilla; viittaa tässä yhteydessä myös OSPAR-komission ministerikokouksen 23.–24. syyskuuta 2010 antamaan Bergenin julistukseen;

17. kehottaa alueen valtioita ratkaisemaan nykyiset ja mahdolliset tulevat konfliktit arktisten alueiden luonnonvarojen käytöstä rakentavan vuoropuhelun avulla, mahdollisesti Arktisessa neuvostossa, joka on hyvä foorumi tällaiselle keskustelulle; korostaa mannerjalustan rajaamista käsittelevän YK:n toimikunnan (CLCS) roolia etsittäessä ratkaisuja arktisten valtioiden välisiin konflikteihin, jotka liittyvät niiden yksinomaisten talousvyöhykkeiden rajaamiseen;

18. viittaa erityisesti arktisten valtioiden velvollisuuteen varmistaa, että öljy-yhtiöillä, jotka suunnittelevat öljynporauksen aloittamista ulkomerellä näiden valtioiden merirajojen sisällä, on käytössä tarvittava turvallisuustekniikka ja -asiantuntemus ja että ne ovat taloudellisesti varautuneet ehkäisemään öljynporauslautoilla tapahtuvia katastrofeja ja öljyvahinkoja ja reagoimaan niihin; huomauttaa, että arktisten alueiden äärimmäisten sääolosuhteiden ja ympäristön herkkyyden takia kyseisten öljy-yhtiöiden on kehitettävä öljyvahinkojen ehkäisemistä ja käsittelyä alueella koskevaa erityisasiantuntemusta;

19. pitää myönteisenä rajojen määrittämistä koskevaa uutta Norjan ja Venäjän välistä sopimusta[6], erityisesti ilmaistua halua toteuttaa tiiviimpää yhteistyötä varojen yhteisessä hallinnassa sekä kalakantojen yhteisen hallinnan jatkamista Barentsinmerellä, myös kestävyyttä koskevat seikat huomioon ottaen; katsoo erityisesti, että Norjan ja Venäjän kahdenvälinen yhteistyö on osoitus ympäristönsuojelun alalla käytettävissä olevien korkeimpien teknisten normien yhteisestä soveltamisesta etsittäessä öljyä ja kaasua Barentsinmerellä; toteaa, että suuri merkitys on etenkin erityisesti arktista ympäristöä varten kehitettyjen uusien tekniikoiden, kuten merenpohjan alaisiin asennelmiin liittyvän tekniikan, kiistanalaisella kehittämisellä;

20. on tietoinen Huippuvuorisopimuksen (Svalbardin sopimus) erilaisista tulkinnoista siltä osin, mikä on sen sovellettavuus mannerjalustaan ja Huippuvuorten merialueeseen; ottaa huomioon mannerjalustassa sijaitsevien luonnonvarojen suhteellisen helpon saatavuuden ja pitäisi siksi myönteisenä mannerjalustan oikeudellista asemaa koskevaa sopimusta, jossa tunnustettaisiin mannerjalustan rannikkovaltioiden lakisääteiset oikeudet ja velvollisuudet; on vakuuttunut siitä, että mahdolliset tulevat kiistat käsitellään rakentavasti;

21. muistuttaa EU:n asemasta arktisen alueen luonnonvarojen merkittävänä kuluttajana sekä eurooppalaisten talouden toimijoiden osallisuudesta; kehottaa komissiota jatkamaan yhteistyön ja teknologian siirron edistämistä, jotta varmistetaan korkeimpien normien ja asianmukaisten hallinnollisten menettelyjen noudattaminen, luodaan järkevä tieteellinen perusta arktisen alueen varoja, kuten kalavaroja, kaivostoimintaa, metsätaloutta ja matkailua, koskeville tuleville suuntauksille ja hallinnollisille tarpeille, ja hyödynnetään täysimääräisesti EU:n sääntelyvaltuuksia tältä osin; taloudellisen toiminnan lisääntyessä arktisilla alueilla kehottaa EU:ta tukemaan kestävän kehityksen periaatteita sen puitteissa;

22. vaatii, että ennen kuin arktisilla alueilla käynnistetään uutta kaupallista kalastustoimintaa, on tehtävä luotettavia ja ennakoivia tieteellisiä arvioita kalakannoista, jotta voidaan määrätä kalastustasot, jotka säilyttävät kalastettavat kalakannat eivätkä johda muiden lajien kantojen heikentymiseen tai meriympäristön vakaviin vaurioihin, sekä pitää välttämättömänä, että kaikkea valtamerikalastusta sääntelee alueellinen kalastuksenhoitojärjestelmä, joka noudattaa tieteellisiä ohjeita ja jolla on vankka valvonta- ja seurantaohjelma hallintatoimenpiteiden noudattamisen varmistamiseksi, ja katsoo, että yksinomaisten talousvyöhykkeiden sisällä tapahtuvan kalastuksen on täytettävä samat normit;

23. katsoo, että riittävän kokoisten ja monipuolisten merisuojelualueiden perustaminen ja valvonta on merkittävä väline meriympäristön suojelussa;

Ilmastonmuutos ja saasteista aiheutuvat seuraukset arktisella alueella

24. myöntää, että EU, kuten kaikki maailman muut kehittyneet alueet, vaikuttaa huomattavasti ilmastonmuutokseen ja että sillä on siten erityinen vastuu, minkä vuoksi EU:n on oltava johtavassa asemassa tämän ilmiön torjumisessa;

25. myöntää, että paras tapa suojella arktisia alueita on pitkän aikavälin kunnianhimoinen maailmanlaajuinen ilmastosopimus, mutta ymmärtää, että arktisten alueiden nopea lämpeneminen pakottaa lisäksi etsimään mahdollisia muita lyhyen aikavälin keinoja niiden lämpenemisen rajoittamiseksi;

26. katsoo, että arktinen alue on herkkä alue, jossa ilmastonmuutoksen seuraukset ovat erityisen selvästi havaittavissa ja aiheuttavat vakavia heijastusvaikutuksia muihin maailman alueisiin; tukee näin ollen neuvoston päätelmiä yhteistyön lisäämisestä UNFCCC:n ja arktisen alueen kansainvälisten havainnointijärjestelmien (Sustained Arctic Observation Networks, SAON) kanssa sekä pyrkimyksiä toteuttaa Huippuvuorten integroitu tarkkailujärjestelmä (Svalbard Integrated Observation System, SIOS) ja Euroopan monitieteinen merenpohjan seurantaverkosto (EMSO), sillä näillä aloitteilla varmistetaan ainutlaatuinen eurooppalainen panostus arktisten alueiden ilmaston ja ympäristön muutosten ymmärtämiseen;

