Urheilu

01-04-2018

EU:n toimivalta urheilun alalla on suhteellisen uutta, sillä siitä sovittiin vasta joulukuussa 2009 voimaan tulleessa Lissabonin sopimuksessa. EU vastaa tietoon perustuvan toimintapolitiikan kehittämisestä, yhteistyön tukemisesta sekä liikuntaa ja urheilua edistävien aloitteiden hallinnoinnista. Vuosiksi 2014–2020 on ensimmäistä kertaa varattu Erasmus+ -ohjelman puitteissa erityinen budjettikohta, josta tuetaan urheilun alan hankkeita ja verkostoja.