Sukupuolten palkkaero Euroopassa: määritelmä, syyt ja faktoja
Naiset ansaitsevat keskimäärin 12 % vähemmän kuin miehet EU:ssa. Lue, miten palkkaero lasketaan, mitä syitä sen taustalla on ja mikä tilanne on eri maissa.
Rooman sopimuksessa vuonna 1957 säädettiin periaatteesta, jonka mukaan naisille ja miehille tulee maksaa samasta työstä samaa palkkaa. Sukupuolten välinen palkkaero on kuitenkin edelleen olemassa, eikä se ole viimeisten vuosien aikana juuri pienentynyt.
Mikä sukupuolten palkkaero on ja miten se lasketaan?
Sukupuolten välinen palkkaero tarkoittaa eroa naisten ja miesten keskimääräisissä bruttoansioissa tunnilta. Se lasketaan työntekijöille maksetun palkan perusteella ennen tuloverojen ja sosiaaliturvamaksujen vähentämistä.
Sukupuolten palkkaeron olemassaoloon on monia syitä. Jotkut niistä liittyvät koulutustasoon, työkokemukseen tai osa-aikatyöhön. Naiset ovat miehiä useammin töissä talouden aloilla, joilla keskipalkat ovat alhaisemmat. Toinen syy voi olla se, että miehet ovat usein paremmin palkatuissa asemissa kuin naiset omilla aloillaan.
Sukupuolten välinen palkkaero EU:ssa ja sen jäsenmaissa
Vuonna 2023 sukupuolten välinen keskimääräinen palkkaero oli EU:ssa 12 prosenttia. Vain vähintään kymmenen työntekijän yritykset otetaan mukaan laskuihin.
Palkkakuilu naisten ja miesten välillä vaihtelee suuresti eri puolilla EU:ta. Suurimmat erot vuonna 2023 olivat Latviassa (19 %), Itävallassa (18,3 %), Tšekissä (18 %), Unkarissa (17,8 %) ja Saksassa (17,6 %). Luxemburgissa ei ole enää palkkaeroja sukupuolten välillä. Palkkaerot olivat vuonna 2021 pienimpiä Belgiassa (0,7 %), Italiassa (2,2 %), Romaniassa (3,8 %), Maltalla (5,1 %) ja Sloveniassa (5,4 %).
Sukupuolten palkkaero kasvaa iän myötä. Osittain kasvu voi johtua naisten pitämistä tauoista työelämästä, joskin jäsenmaiden välillä on eroja tässä trendissä. Palkkaero vaihtelee myös eri aloilla. Vuonna 2023 ero oli suurempi yksityisellä sektorilla kuin julkisella valtaosassa EU-maita.
Palkkakuilun vuoksi naisilla on miehiä suurempi riski elää köyhyydessä vanhempana. Vuonna 2020 yli 65-vuotiaat naiset EU:ssa saivat keskimäärin 28,3 % pienempää eläkettä kuin miehet.
Palkkaerojen syyt
28 % naisista työskentelee osa-aikaisesti
Keskimäärin naiset tekevät enemmän palkatonta työtä (esimerkiksi kotitöitä ja lastenhoitoa) ja miehet palkkatyötä.
Ansiotyöhön jää näin vähemmän aikaa. Vuoden 2022 lukujen mukaan lähes kolmasosa naisista (28 %) tekee osa-aikatyötä, kun taas miehistä osa-aikatöissä on vain kahdeksan prosenttia. Kun huomioon otetaan sekä palkaton työ että palkkatyö, naiset tekevät enemmän töitä viikossa kuin miehet.
Kolmannes naisista pitää tauon työelämästä perhetilanteen vuoksi
Vaikka suurempi määrä naisia valmistuu korkeakouluista EU:ssa kuin miehiä, naisten osuus työmarkkinoilla on pienempi. Naisilla on miehiä paljon todennäköisemmin keskeytyksiä työurassa johtuen monesti perhe- ja hoivavelvollisuuksista. Vuonna 2018 kolmannes työssäkäyvistä naisista keskeytti työnteon lasten hoidon vuoksi, kun miehistä vastaavasti toimi vain 1,3 %.
Naiset matalapalkka-aloilla
Noin neljännes sukupuolten välisestä palkkakuilusta selittyy naisten yliedustuksella suhteellisen matalapalkkaisemmilla aloilla, kuten hoiva-, terveydenhuolto- ja koulutusalaloilla.