27. myöntää, että nokipäästöt EU:sta ja muilta pohjoisen pallonpuoliskon alueilta aiheuttavat suhteettoman paljon arktisten alueiden lämpenemistä, ja korostaa tarvetta sisällyttää nokipäästöt YK:n Euroopan talouskomission ja EU:n asiaa koskeviin sääntelyjärjestelmiin, kuten valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen ja kansallisia päästörajoja koskevaan direktiiviin;

28. pitää myönteisenä, että Kansainvälisen merenkulkujärjestön meriympäristön suojelukomitean raskaan polttoöljyn käyttöä ja kuljetusta antarktisilla alueilla toimivilla aluksilla koskevan kiellon on määrä astua voimaan 1. elokuuta 2011; korostaa, että vastaava kielto saattaisi olla tarpeen arktisilla vesillä ympäristöön kohdistuvien riskien vähentämiseksi onnettomuuksien tapahtuessa;

29. tukee yhteistyön lisäämistä arktisten valtioiden ja muiden valtioiden arktisten alueiden havainnointiverkoston (SAON) kehittämiseksi ja kannustaa Euroopan ympäristövirastoa jatkamaan arvokasta työtään ja edistämään yhteistyötä Euroopan ympäristötieto- ja seurantaverkoston (EIONET) kautta yhteisen ympäristötietojärjestelmän ohjaavia periaatteita noudattaen;

30. korostaa EU:n ja napa-alueiden valtioiden tärkeää asemaa pyrittäessä torjumaan saastumista, jota pitkän matkan kuljetukset, muun muassa merenkulku, aiheuttavat arktisilla alueilla; painottaa tässä yhteydessä unionin lainsäädännön, kuten asetuksen (EY) N:o 1907/2006[7], täytäntöönpanon merkitystä; huomauttaa, että arktisella alueella tapahtuva ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi Euroopan ja muiden maanosien rannikkoalueisiin sekä ilmastosta riippuvaisiin toimialoihin Euroopassa, kuten maatalouteen ja kalastukseen, uusiutuvaan energiaan, poronhoitoon, metsästykseen, matkailuun ja liikenteeseen;

Kestävä sosioekonominen kehitys

31. myöntää, että jään sulamisesta ja korkeammista lämpötiloista aiheutuvat vaikutukset luovat myös tilaisuuksia talouden kehittämiseksi arktisella alueella; tunnustaa arktisen alueen hallitusten, joilla on täysivaltaisen valtion oikeudet ja velvollisuudet, halun edistää jatkossakin kestävää taloudellista kehitystä suojellen samalla arktisen alueen ekosysteemien hyvin herkkää luonnetta ja ottaa huomioon niiden kokemuksen alueen luonnonvarojen käyttämisestä ja kehittämisestä kestävällä tavalla; suosittaa ekosysteemeihin perustuvan hallinnan periaatteiden soveltamista ympäristötieteellisen tiedon yhdistämiseksi sosiaalisiin arvoihin ja tarpeisiin;

32. korostaa, että EU:n on tärkeää yhdessä alueen alueellisten edustajien kanssa keskustella rakennerahastojen merkityksestä kehitykselle ja yhteistyölle, jotta voidaan kohdata tulevat maailmanlaajuiset edistyksen haasteet ja pystytään tarttumaan alueen kehityspotentiaaliin;

33. katsoo, että jotta voidaan tunnistaa tämän seudun erityinen potentiaali ja kehittää asianmukaisia asutusstrategioita siten, että otetaan huomioon alueelliset erot, tarvitaan kattavaa prosessia kansallisen ja EU:n tason avustuksella; uskoo, että kumppanuudet ja vuoropuhelu eri hallintotasojen välillä takaavat, että politiikat voidaan panna täytäntöön tasolla, jolla ne ovat tehokkaimpia;

34. panee merkille arktisen alueen alkuperäisväestön erityisaseman ja tunnustaa alkuperäisväestön oikeudet sekä kiinnittää erityisesti huomiota alkuperäisväestön oikeudelliseen ja poliittiseen tilanteeseen arktisissa valtioissa ja niiden edustukseen Arktisessa neuvostossa; vaatii alkuperäisväestölle suurempaa osallisuutta päätöksenteossa; korostaa tarvetta ryhtyä erityistoimenpiteisiin alkuperäisväestön kulttuurin ja kielen ja maaoikeuksien suojelemiseksi ILO:n yleissopimuksessa 169 määritellyllä tavalla; kehottaa säännölliseen vuoropuheluun alkuperäisväestön edustajien ja EU:n toimielinten välillä ja kehottaa EU:ta ottamaan huomioon harvaan asuttujen syrjäseutujen erityistarpeet alueellisen kehityksen, elinkeinojen ja koulutuksen aloilla; korostaa, kuinka tärkeää on tukea toimia alkuperäisväestön kulttuurin, kielen ja tapojen edistämiseksi;

35. huomauttaa, että alkuperäisväestön talous on suuressa määrin riippuvainen luonnonvarojen kestävästä käytöstä ja siten ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten vähentäminen sekä alkuperäisväestön oikeus puhtaaseen luontoon ovat myös ihmisoikeuskysymyksiä;

36. pitää myönteisenä alkuperäisväestön ihmisoikeuksien ja perusvapauksien tilannetta käsittelevän YK:n erityisraportoijan työtä sekä alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevän YK:n asiantuntijamekanismin työtä;

37. pitää myönteisenä asiantuntijamekanismin menestyksekkäästi päätökseen viemää väliraporttia tutkimuksesta alkuperäisväestöstä ja oikeudesta osallistua päätöksentekoon;

38. kannustaa arktisia jäsenvaltioita käynnistämään neuvottelut uuden ratifioidun pohjoismaisen saamelaissopimuksen aikaan saamiseksi;

39. kehottaa EU:ta edistämään aktiivisesti Pohjois-Venäjällä asuvien suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuri- ja kielioikeuksia;

40. ottaa huomioon viimeaikaisen oikeudellisen kehityksen, joka liittyy EU:n asettamaan hyljetuotteita koskevaan kieltoon, ja erityisesti unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olevan asetuksen (EY) N:o 1007/2009[8] kumoamiskanteen (asia T-18/10, Inuit Tapiriit Kanatami ym. v. parlamentti ja neuvosto); panee merkille kuulemismenettelyn, joka toteutetaan Maailman kauppajärjestön (WTO) tuella ja jota Kanada ja Norja ovat pyytäneet yhdessä Islannin kanssa WTO-sopimuksen liitteen 2 mukaisesti; toivoo, että osapuolten väliset erimielisyydet voidaan ratkaista unionin tuomioistuimen päätöksien ja WTO:n menettelyjen tuloksen mukaisesti;

