Euroopan parlamentin puhemies
Nicole Fontainen
PUHE

Helsingin Eurooppa-neuvosto, Suomi,
10.-11. joulukuuta 1999


Arvoisa neuvoston puheenjohtaja,
arvoisat valtioiden ja hallitusten päämiehet,
arvoisa komission puheenjohtaja,
arvoisa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja,
arvoisat ministerit

Vuonna 1975 Suomi isännöi täällä Helsingissä kokousta, joka antoi sysäyksen rauhanomaisen rinnakkaiselon aikakaudelle. Kaksikymmentäneljä vuotta myöhemmin olemme jälleen Helsingissä, jossa Eurooppa-neuvosto aikoo käynnistää toimielinten uudistamisprosessin tien avaamiseksi uusille jäsenmaille.

Haluan korostaa tätä yhteensattumaa, josta - arvoisa puheenjohtaja - Suomi voi olla ylpeä, samoin kuin sitä valtavaa kehitystä, jonka Berliinin muurin kaatuminen kymmenen vuotta sitten mahdollisti ja jota Te, kansleri Schroeder, olette yhdistyneen Saksan ja koko Euroopan kanssa juuri juhlineet.

Toimensa laajakatseisesti aloittaneelle yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle haluan toivottaa parlamentin puolesta menestystä hänen erittäin tärkeässä tehtävässään.

Hetkenä jona jälleen kerran yksi kansa, tshetsheenit, on joutunut venäläissotilaiden sortamaksi - saarrettuna ja pommitusten kohteena - minusta on välttämätöntä, että EU painostaa voimakkaasti Venäjän hallitusta. Olen tietoinen siitä, että tekemienne päätösten seuraukset voivat olla raskaat. Mitä tahansa päätetäänkin, ihmisoikeudet ovat kuitenkin yleismaailmallisia. Euroopan parlamentti esittikin 18. marraskuuta selkeän pyynnön jäädyttää kaikki uudet Venäjän hyväksi tehtävät Tacis-määrärahoihin liittyvät sopimukset. Koska Venäjä ei ole lopettanut sotilaallisia hyökkäyksiään, pyydän teitä toimimaan odotustemme mukaisesti.

Haluan myös tässä yhteydessä ilmaista tyytyväisyyteni sen johdosta, että ministerinne ovat päässeet yhteisymmärrykseen eurooppalaista puolustuspolitiikkaa koskevassa kysymyksessä. Olen vakuuttunut siitä, että Euroopan parlamentti, joka on jo vuosia vaatinut päättäväisiä toimia tällä alalla, hyväksyy rauhanturvatehtäviin kykenevien kriisinhallintajoukkojen perustamisen aivan lähitulevaisuudessa. EU:n täysimääräisen olemassaolon ja itsemääräämisoikeuden takaamiseksi unionilla on oltava keinot kunnianhimoisten tavoitteidensa saavuttamiseen. Tähän tarvitaan joukkoja, laitteistoa ja instituutioita. Kansalaiset eri jäsenmaissa odottavat pikaisia päätöksiänne.

Ennen kuin aloitatte työnne, haluatte epäilemättä kuulla Euroopan parlamentin kannan. Annan arvoa sille, että minulle on suotu kunnia tuoda parlamentin kanta esiin juuri ennen hallitusten välistä konferenssia, joka johtaa Amsterdamin sopimuksen täydentämiseksi tarkoitetun uuden perussopimuksen aikaansaamiseen, ja haluan kiittää teitä tästä.

Parlamentin tärkeimmät ehdotukset ja suurimmat huolenaiheet, jotka käyvät ilmi sen 18. marraskuuta ja 2. joulukuuta toimittamista äänestyksistä, liittyvät sekä aikaisempiin kokemuksiin että odotuksiin.

Aiemmista poliittisista virheistä oppiminen

Ensimmäinen näkökohta koskee tapaa, jolla valtioidemme kansat liittyivät kahteen edeltävään sopimukseen, Maastrichtin ja Amsterdamin sopimuksiin. Kokemus on osoittanut, että yleistä mielipidettä ei valmisteltu tähän kunnolla ja sen seurauksena perussopimusten ratifiointi oli poliittisesti hyvin vaarallista, vaikka paradoksaalista kyllä, kyseisten sopimusten aikaansaama myönteinen kehitys on nykyisin kiistämätöntä.