Noin kolme kymmenestä naisesta EU:ssa työskentelee koulutus-, terveydenhuolto- ja sosiaalialalla, jotka ovat perinteisesti matalapalkkaisia aloja, kun taas vain kahdeksan prosenttia miehistä työskentelee näillä aloilla. Toisaalta lähes kolmannes miehistä työskentelee luonnontieteiden, teknologian tai matematiikan aloilla tai insinööreinä, jotka puolestaan ovat korkeammin palkattuja aloja.
Naisten osuus tieteen ja teknologian aloilla on kasvanut. Näillä aloilla naisten osuus työvoimasta oli 41 % vuonna 2021.
Vähemmän ja pienempipalkkaisia naisjohtajia
Yksi merkittävä syy sukupuolten palkkaeroon on se, että naiset ovat usein aliedustettuina yritysten korkeamman palkkatason tehtävissä. Esimerkiksi vuonna 2021 naisten osuus EU:n johtotehtävissä oli keskimäärin 34,7 %.
Jos palkkaeroa tarkastellaan eri ammateissa, naisjohtajat ovat kaikkein epäedullisimmassa asemassa, sillä heidän tuntiansionsa ovat 23 % pienemmät kuin miesjohtajien.
Palkkakuilun poistamisen edut
Yhtäläisessä palkassa ei ole kyse vain oikeudenmukaisuudesta, vaan se vauhdittaisi myös taloutta, kun naisille jäisi enemmän rahaa kulutettavaksi. Se lisäisi veropohjaa ja veisi jonkin verran painetta pois hyvinvointiyhteiskunnalta. Arvioiden mukaan palkkakuilun kaventaminen prosenttiyksiköllä lisäisi bruttokansantuotetta 0,1 prosentilla.
Parlamentin toimet sukupuolten välisten palkkaerojen poistamiseksi
Parlamentin ja EU-maiden neuvottelijat sopivat joulukuussa 2022, että EU:n yritysten pitää julkistaa tiedot, jotka helpottavat palkkavertailua saman työnantajan palveluksessa työskentelevien välillä. Tämä auttaa paljastamaan sukupuolten väliset palkkaerot. Parlamentti hyväksyi nämä uudet sitovia palkka-avoimuusitoimenpiteitä koskevat säännöt maaliskuussa 2023. Jos palkkaraportointi osoittaa, että sukupuolten väliset palkkaerot ovat ainakin viisi prosenttia, työnantajien on tehtävä yhteinen palkka-arviointi yhteistyössä työntekijöiden edustajien kanssa. EU-maiden on määrättävä sääntöjä rikkoville työnantajille seuraamuksia, esimerkiksi sakkoja. Avoimia työpaikkoja koskevien ilmoitusten ja työnimikkeiden on oltava sukupuolineutraaleja.
Ehdotus uusista säännöistä on jatkoa parlamentin tammikuussa 2021 hyväksymälle päätöslauselmalle sukupuolten tasa-arvoa koskevasta EU-strategiasta. Siinä mepit vaativat komissiota laatimaan uuden kunnianhimoisen sukupuolten palkkaeroja pienentävän strategian, johon tulisi kirjata selkeät tavoitteet EU-maille palkkakuilun kaventamiseksi seuraavien viiden vuoden aikana.
Parlamentti haluaa myös helpottaa naisten ja tyttöjen pääsyä huipputehtäviin ja lisätä sukupuolten tasa-arvoa johtokunnissa. Parlamentin jäsenet hyväksyivät marraskuussa 2022 säännöt, joilla pyritään ottamaan käyttöön avoimet rekrytointimenettelyt. Tarkoituksena on, että vähintään 40 prosenttia toimivaan johtoon kuulumattomista johtokunnan jäsenistä tai 33 prosenttia kaikista johtokunnan jäsenistä on naisia kesäkuun 2026 loppuun mennessä.
Lue lisää sukupuolten tasa-arvosta:
- Aikajana: virstanpylväät matkalla kohti sukupuolten tasa-arvoa EU:ssa
- Miten parlamentti toimii sukupuolistunutta väkivaltaa vastaan
- Mitä on naisiin kohdistuva verkkoväkivalta ja miten sitä ehkäistään?
- Naisten edustus Euroopan parlamentissa
- Miten vahvistaa naisten roolia rauhanrakentamisessa?