41. on tietoinen kasvavasta kiinnostuksesta luonnonvarojen hyödyntämiseen; huomauttaa siltä osin, että tarvitaan laajaa, kaiken kattavaa ekosysteemeihin perustuvaa lähestymistapaa, jonka avulla todennäköisesti parhaiten pystytään käsittelemään arktisten alueiden edessä olevia moninaisia haasteita, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, merenkulkuun, ympäristöriskeihin ja saasteisiin, kalastukseen ja muuhun ihmisen toimintaan, EU:n yhdennetyn meripolitiikan tai Norjan Barentsinmerta ja Lofoottien merialueita koskevan yhdennetyn hallintasuunnitelman linjojen mukaisesti; suosittelee jäsenvaltioille Arktisen neuvoston vuonna 2009 tarkistamien avomeren öljy- ja kaasuohjeiden (Offshore Oil and Gas Guidelines) tukemista;

II. Hallinto

42. tunnustaa toimielimet sekä yleisen toimintakehyksen, joka muodostuu kansainvälisestä oikeudesta ja arktisen alueen kannalta tärkeitä aloja koskevista sopimuksista, kuten UNCLOS-yleissopimus (merenkulun vapauden ja viattoman kauttakulun perusperiaatteet mukaan luettuna), IMO, OSPAR-yleissopimus[9], Koillis-Atlantin kalastuskomission (NEAFC), CITES-yleissopimus[10] ja Tukholman yleissopimus sekä voimassa olevat lukuisat kahdenväliset sopimukset ja kehykset arktisissa valtioissa noudatettavien kansallisten säännöksien lisäksi; toteaa näin ollen, että arktista aluetta ei voida pitää oikeudellisena tyhjiönä vaan alueena, jolla on asianmukaisesti kehitettyjä hallintovälineitä; huomauttaa kuitenkin, että ilmastonmuutoksen ja talouskehityksen kasvun asettamien haasteiden vuoksi näitä voimassa olevia sääntöjä on jatkossakin kehitettävä ja lujitettava ja kaikkien osapuolien on pantava ne täytäntöön;

43. korostaa, että vaikka valtiot ovat avainasemassa arktisten alueiden hallinnassa, myös muilla toimijoilla, kuten kansainvälisillä järjestöillä, alkuperäis- ja paikallisväestöillä ja alueellisilla viranomaisilla on tärkeä tehtävä; korostaa, että arktisiin alueisiin liittyviä oikeutettuja etuja omaavien toimijoiden välisen luottamuksen lisääminen osallistavien ja vuoropuheluun perustuvien menetelmien avulla on tärkeää yhteisen arktisia alueita koskevan näkemyksen kehittämiseksi;

44. katsoo, että joidenkin tarkkailijoiden antama kuva ”ryntäyksestä” arktisille alueille ei edistä rakentavaa yhteisymmärrystä ja yhteistyötä alueella; huomauttaa, että arktiset valtiot ovat useassa yhteydessä julistaneet olevansa sitoutuneita ratkaisemaan ja ovat joissakin tapauksissa pyrkineet ratkaisemaan mahdolliset eturistiriidat kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti;

45. myöntää, että Arktinen neuvosto on tärkeässä asemassa koko arktisen alueen merkittävimpänä alueellisena yhteistyöfoorumina; vahvistaa sitoumuksensa olla tukematta järjestelyjä, joilla suljetaan pois arktisen alueen EU-jäsenvaltioita, ehdokasmaita tai arktisen alueen ETA/EFTA-valtioita; tunnustaa Arktisen neuvoston työryhmissä tarkkailijoiden läsnä ollessa toteutetut konkreettiset toimet ja kehottaa komissiota ja EU:n virastoja osallistumaan jatkossa aktiivisesti kaikkiin asianomaisiin työryhmiin aina kun se on mahdollista; kannattaa Arktisen neuvoston oikeudellisen ja taloudellisen perustan vahvistamista;

46. myöntää, että arktisten alueiden edessä olevat haasteet ovat maailmanlaajuisia ja niihin olisi siten otettava mukaan kaikki relevantit toimijat;

47. pitää myönteisenä niiden merkittävien raporttien tuloksia, joita Arktisen neuvoston työryhmät ovat laatineet viime vuosina arktisten alueiden öljystä ja kaasusta, lämpenemisen vaikutuksista ja pikaisten toimien tarpeesta;

48. pitää myönteisenä alkuperäisväestön edustajien laajaa poliittista järjestäytymistä saamelaisparlamenteissa ja saamelaisneuvostossa Pohjois-Euroopassa sekä useiden alkuperäisväestön järjestöjen välistä napa-alueita koskevaa yhteistyötä ja tunnustaa Arktisen neuvoston ainutlaatuisen roolin alkuperäisväestön osallistumisen edistämisessä; tunnustaa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksessa määritellyt arktisten alueiden alkuperäiskansojen oikeudet ja kehottaa komissiota käyttämään demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevaa eurooppalaista rahoitusvälinettä arktisten alueiden alkuperäisväestön vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen;

49. pitää myönteisenä laaja-alaista yhteistyötä, jota tehdään muun muassa arktisen meriympäristön suojelun parissa (PAME-työryhmä) niin alueellisesti kuin kahdenvälisesti ja kansainvälisesti; pitää tässä yhteydessä etsintä- ja pelastustoimiin liittyviä Arktisen neuvoston toimia ensimmäisenä askeleena kohti sitovan päätöksenteon mahdollistavia järjestelyjä;

50. pitää myönteisenä Arktisen neuvoston jatkuvaa oman työnsä laajuuden ja rakenteen arviointia ja on vakuuttunut siitä, että se jatkaa päätöksien hahmotteluprosessien perustan laajentamista ottaakseen mukaan sellaisia toimijoita, jotka eivät ole mukana neuvostossa;

51. toivoo, että Arktinen neuvosto jatkaa tärkeän toimintansa kehittämistä ja laajentaa päätöksien hahmotteluprosessien perustaa ottaakseen mukaan sellaiset toimijat, jotka eivät sijaitse arktisilla alueilla ja jotka lisäävät läsnäoloaan arktisella alueella, ja siten hyödyntämään niiden tietämystä ja valmiuksia sekä ottamaan huomioon niiden kansainvälisen oikeuden mukaiset perustellut intressit, joskin samalla on korostettava arktisten valtioiden intressien selvästi suurempaa merkitystä; pitää myönteisenä Arktisen neuvoston sisäistä menettelyä, joka koskee tarkkailijoiden aseman ja Arktisen neuvoston tehtävien mahdollisen tulevan laajuuden tarkistamista;