Maastrichtin sopimus avasi tien rauhanomaiselle vallankumoukselle eli yhteisen rahan käyttöönotolle, mutta useissa maissa, muun muassa Ranskassa, sopimuksen ratifiointi hyväksyttiin vain täpärästi. Joitakin satoja tuhansia ääniä enemmän ja unionin kehitys olisi voinut pysähtyä vuosikymmeniksi, kuten kävi puoli vuosisataa sitten Euroopan puolustusyhteisölle.

Amsterdamin sopimuksella päätettiin vapaaehtoisesti luopua kansallisesta päätäntävallasta sellaisilla hyvin arkaluonteisilla aloilla kuin vapaus, turvallisuus ja oikeus, ja myös tämän sopimuksen ratifiointi oli epävarmaa.

Molemmissa tapauksissa kansalaiset tunsivat, että heidät yllätettiin, että heidät otettiin mukaan vasta kun salaisiksi ja salamyhkäisiksi koetut neuvottelut olivat jo ohi ja että eräällä tavoin heidän kätensä olivat sidotut. Seurauksena on ollut irrationaalista ja vaarallista Euroopan vastaisuutta kaikissa jäsenvaltioissa, mikä on vakavasti otettava huomioon valmisteltavana olevassa uudessa perussopimuksessa. Näinhän tehtiin onnistuneella tavalla euron käyttöönoton yhteydessä.

Kansalaisten asettaminen keskeiseen asemaan uudistusten tavoitteissa

Mielestämme on oleellisen tärkeää, että seuraavassa perussopimuksessa, joka käynnistää eräänlaisen kolmannen vallankumouksen eli unionin avautumisen suurimmalle osalle Euroopan valtioita, varmistetaan, että se ei johda ymmärtämättömyyteen, erilaisten pelkojen poliittiseen hyväksikäyttöön tai jopa siihen, että unionin nykyisin muodostavat kansat hylkäävät sopimuksen.

Olivatpa konferenssin tehtäväksi antamienne uudistusten toimielimiä koskevat näkökohdat - jotka ovat epäilemättä luonteeltaan teknisiä - millaisia tahansa, meistä on tärkeää aloittaa kopernikaaninen vallankumous asettamalla kansalaiset keskeiseen asemaan uudistusten tavoitteissa. Tämä on edellytys sille, että he antavat tukensa prosessille.

Laajentumisen haasteeseen voidaan vastata vain, jos samalla tehostetaan eurooppalaista demokratiaa.

Parlamentti katsoo voivansa pyytää neuvostoa aloittamaan konferenssin työskentelyn vuoden 2000 alussa, jotta demokraattiselle keskustelulle ja ajatusten kypsymiselle jää riittävästi aikaa. Ehdotamme, että otatte Euroopan parlamentin täysimääräisesti mukaan työhön, jotta se voi antaa työlle jatkuvan panoksensa ja pitää yllä asianmukaisia yhteyksiä jäsenvaltioiden parlamentteihin koko neuvottelujen ajan edistäen näin muiden parlamentaaristen instituutioidemme kautta säännöllistä ja avointa tietojen antamista, johon kansalaisilla on oikeus ja joka on vaarallisella tavalla puuttunut aiempien perussopimusten kohdalla.

Tiivistettynä voidaan todeta, että sekä nykyisen unionin että hakijamaiden kansalaisten, joilta vaaditaan huomattavia ponnistuksia, on ymmärrettävä ja hyväksyttävä uudistuksen tavoite eli laajentumisen mahdollistaminen.

Unionin koon kasvaessa myös sen luonne muuttuu

Parlamentti on lakkaamatta pyytänyt komissiota ryhtymään avoimiin neuvotteluihin mitään hakijamaata syrjimättä ja joustavasti, mutta kuitenkin kunkin maan tosiasiallisesti saavuttama ja todettu edistyminen huomioon ottaen; nyt kun komissio on omaksunut tällaisen uuden lähestymistavan parlamentti luonnollisesti hyväksyy sen.

