Parlamentin kysymys - O-000117/2013Parlamentin kysymys
O-000117/2013

  Kansallisten romanistrategioiden täytäntöönpanossa saavutettu edistys

Suullisesti vastattava kysymys O-000117/2013
komissiolle
työjärjestyksen 115 artikla
Juan Fernando López Aguilar
Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

Menettely : 2013/2924(RSP)
Elinkaari istunnossa
Asiakirjan elinkaari :  
O-000117/2013
Käsiteltäväksi jätetyt tekstit :
O-000117/2013 (B7-0528/2013)
Äänestykset :
Hyväksytyt tekstit :

Komissio esitteli 26. kesäkuuta 2013 edistymiskertomuksen kansallisten romanistrategioiden täytäntöönpanosta. Kertomus perustui vuonna 2011 hyväksyttyyn EU:n kehykseen romanien integraatiota edistäville kansallisille strategioille. Kertomus osoitti, että jäsenvaltioissa on saavutettu hyvin vähän edistystä, eikä kansallisten strategioiden onnistuneen täytäntöönpanoon tarvittavia edellytyksiä ole määritelty. Lisäksi havaittiin, että suurin osa jäsenvaltioista ei ole myöntänyt riittäviä talousarviomäärärahoja strategioiden toteuttamiseen. Komissio esitteli myös ehdotuksen neuvoston suositukseksi romanien integraatiota jäsenvaltioissa edistävistä tuloksellisista toimenpiteistä (COM(2013)0460). Vaikka EU:n kehyksessä jäsenvaltioita pyydetään varmistamaan, että romaneja ei syrjitä ja että heidän ihmisoikeutensa turvataan, rasismi ja syrjintä romaneja vastaan jatkuu.

  Mitä toimenpiteitä komissio toteuttaa romanien perusoikeuksien loukkausten estämiseksi jäsenvaltioissa, erityisesti oikeuden liikkumiseen ja asuinpaikkaan, oikeuden tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen sekä oikeuden henkilötietojen suojeluun turvaamiseksi, myös kieltämällä etniseen taustaan tai rotuun perustuvat rekisterit, sekä taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien käyttöä ja kunnioittamista koskevan oikeuden varmistamiseksi?

  Miten komissio seuraa romanien vastaisia toimia eri puolilla Eurooppaa?

  Mitä komissio tekee auttaakseen EU:n jäsenvaltioita kansallisten romanistrategioiden täytäntöönpanemisessa? Mitä konkreettisia seurannan ja vaikutusten arvioinnin mekanismeja komissio on suunnitellut kansallisten strategioiden täytäntöönpanotoimien osalta?

  Onko komissio valmis vaatimaan jäsenvaltioilta, että ne myöntävät riittävät määrärahat niiden tekemien poliittisten sitoumusten täytäntöönpanoon ja lisäävät kansallisiin strategioihin tulosindikaattoreita, määräaikoja ja numeerisia yleistavoitteita, jotta voidaan helpottaa kansallisten romanistrategioiden kehittämistä?

  Miten komissio aikoo lisätä tietoisuutta romanien edustajien keskuudessa ja tosiasiallisesti ottaa heidät mukaan näiden strategioiden kehittämiseen, seurantaan ja toteuttamiseen?

  Onko komissio valmis edistämään integroitujen monialaisten kehitysohjelmien käynnistämistä kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla mikroalueilla ja ottamaan tässä yhteydessä käyttöön kaikki yhteisön tukikehyksen ja EU:n muiden välineiden saatavina olevat varat? Onko komissio vaatimassa näiden integroitujen ohjelmien sisällyttämistä kumppanuussopimuksiin ja tukemaan jäsenvaltioita niiden omien toimintaohjelmien käynnistämisessä siten, että ne edistävät yhtäläisiä mahdollisuuksia ja estävät syrjintää ja erottelua?

  Katsooko komissio, että romanilasten erottelu kouluissa, ainoastaan romaneille tarkoitettujen koulujen ja luokkien kehittäminen ja ylläpitäminen sekä romanilasten perusteeton sijoittaminen erityiskouluihin merkitsee direktiivin 2000/43/EY rikkomista ja aikooko komissio toteuttaa toimia näiden ilmiöiden lopettamiseksi?

  Miten komissio aikoo helpottaa sellaisten laajentumisvaltioiden, joissa on merkittävä romaniväestö, osallistumista EU:n romanien osallistamisprosessiin?

Jätetty: 17.10.2013

Välitetty: 21.10.2013

Määräaika: 28.10.2013