52. katsoo, että vahvistetun Arktisen neuvoston olisi toimittava johtoasemassa arktisella alueella tehtävässä yhteistyössä ja sen valmiuksia olisi näin ollen pikaisesti kehitettävä hallinnollisesti ja poliittisesti muun muassa perustamalla pysyvä sihteeristö, josta parhaillaan neuvotellaan, jakamalla kustannukset tasavertaisemmin jäsenten kesken, järjestämällä useammin ministerikokouksia ja vuosittain arktisen alueen huippukokous mahdollisimman korkealla tasolla, kuten Suomen – joka on myös Arktisen neuvoston jäsen – ulkoministeri on ehdottanut; pitäisi myönteisenä myös arktisten alueiden parlamentaarikkojen osallistumisen lisäämistä parlamentaarisen ulottuvuuden korostamiseksi ja arktisten alueiden ulkopuolisten toimijoiden osallistumisen varmistamiseksi; korostaa lisäksi, että valtioiden suljetun ydinryhmän jatkuvat korkean tason tapaamiset vain heikentävät Arktisen neuvoston asemaa ja roolia kokonaisuutena; toivoo Arktisen neuvoston säilyttävän avoimen ja osallistavan lähestymistapansa ja pysyvän siten avoimena kaikille sidosryhmille;

53. katsoo pohjoisen ulottuvuuden olevan alueellisen yhteistyön polttopiste Pohjois-Euroopassa; huomauttaa, että neljä kumppania, nimittäin EU, Islanti, Norja ja Venäjän federaatio, sekä Arktinen neuvosto, Barentsin euroarktinen neuvosto, Itämeren valtioiden neuvosto, Pohjoismaiden ministerineuvosto, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, Euroopan investointipankki, Pohjoismaiden investointipankki ja Maailmanpankki ovat osallisina pohjoisessa ulottuvuudessa ja että sekä Kanadalla että Yhdysvalloilla on siinä tarkkailijan asema; painottaa, että on tarpeen yhdenmukaistaa pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa ja EU:n kehittyvää arktista politiikkaa; panee merkille pohjoisen ulottuvuuden ns. arktisen ikkunan; korostaa arvokasta kokemusta, jota saadaan pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuksista, erityisesti uudesta pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikka-alan kumppanuudesta, ja sen etuja arktisten alueiden yhteistyölle;

54. vahvistaa kannattavansa ajatusta siitä, että EU:lle myönnetään pysyvän tarkkailijan asema Arktisessa neuvostossa; toteaa, että EU:n jäsenvaltiot ovat mukana Arktisen neuvoston työssä eri kansainvälisten järjestöjen (kuten IMO, OSPAR, NEAFC ja Tukholman yleissopimus) kautta ja korostaa tarvetta johdonmukaisuuteen kaikissa arktista aluetta koskevissa EU:n politiikoissa; kehottaa komissiota tiedottamaan parlamentille asianmukaisesti Arktisen neuvoston ja sen työryhmien kokouksista ja toiminnasta; painottaa kuitenkin, että EU ja sen jäsenvaltiot osallistuvat jo nyt jäseninä tai tarkkailijoina muiden kansainvälisten järjestöjen toimintaan, jotka ovat arktisen alueen kannalta merkittäviä, kuten IMO, OSPAR, NEAFC ja Tukholman yleissopimus, ja että huomiota olisi siten kiinnitettävä johdonmukaisemmin näissä järjestöissä toteutettaviin toimiin; korostaa tältä osin erityisesti johdonmukaisuuden tarvetta kaikissa arktista aluetta koskevissa EU:n politiikoissa; kannustaa Arktista neuvostoa ottamaan mukaan myös kansalaisyhteiskunnan ja valtiosta riippumattomat järjestöt väliaikaisina tarkkailijoina;

55. katsoo, että Barentsin euroarktinen neuvosto on tärkeä keskipiste Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan, Venäjän ja Euroopan komission yhteistyölle; panee merkille sen työn terveys- ja sosiaalikysymysten, koulutuksen ja tutkimuksen, energian, kulttuurin sekä matkailun aloilla; panee merkille alkuperäiskansojen työryhmän (WGIP) neuvoa antavan roolin Barentsin euroarktisessa neuvostossa;

III.  Päätelmät ja kehotukset

56. kehottaa komissiota kehittämään nykyisestä yksikköjen välisestä ryhmästä pysyvän yksikköjen välisen rakenteen, jotta taataan johdonmukainen, yhteensovitettu ja yhtenäinen toimintatapa arktisen alueen kannalta merkittävillä ja keskeisillä politiikan aloilla, kuten ympäristö-, energia-, liikenne- ja kalastusalalla; suosittelee tämän rakenteen johtamisen antamista Euroopan ulkosuhdehallinnon ja meri- ja kalastusasioiden pääosaston yhteiseksi tehtäväksi jälkimmäisen toimiessa toimialojen välisenä koordinaattorina komission sisällä; suosittelee myös vastaavasti arktisen yksikön perustamista Euroopan ulkosuhdehallintoon;

57. vaatii, että komissio ottaa neuvotteluissa kahdenvälisistä sopimuksista huomioon, että arktisen alueen herkkää ekosysteemiä on suojeltava, että alueen asukkaiden, myös alkuperäisväestöön kuuluvien ryhmien, edut on taattava ja että arktisen alueen luonnonvaroja on hyödynnettävä kestävästi, ja että komissio noudattaa kaikessa toiminnassaan näitä periaatteita;

58. korostaa, että EU ja sen jäsenvaltiot ovat keskeisessä asemassa arktiseen alueeseen liittyvän tutkimuksen, alueellisen yhteistyön ja kyseisen alueen sekä muiden alueiden kannalta tärkeän teknisen kehityksen yhteydessä, ja kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuuksia kehittää napa-alueisiin liittyviä yhteisrahoitusta ja yhteistä ohjelmasuunnittelua koskevia aloitteita, jotta edistetään sujuvampaa ja tehokkaampaa yhteistyötä kyseisten maiden asiantuntijoiden välillä; kehottaa EU:ta edistämään yhteistoimintaa Yhdysvaltojen, Kanadan, Norjan, Islannin, Grönlannin ja Venäjän kanssa arktisten alueiden monitieteellisen tutkimuksen alalla ottaen samalla käyttöön koordinoituja rahoitusmekanismeja; kehottaa komissiota tulevan tutkimustoiminnan helpottamiseksi lisäksi luomaan keinon työskennellä suoraan arktisten jäsenvaltioiden, alkuperäisväestön järjestöjen ja arktisten tutkimuslaitosten kanssa EU:n informoimiseksi olennaisista kysymyksistä, tärkeistä tutkimusaiheista ja asioista, jotka koskevat arktisilla alueilla asuvia ja työskenteleviä;