Eräs parlamentin suurista huolenaiheista on kuitenkin se, kuinka pitkälle unioni aikoo laajentua, maantieteellisesti ja kulttuurisesti, sen jälkeen kun hakijamaat ovat täyttäneet vaadittavat taloutta ja demokratiaa koskevat ehdot. Jos jäsenvaltioiden määrä kasvaa huomattavasti, millä edellytyksin yhdentyminen olisi hyödyllistä kyseisille maille ja unionille?

Jos Euroopan unionin jäsenvaltioiden määrä on kolmekymmentä tai enemmän, on selvää, että myös sen luonne muuttuisi, ainakin osittain.

Esimerkki vaikeasta valinnasta: Turkin hakemus

Turkin hakemus, jota useat jäsenvaltiot puoltavat ja jonka parlamentti pani merkille 2. joulukuuta, on selkeä esimerkki vaikeasta valinnasta.

Jos lopullinen vastaus on kielteinen, Turkki, jonka pitkä kärsivällisyys olisi lopussa, voisi ainoastaan etsiä muita mahdollisuuksia tulevaisuuttaan varten, mihin liittyy huomattavia geopoliittisia riskejä.

Jos Turkki jonain päivänä liittyy unioniin toteutettuaan ensin siltä vaaditun taloutta ja demokratiaa koskevan uudistusprosessin, sen liittyminen olisi unionille luonnollisesti taloudellisesti ja poliittisesti hyödyllistä, mutta kulttuurilliseen yhdentymiseen liittyvää ongelmaa ei voitaisi välttää. Ongelma tulee kuitenkin esille, kun Turkin liittymisen kannustamana unionin itä- tai eteläpuolella sijaitsevat maat jättävät liittymishakemuksensa. Sama koskee kysymyksiä siitä, mitä perusteita pitäisi soveltaa Euroopan uusien rajojen määrittelyssä.

Tosiasia on, että parlamentti on tällä hetkellä jakaantunut kahtia tässä kysymyksessä. Oli lopputulos mikä tahansa, parlamentti pitää ensisijaisen tärkeänä sitä, että ryhdytään heti yksilöimään ja valmistelemaan niitä taloutta ja demokratiaa koskevia ehtoja, jotka hakijamaiden on täytettävä ja jotka antavat unionille mahdollisuuden valvoa kunnianhimoista laajentumista ja taata sen onnistuminen vaarantamatta unionin yhteenkuuluvuutta, identiteettiä, yhteisvastuullisuutta tai päätöksentekokykyä. Kyseisten ehtojen joukossa kulttuurinen yhdentyminen on näkökohta, jota ei pitäisi aliarvioida.

Riittävän avoimuuden tarve

Kaikista näistä syistä johtuen eli kansojen tietoisen jäsenyyden edistämiseksi sekä sen vuoksi, etteivät rohkean laajentumisen seuraukset ole ennakoitavissa, parlamentti kannattaa avointa lähestymistapaa ongelmiin, jotka liittyvät suoraan tai epäsuorasti niihin kolmeen tavoitteeseen, joita Amsterdamin sopimuksessa ei saavutettu ja joiden on luonnollisesti ja ehdottomasti säilyttävä neuvottelujen keskipisteessä.

Menettelyjen yhtenäisyyden ja demokraattisen logiikan kannalta on suositeltavaa, että neuvoston ja parlamentin välistä yhteispäätösmenettelyä sovelletaan vastedes kaikkiin lainsäädäntöasiakirjoihin, jotka vähitellen yhteisöllistetään ja joista päätetään määräenemmistöllä, ajan myötä toinen ja kolmas pilari mukaan lukien. Ellei näin toimita, yhteisöoikeudesta tulee sekavaa.

Kun neuvoston äänten painotusta tarkistetaan siten, että otetaan paremmin huomioon valtioiden väestömäärä, on tarpeen kiinnittää huomiota siihen, ettei väestömäärältään pieniä maita missään tapauksessa työnnetä syrjään.