59. katsoo, että EU:n olisi jatkettava valmiuksiensa kehittämistä ja kehottaa komissiota tarkastelemaan arktisiin alueisiin liittyvien EU:n toimien toteuttamista ja jatkamista sekä raportoimaan asiasta – tällaisia toimia ovat napa-alueita koskeva yhteinen monenvälinen tutkimusrahoitusohjelma, jonka ansiosta on mahdollista tehdä yhteistyötä helpommin ja vähemmän byrokraattisesti, ja tutkimusyhteisön yhteiset hankkeet; kehottaa komissiota tutkimaan ensi sijassa EU:n arktisen tiedotuskeskuksen perustamista, minkä olisi oltava yhteinen verkostohanke, ja ottamaan huomioon sopivat ehdotukset; panee tähän liittyen merkille Lapin yliopiston ehdotuksen; katsoo, että tiedotuskeskuksen pitäisi pystyä luomaan pysyvä yhteys EU:n ja arktisen alueen keskeisten toimijoiden välille sekä välittämään arktista aluetta koskevaa tietoa EU:n toimielimille ja asianomaisille tahoille;

60. korostaa, että arktisten alueiden ympäristössä tapahtuvien prosessien ja muutosten nopeuden objektiivista määrittelyä varten kansainvälisten tutkimusryhmien on voitava esteettä suorittaa tutkimuksia tällä maapallomme herkällä alueella; panee merkille, että Euroopan unioni vahvistaa läsnäoloaan ja sitoutumistaan erityisesti Eurooppaan kuuluvilla arktisilla alueilla rakentamalla yhteistä tutkimusinfrastruktuuria ja lisäämällä arktisilla alueilla toteutettavien tiedeohjelmien määrää; kannattaa erityisesti useita tieteenaloja edustavista tiedemiehistä koostuvia ja kaikkia asianomaisia valtioita edustavia tutkimusryhmiä; pitää myönteisenä useimmiten hyvää ja avointa tutkimusyhteystyötä ja katsoo, että tutkimuksen olisi oltava avointa ja sen tulokset olisi annettava koko kansainvälisen yhteisön käyttöön, mikä olisi myös sen etu;

61. painottaa EU:n Euroopan alueellisen yhteistyön tavoitteen osuutta selvänä eurooppalaisena lisäarvona, erityisesti rajatylittävän yhteistyön Kolarctic- ja Karelia -ohjelmat sekä Itämeren allasta koskeva ohjelma, johon sisältyy Barentsin alue; kehottaa komissiota tutkimaan, miten asianmukaisesti parannetulla Pohjoinen periferia -ohjelmalla voisi olla samankaltainen vaikutus arktiseen strategiaan seuraavalla ohjelmakaudella;

62. pyytää komissiota tukemaan ponnisteluja SIOS:n ja EMSO:n tarkkailukeskusten toteuttamiseksi nopeasti ja tehokkaasti, sillä ne ovat ainutlaatuinen mahdollisuus edistää arktisen ympäristön ymmärtämistä ja suojelua;

63. pyytää komissiota laatimaan ehdotuksia siitä, miten Galileo-hanketta tai arktiseen alueeseen vaikuttavia hankkeita, kuten ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuista seurantaa (GMES), voitaisiin kehittää, jotta taataan turvallisempi ja nopeampi merenkulku arktisen alueen vesillä, investoiden erityisesti Koillisväylän turvallisuuteen ja käytettävyyteen ja pyrkien parantamaan jään liikkeiden ennustettavuutta ja arktisen alueen merenpohjan kartoittamista ja ymmärtämään alueen geodynamiikan kannalta keskeisiä prosesseja, jotka ovat tärkeitä maapallon geodynamiikalle ja arktisten vyöhykkeiden vedenkierrolle, ja syventämään ekosysteemejä koskevaa tietoamme;

64. kehottaa kaikki hallituksia arktisella alueella, erityisesti Venäjän hallitusta, hyväksymään YK:n yleiskokouksen 13. syyskuuta 2007 hyväksymän alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksen ja tukemaan sitä;

65. vaatii jäsenvaltioita ratifioimaan kaikki keskeiset alkuperäiskansojen oikeuksia koskevat sopimukset, kuten Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen 169;

66. pyytää EU:ta ja sen jäsenvaltioita ehdottamaan IMO:ssa meneillään olevan, napa-alueilla harjoitettavaa merenkulkua koskevaa velvoittavaa säännöstöä koskevan työn puitteissa, että nokipäästöjä ja raskasta polttoöljyä pitäisi säännellä erityisesti; pyytää komissiota siinä tapauksessa, etteivät nämä neuvottelut kanna hedelmää, esittämään ehdotuksia säännöiksi, jotka koskevat aluksia, jotka käyvät EU:n satamissa arktisille alueille tehtyjen matkojen jälkeen tai ennen niitä, jotta voidaan luoda tiukka järjestelmä, jolla rajoitetaan nokipäästöjä ja raskaan polttoöljyn käyttöä;

0

0 0

67. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä arktisen alueen valtioiden hallituksille ja parlamenteille.

• [1]  EUVL C 9 E, 15.1.2010, s. 41.
• [2]  Ulkoasiainneuvoston 2985. kokous.
• [3]  Neuvoston 2914. kokous.
• [4]  2009/10:UU4.
• [5]  EYVL L 197, 21.7.2001, s. 30.
• [6]  Allekirjoitettu 15. syyskuuta 2010.
• [7]  EUVL L 136, 29.5.2007, s. 3.
• [8]  EUVL L 286, 31.10.2009, s. 36.
• [9]  Yleissopimus Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta.
• [10]  Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus.

PERUSTELUT

I. Johdanto

Arktiseen alueeseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota keskeisen tekijän eli ilmastonmuutoksen vaikutuksien vuoksi. Sen vaikutukset alueella ovat suuremmat kuin muilla maailman alueilla. Muutokset vaikuttavat samalla muihin maailman alueisiin yhtäältä siten, että merenpinta nousee, ja toisaalta siten, että muutokset vaikuttavat lähialueiden ilmastoon.

Niinpä Euroopan unionilla on tietty vastuu arktiseen alueeseen nähden, koska unioni on yksi saasteita ja kasvihuonekaasupäästöjä tuottavista keskeisistä toimijoista; sillä on kuitenkin myös erityistä kiinnostusta kyseistä aluetta kohtaan, koska unionin on tarkasteltava alueella tapahtuvien muutoksien seurauksia niin ympäristöllisten ja ilmastonmuutokseen liittyvien kysymyksien kannalta kuin laivareittejä koskevien geopoliittisten ja luonnonvarojen toimitusvarmuutta koskevien kysymyksien kannalta.

II. Miksi EU tarvitsee kestävää ja johdonmukaista arktista politiikkaa

Kolme EU:n jäsenvaltiota on myös Arktisen neuvoston jäseniä, ja Islanti on hakenut EU:n jäsenyyttä. Tämän lisäksi Norja ja Islanti ovat ETA-sopimuksen myötä tiiviisti sidoksissa EU:n politiikkaan. EU on myös tehnyt kumppanuussopimuksen Grönlannin kanssa, joka ei ole EU:n jäsenvaltio.

Vaikka yksikään EU:n jäsenvaltio ei sijaitse Pohjoisen jäämeren rannalla, EU toteuttaa jo nyt toimia monilla arktiseen alueeseen liittyvillä aloilla[1]. Jotkin EU:n toimivaltuuksista, jotka liittyvät arktista aluetta koskevien kysymyksien sääntelyyn, ovat yhteisiä tai täydentäviä, kun taas kalastuksen kaltaiset alat kuuluvat yksinomaan EU:n toimivaltaan. On syytä panna merkille, että Lissabonin sopimuksessa muutettiin EU:n sisäisiä menettelyjä vahvistaen Euroopan parlamentin osallisuutta yhteislainsäätäjänä. Kun asiaa tarkastellaan lähemmin, arktisen alueen merkitys on huomattava monista syistä.

Ilmastonmuutos on tärkein muutosta edistävä tekijä niin arktisella alueella kuin muuallakin. On yleisesti tiedossa, että arktinen alue on alue, johon ilmastonmuutos ja teollistuneista tai kehittymässä olevista maanosista peräisin olevat saasteet vaikuttavat aikaisemmassa vaiheessa ja voimakkaammin. Kysymystä on tarkasteltava maailmanlaajuisesti, koska sen syyt ovat arktisen alueen ulkopuolella ja vaikuttavat vuorostaan koko maapalloon.

EU on jo nyt edelläkävijä tutkimusalalla sekä kansainvälisen ympäristö- ja ilmastonmuutospolitiikan alalla ja on sitä jatkossakin. Ilmastonmuutoksen torjunnan ohella EU:n on tunnustettava tarve mukautua väistämättömiin muutoksiin sekä arvioitava rationaalisesti riskejä, uhkia, haasteita ja tilaisuuksia, joita nämä muutokset aiheuttavat.

Maapallon kasvava väestömäärä edellyttää saatavilla olevien ja tarvittavien luonnonvarojen kestävää ja vastuullista hallintaa. Tämä pätee elollisiin luonnonvaroihin, kuten kalavaroihin, joilla ruokitaan maapallon väestöä, mutta myös muihin kuin elollisiin luonnonvaroihin, kuten kaasuun, öljyyn ja mineraaleihin. Tältä osin käsitys arktisesta alueesta turmeltumattomana ja koskemattomana alueena, jota tarvitsee vain suojella, ei pidä paikkaansa. Toisin kuin antarktinen alue, arktinen alue on asutettu ja siellä on perinteisesti hyödynnetty alueen varoja. Erityisesti pohjoinen alkuperäisväestö on jo kauan osannut hyödyntää varoja kestävällä tavalla ja torjuu yksiselitteisesti ajatuksen "museossa elämisestä" ilmaisten sen sijaan halunsa kehittyä.

Koska uusien talouksien nousu edellyttää entistä enemmän luonnonvaroja, energiaa ja mineraaleja, EU on luonnollisesti kiinnostunut takaamaan unionin väestön ja teollisuuden tarvitsemien luonnonvarojen ja energian toimitusvarmuuden.

Jotkin arktisen alueen kumppanit ovat jo nyt keskeisessä asemassa, kun on kyse energian, raaka-aineiden ja kalojen toimittamisesta unioniin. Varojen suurta moninaisuutta, tuuli- tai aaltovoimalla tuotettavaan uusiutuvaan energiaan liittyvää potentiaalia ja arktisen biosfäärin korvaamattoman arvokasta monimuotoisuutta voidaan kehittää ja suojella ainoastaan kokonaisvaltaisella ja kestävällä ekosysteemeihin perustuvalla lähestymistavalla; sitä on hahmoteltu EU:n yhdennetyssä meripolitiikassa tai yhdennetyissä hallintasuunnitelmissa, joita esimerkiksi Norja on toteuttanut Barentsinmerellä.

Koska arvioiden mukaan noin viidesosa jäljellä olevista hiilivetyvaroista sijaitsee arktisella alueella, varat saattavat olla erityisen tärkeitä EU:n kannalta, kunnes vähähiilistä taloutta koskeva tavoite saavutetaan. Kaikista perinteisistä energiamuodoista erityisesti maakaasusta aiheutuu kaikkein vähiten hiilidioksidipäästöjä. Maakaasu voisi olla keskeinen osa energiavalikoimaa ja siten toimia siltana kohti vähähiilistä taloutta.[2]

Näiden tuotteiden merkittävänä kuluttajana yhteisön olisi tehtävä selväksi, että se tukee vain sellaisia toimia, joita toteutetaan korkeimpia käytettävissä olevia ympäristö-, turvallisuus- ja hallintonormeja noudattaen ja jotka edistävät yhteistyötä siten, että parhaita käytäntöjä voidaan helposti soveltaa muissakin yhteyksissä.

Noudattamalla ekosysteemeihin perustuvaa hallintaa koskevaa periaatetta olisi mahdollista varmistaa, että sellaisen alueen hallintaan, jossa kalastus, merenkulku, geologisten varojen hyödyntäminen ja muunlainen toiminta ovat osittain päällekkäisiä, liittyvät edut ovat tasapainossa ekosysteemin säilyttämiseen ja suojelemiseen liittyvien pyrkimyksien kanssa.