Unionin yhteenkuuluvuus perustuu suurelta osin siihen, että unionissa on aina pyritty säilyttämään - aritmetiikan säännöistä piittaamatta - sekä valtiot että kansalliset identiteetit. Kyseessä on eräs unionin perustavanlaatuisista erityispiirteistä ja tämä saavutus on kyettävä säilyttämään. Syrjään työnnetyt valtiot ja kansat eivät hyväksyisi tilannetta, ja tuloksena olisivat kansallista suvereniteettia korostavat reaktiot sekä kehitys kohti vähittäistä irrottautumista unionista.

Kysymys työskentelykielistä on tyypillinen esimerkki laajentumiseen erottamattomasti liittyvistä ongelmista. Käytännön syyt sekä huoli yhteisön talousarviosta edellyttävät työskentelykielten rajoittamista. Sellainen maa, jonka kielen asemaa ei tunnusteta unionissa, vaikka kyseessä olisi muissa maissa harvinainen kieli, tuntee väistämättä itsensä aliarvostetuksi ja pakkotilanteeseen ajetuksi. Pulma on erittäin vaikea ratkaista, mutta sen käsittelyä ei voida kiertää HVK:ssa, jos halutaan välttyä myöhemmältä umpikujalta.

Laajentuminen edellyttää unionin konstitutionaalisen arkkitehtuurin uudelleenmuotoilua

Parlamentti kehottaa, kansalaisia ajatellen, Eurooppa-neuvostoa edistämään perussopimusten ymmärrettävyyttä. Vaikka ne muodostavat erittäin vankan konstitutionaalisen oikeuskokoelman, jolle unioni rakentuu ja jonka pohjalta se toimii, ne sisältävät myös päällekkäisyyttä ja hajallaan olevaa tietoa.

Merkittävä askel tähän suuntaan on kansalaisten perusoikeuskirjan laatiminen, jonka työstämisprosessista te sovitte Tampereella. On kuitenkin tarpeen pohtia asiaa hieman pidemmälle, ei ainoastaan pedagogisista syistä, vaan syistä, jotka liittyvät laajentumisen välittömiin seurauksiin.

Hallitusten välisen konferenssin tuloksena syntyvä sopimus vakiinnuttaa unionin perusperiaatteet aikaisempia sopimuksia pidemmäksi ajaksi siitä yksinkertaisesta syystä, että jäsenvaltioiden määrän lisääminen vaikeuttaa muutosten tekemistä, jos niistä on edelleen päätettävä yksimielisesti.

Jotta vältytään siltä, että perussopimuksia on tulevaisuudessa lähes mahdotonta muuttaa, myös itsestäänselvien tai toisarvoisten kohtien osalta, on välttämätöntä sopia asteittaisista menettelyistä, joita noudatetaan käsiteltävänä olevien kysymysten konstitutionaalisesta merkityksestä riippuen.

Tätä tarkoitusta varten on ehdotettu, että unionin konstitutionaalista arkkitehtuuria muuttamalla tehdään ero toisaalta perusperiaatteiden välillä, joista on edelleen päätettävä yksimielisesti sekä toisaalta niiden soveltamista yhteisön politiikan aloilla koskevien periaatteiden välillä. Soveltamista koskien voitaisiin käyttää vähemmän raskaita menettelyjä, jolloin yksi ainoa eristäytynyt ja vähemmistössä oleva jäsenvaltio ei kykene pysäyttämään asian käsittelyä tai käymään sillä vaihtokauppaa. Tämä on erityisen tärkeää, kun unionista tulee vähitellen viidentoista jäsenen sijasta kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen jäsenen unioni tai jopa suurempi. Tätä mahdollisuutta on ehdottomasti tutkittava.

Kaikkia laajentumisen edellyttämiä uudistuksia, joiden tarvetta ei ole tunnistettu ja joita ei ole toteutettu ennen uusien jäsenten liittymistä, on myöhemmin vaikeampi tai jopa mahdoton toteuttaa, ellei tätä uudelleenjärjestelyä tehdä ajoissa.

Euroopan parlamentin osallistuminen

Kuten tiedätte, Euroopan parlamentti on huolissaan niistä ehdoista, joiden mukaisesti se toivoo voivansa osallistua hallitusten väliseen konferenssiin.