Toinen EU:n ja sen jäsenvaltioiden etujen mukainen keskeinen tekijä on uusien maailmankaupan reittien kehittäminen. Yrityksissä on jo alettu tutkia uusia mahdollisuuksia. Saksalainen Beluga-laivayhtiö testasi viime kesänä taloudellisia mahdollisuuksia lähettämällä kaksi konttialusta Aasiasta Eurooppaan. Kehittämällä pohjoisia merireittejä nopeutetaan Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan välistä kauppaa, säästetään energiaa sekä vähennetään päästöjä ja kustannuksia, mutta myös edistetään kaupan turvallisuutta siten, että perinteisiä merireittejä käyttämällä vältetään merirosvojen hallitsemia merialueita niihin liittyvine taloudellisine riskeineen.[3]

Ennakoitavuus on näiden merireittien kehittämiseen liittyvä olennaisen tärkeä asia turvallisuuden ja merenkulun kannalta samoin kuin oikeudelliselta ja poliittiselta kannalta. Vaikka olot ovat arktisella alueella jatkossakin ankarat, navigointiin ja merenkulkuun liittyvää tekniikkaa kehittämällä mahdollistetaan reitin parempi käyttö. Näiden kartoittamiseen, merijään havainnointiin, viestintään sekä etsintä- ja pelastustoimiin ja muihin tehtävien investointien myötä selviää, missä määrin reittiä voidaan käyttää tulevina vuosikymmeninä. Kiinan, Etelä-Korean ja Singaporen kaltaisten valtioiden kiinnostus korostaa näiden merireittien kasvavaa merkitystä.

EU:n, sen jäsenvaltioiden ja yhteisön yrityksien olisi osallistuttava aktiivisesti yhteistyöhön merireittien kehittämiseksi, ei ainoastaan siitä syystä, että ne ovat yhteisön yrityksien kannalta keskeisen tärkeitä, vaan erityisesti siksi, että EU on ainutlaatuisessa asemassa tarjotakseen reitin kehittämiseksi tarvittavia välineitä; mainittakoon esimerkiksi kattavuuden ja luotettavuuden parantuminen Galileo-järjestelmän myötä olemassa oleviin GPS-järjestelmiin verrattuna.

Yhteisöllä on paljon annettavaa arktisen alueen suojelemiseen ja kestävään kehitykseen liittyen, kun otetaan huomioon EU:n edellä mainitut perustellut intressit ja asema tutkimusrahoituksen, merenkulun ja kulutusvoiman kannalta, sekä EU:n taloudellinen merkitys.

III. EU:n asema arktisella alueella – geopolitiikka ja hallinto

On tärkeää ymmärtää ja arvioida arktisella alueella vallitsevaa poliittista ja oikeudellista tilannetta, ennen kuin tehdään ehdotuksia siitä, miten riskeihin ja haasteisiin on paras vastata.

Arktinen alue ei ole oikeudellinen tai poliittinen tyhjiö, kuten jotkut tarkkailijat olettavat. Lisäksi kyse on periaatteessa merialueesta, jonka ympärillä sijaitsevien valtioiden yksinomaiset talousvyöhykkeet ovat laaja-alaisia ja niillä noudatetaan kyseisten valtioiden oikeudellista järjestelmää. Kansallisesti ja alueellisesti on tehty lukuisia kahdenvälisiä ja joitakin monenvälisiä sopimuksia. Lisäksi joissakin kansainvälisissä sopimuksissa ja elimissä säännellään arktisen alueen kannalta tärkeitä aloja.

Nämä seikat huomioon ottaen käy selväksi, että sen lisäksi, että arktisen alueen asukkaat ja valtiot eivät kannata ajatusta arktisesta sopimuksesta, joka laadittaisiin Antarktiksen mannerta koskevan sopimuksen (Treaty for the continent of Antarctica) mallin mukaisesti – se koskee nimittäin asuttuun ja valtion hallinnoimaan Arktikseen verrattuna asumatonta ja omistajatonta mannerta, ei merialueita, eikä se myöskään olisi tarkoituksenmukainen tapa vastata arktisen alueen haasteisiin.

Kaiken aloittaminen alusta, olemassa olevan oikeudellisen kehyksen sivuuttaminen myös suojelun ja rauhoittamisen osalta sekä vuosikymmenen kestävän YK:n prosessin aloittaminen – prosessin, joka ei välttämättä päättyisi edes jossakin määrin kansainväliseen arktista aluetta koskevaan sopimukseen – johtaisi siihen, että arktiseen alueeseen liittyvät kiireiset käytännön asiat jäävät hoitamatta.

Kaikki valtiot ovat sitoutuneet noudattamaan kansainvälistä julkisoikeutta riitojen ratkaisemiseksi; valtiot ovat myös esittäneet tai aikovat esittää asiasta vastaavalle YK:n toimikunnalle vaatimuksia mannerjalusta-alueen laajentamisesta. Niinpä tarkasteltaessa arktisen alueen oikeudellista karttaa käy ilmi, että lähes koko alue kuuluu nyt tai tulevaisuudessa jonkin osapuolen yksinomaiseen talousvyöhykkeeseen. Osittain päällekkäisiä vaatimuksia on esitetty ainoastaan hyvin pienistä alueista ja kuten edellä on mainittu, kaikki osapuolet ovat ilmaisseet suostuvansa riitojen ratkaisemiseen kansainvälisen oikeuden nojalla. Venäjän ja Norjan välillä 15. syyskuuta 2010 tehty rajojen määrittämistä koskeva sopimus on tästä hyvä esimerkki. Tämä laaja alue voidaan poistaa osittain päällekkäisiä vaatimuksia havainnollistavalta kartalta.

Kartta Pohjoisella jäämerellä vallitsevasta oikeudellisesta tilanteesta:

Karttaa tarkastellessa saa sen käsityksen, että suuri osa arktisesta alueesta "kuuluu" rannikkovaltioille. UNCLOS-yleissopimuksen nojalla kaikilla valtioilla on kuitenkin tiettyjä oikeuksia, kuten oikeus "vapaaseen ja viattomaan kauttakulkuun" näillä vesillä. Asiassa sovelletaan myös muita kansainvälisiä sääntöjä.

EU osallistuu myös tavalla tai toisella useisiin aluetta tarkasteleviin kansainvälisiin yhteistyöfoorumeihin, kuten erityisesti Barentsin euroarktisen neuvoston jäsenenä ja Arktisen neuvoston tapauskohtaisena tarkkailijana. EU on jo tunnustettu toimija arktisella alueella pohjoisen ulottuvuuden politiikkansa ja arktisia alueita koskevaan tutkimustoimintaan myöntämänsä laajamittaisen rahoituksen myötä.