Parlamentti kunnioittaa luonnollisesti toimielinten pitämistä erillään toisistaan sekä tätä koskevia perussopimusten määräyksiä. Kansalaiset eivät kuitenkaan ymmärtäisi sitä, että vaikka parlamentti on ilmaissut puoltavalla lausunnolla kantansa unionin tulevasta laajentumisesta, sitä ei oteta täysimääräisesti mukaan toimielinuudistusten avulla laajentumisen mahdollistavan perussopimuksen kaikkiin neuvotteluvaiheisiin.

Parlamentti esittää nyt toivomuksen siitä, että sen kaksi edustajaa saisi samanlaisen kohtelun kuin komission edustajat eli että he voisivat osallistua työskentelyyn kaikilla tasoilla.

Toivon, ettei tämän parlamentin toiveen täyttäminen aiheuta vaikeuksia, sillä näin varmistetaan neuvoston ja parlamentin välinen mahdollisimman läheinen yhteistyö.

Parlamentti puolestaan kehittää aloitteita, joiden avulla se voi vähitellen osallistua hallitusten välisen konferenssin työskentelyyn sekä tiedottamiseen, jonka olemme velkaa kaikille Euroopan kansalaisille tässä unionin onnistuneen tulevaisuuden kannalta ratkaisevassa vaiheessa.

Lopuksi

En voinut tässä lyhyessä puheenvuorossa ottaa esille kaikkia niitä hallitusten välistä konferenssia koskevia ehdotuksia, joita parlamentti on esittänyt ja joiden käsittelyä se aikoo jatkaa koko HVK:n ajan. En myöskään voinut käsitellä kaikkia Eurooppa-neuvoston esityslistalla olevia aiheita, kuten yhteiseen tavoitteeseen pyrkivää työllisyyspolitiikkaa tai verotusta, johon parlamentti otti erityisen painokkaasti kantaa viimeisimmässä päätöslauselmassaan, tai Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen uudistusta.

Halusin keskittyä puheessani siihen, millainen haaste valtavan, jo peruuttamattomasti käynnissä olevan laajentumisen näkymä on unionille, sekä siihen lähestymistapaan, joka parlamentin mukaan on edellytys laajentumisen onnistumiselle uuden, valmisteilla olevan sopimuksen avulla.

Näiden teknisten näkökohtien lisäksi tämän perussopimuksen valmistelu tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden pienentää viime vuosien aikana yhteisön päättäjien ja koko Euroopan kansalaisten välille muodostunutta kuilua, sekä mahdollisuuden korostaa tämän toimielintemme ehdottaman uuden ja innostavan haasteen merkitystä, johon kansalaisten on tärkeää sitoutua ilman epäröintiä ja epäilyjä.

Koska neuvoston kokous lähestyy, ei puheeni totutun mukaisesti jätä juurikaan tilaa edes lyhyelle vuoropuhelulle. Myöskään teidän työskentelynne ei ole vielä käynnistynyt, joten teidän on ehkä liian aikaista reagoida näihin esille ottamiini kysymyksiin.

Kuten neuvoston puheenjohtajavaltiolle jo ilmoitin, haluaisin nyt omasta puolestani tällä etuoikeutetulla ja harvinaisella hetkellä kuulla, mitä Eurooppa-neuvostolla on mahdollisesti sanottavanaan parlamentille vastaukseksi puheeseeni.

Tämä lyhyt keskustelu voi koskea joko puheessa esille ottamiani perustavanlaatuisia kysymyksiä tai mitä tahansa muuta aihetta, kuten vaikkapa Euroopan parlamentin jäsenten yhteistä ja läpinäkyvää ohjesääntöä. Aiheista siis tuskin on puutetta. Keskustelun aiheeksi käy mikä tahansa aihe, josta parlamentti haluaa keskustella neuvoston kanssa avoimesti ja samaan tavoitteeseen pyrkien: yhdessä Eurooppaa eteenpäin vieden.

Olen siis käytettävissänne ja kiitän teitä.


© Euroopan parlamentti: 10/12/1999