Arktisen alueen strategista merkitystä ovat lisänneet eri kansainväliset ja kansalliset prosessit, kuten keskustelut maapallon lämpenemisestä ja näkymistä, jotka liittyvät arktisen alueen jäiden sulamiseen kesien ajaksi 20–30 vuoden kuluessa, arktisen alueen öljy- ja kaasuvarojen hallinnasta sekä uusien merireittien myötä syntyneistä muista kaupallisista tilaisuuksista; mainittakoon myös symboliset poliittiset teot, kuten Venäjän päätös sijoittaa lippu merenpohjaan Pohjoisnavalla vuonna 2007.

Kahdeksan arktista valtiota, jotka ovat Arktisen neuvoston – alueen keskeisen kansainvälisen ja hallitustenvälisen järjestön – pysyviä jäseniä, pitävät UNCLOS-sopimusta ainoana arktista aluetta koskevana kattavana monenvälisenä järjestelynä ja ovat vastustaneet ajatusta arktista aluetta koskevan kansainvälisen sopimuksen tekemisestä antarktisesta alueesta vuonna 1959 tehdyn sopimuksen (Antarctica Treaty) mallin mukaisesti. Arktiset valtiot haluavat alueen hallinnan kannalta etuoikeutettuun asemaan, minkä ne katsovat olevan UNCLOS-sopimuksen mukaista ja perustuvan maantieteelliseen sijaintiinsa, suvereniteettioikeuksiinsa sekä taloudellisiin ja poliittisiin etuihinsa.

Tanska, Ruotsi ja Suomi ovat kolme Arktiseen neuvostoon kuuluvaa EU:n jäsenvaltiota, kun taas Tanska on ainoa Pohjoisen jäämeren alueella sijaitseva valtio, joka kuuluu EU:hun. Tanska toimii tosin Grönlannin nimissä, joka erosi EU:sta vuonna 1985. On edelleen avoinna, itsenäistyykö Grönlanti Tanskasta itsehallintolain itsenäisyyttä koskevan lausekkeen perusteella, mikäli Grönlannin rikkaita luonnonvaroja kehitetään tulevina vuosikymmeninä.

Geopoliittinen kokonaiskuva muuttuisi huomattavasti, jos Islannin EU-jäsenyysneuvottelut päätyvät myönteiseen lopputulokseen. Islannin jäsenyys EU:ssa lujittaisi myös EU:n läsnäoloa alueella.

Arktisen neuvoston jäsenvaltiot tarkastelevat parhaillaan tarkkailijoiden asemaa ja oikeuksia sekä keskustelevat niistä ja siitä, miten neuvoston olisi jatkettava toimintaansa. Etsintä- ja pelastustoimia tarkastelevaan työryhmään liittyvän tapauksen myötä Arktinen neuvosto antaa ja hyväksyy ensimmäistä kertaa velvoittavia sääntöjä ja muuttuu siten puhtaasti päätöksiä muotoilevasta elimestä päätöksiä tekeväksi elimeksi, kuten jotkut ovat huomauttaneet. Siinä tapauksessa EU:n olisi arvioitava tilannetta ja varmistettava, että sen ja sen jäsenvaltioiden erityisesti merenkulun ja kalastuksen kaltaisiin aloihin liittyvät intressit otetaan asianmukaisesti huomioon ja että sen kansainvälisissä sopimuksissa vahvistettuja oikeuksia kunnioitetaan.

Edellä mainittu huomioon ottaen ja kun pidetään mielessä, että EU ja sen jäsenvaltiot osallistuvat jo nyt arktista aluetta koskevaan tutkimukseen ja rahoitukseen ja että EU:n lainsäädännön välityksellä vaikutetaan ympäristöön, ilmastoon, kalastusalaan ja muihin aloihin, ja että yhteistyölle voi tulevaisuudessa tarjoutua tilaisuuksia sellaisilla aloilla kuin kartoittamisen ja merenkulun turvallisuuden kehittäminen, taloudellinen kehitys ja niin edelleen, voidaan todeta, että EU:lla on paljon annettavaa arktisen alueen kestävän kehityksen kannalta – alueen, joka on keskeisessä asemassa ilmastonmuutokseen sopeutuvassa sekä väestön kasvamiseen ja varojen niukkuuteen mukautumaan joutuvassa maailmassa.

• [1]  Kattava katsaus EU:n oikeudelliseen toimivaltaan arktisilla alueilla ja yksityiskohtainen alakohtainen arvio esitetään Timo Koivurovan ja muiden laatimassa ja Euroopan parlamentin teettämässä tutkimuksessa "EU Competences affecting the Arctic".
• [2]  Yleiskatsaus arktisen alueen varoja koskevaan arviointiin esitetään Valur Ingimundarsonin laatimassa ja Euroopan parlamentin teettämässä tutkimuksessa "The geopolitics of Arctic Natural Resources".
• [3]  Analyysi sisältyy Moen ja Oysteinin laatimaan ja Euroopan parlamentin teettämään tutkimukseen "Opening of new Arctic Shipping Routes".

VALIOKUNNAN LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS

Hyväksytty (pvä)	9.12.2010
Lopullisen äänestyksen tulos	+: –: 0:	46 0 7
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet	Gabriele Albertini, Arnaud Danjean, Michael Gahler, Marietta Giannakou, Ana Gomes, Andrzej Grzyb, Takis Hadjigeorgiou, Richard Howitt, Anneli Jäätteenmäki, Ioannis Kasoulides, Nicole Kiil-Nielsen, Maria Eleni Koppa, Andrey Kovatchev, Wolfgang Kreissl-Dörfler, Eduard Kukan, Alexander Graf Lambsdorff, Vytautas Landsbergis, Krzysztof Lisek, Sabine Lösing, Ulrike Lunacek, Mario Mauro, Kyriakos Mavronikolas, Alexander Mirsky, María Muñiz De Urquiza, Norica Nicolai, Raimon Obiols, Ria Oomen-Ruijten, Pier Antonio Panzeri, Ioan Mircea Paşcu, Vincent Peillon, Alojz Peterle, Bernd Posselt, Hans-Gert Pöttering, Cristian Dan Preda, Fiorello Provera, Nikolaos Salavrakos, Jacek Saryusz-Wolski, Werner Schulz, Charles Tannock, Inese Vaidere, Graham Watson
Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet	Laima Liucija Andrikienė, Elena Băsescu, Hélène Flautre, Lorenzo Fontana, Kinga Gál, Liisa Jaakonsaari, Elisabeth Jeggle, Metin Kazak, Konrad Szymański, Indrek Tarand, Traian Ungureanu, Janusz Władysław Zemke