|
Euroopan unionin maatalousministerit hyväksyivät kesäkuussa 2003 yhteisen maatalouspolitiikan laajamittaisen uudistuksen, jonka tavoitteena on auttaa unionin maatalousalaa selviytymään kymmenen uuden jäsenvaltion liittymisen mukanaan tuomista haasteista vuoden 2004 jälkeen. Lisäksi uudistuksella pyrittiin parantamaan paitsi eurooppalaisten maanviljelijöiden kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla myös EU:n neuvotteluasemia Maailman kauppajärjestön WTO:n kokouksessa Cancúnissa syyskuussa 2003. Yksi merkittävimmistä uudistuksista on se, että tulevaisuudessa suurin osa maataloustuista ei enää riipu tuotantomääristä ja maanviljelijöille annetaan vapaus viljellä sitä, mille markkinoilla on kysyntää. Euroopan parlamentti oli samaa mieltä muutosten tarpeellisuudesta, mutta parlamentin jäsenet halusivat lieventää vapauttamisen vaikutuksia pientiloihin. Lisäksi parlamentti onnistui lisäämään maaseudun kehittämiseen varattua rahoitusta.
Vielä jokin aika sitten yhteisen maatalouspolitiikan, YMP:n, mainitseminen herätti mielikuvan voivuorista ja viinijärvistä, jotka kysynnän määrästä riippumattomien maataloustukien maksaminen oli saanut aikaan. Tästä ongelmasta on nyt päästy, mutta YMP:n uudistaminen jatkuu edelleen. Vuonna 1999 käynnistetyn edellisen uudistuksen oli määrä kestää vuoteen 2006 saakka, mutta heinäkuussa 2002 komissio ilmoitti, että tarvittaisiin lisätoimia, jotta voitaisiin selviytyä laajentumisesta aiheutuvista kustannuksista ja parantaa eurooppalaisten maataloustuotteiden kilpailukykyä maailmanmarkkinoilla. Viimeisin yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskeva lainsäädäntöehdotus julkaistiin alkuvuonna 2003.
Jäsenvaltioiden hallitukset reagoivat vaihtelevasti komission ehdotuksiin maataloustuotannon asteittaisesta vapauttamisesta, ja jäsenvaltiot jakaantuivat pääosin kahteen leiriin: niihin, jotka vastustivat YMP:n uudistamista ennen vuotta 2006 (Ranska, Espanja, Luxemburg, Itävalta, Portugali ja Irlanti) sekä niihin, jotka tukivat ehdotuksia talousarviosyistä (Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Alankomaat). Maatalouden osuus yhteisön kokonaistalousarviosta oli aikaisemmin kaksi kolmasosaa, ja se on laskenut jatkuvasti, mutta maatalousmenojen osuus talousarviosta on edelleen merkittävä: vuoden 2003 talousarviossa 46,38 prosenttia (josta 42,68 miljardia euroa YMP:hen ja 4,7 miljardia euroa maaseudun kehittämiseen) ja 2004 talousarviossa 42,7 prosenttia (josta 42,77 miljardia euroa YMP:hen ja 6,5 miljardia euroa maaseudun kehittämiseen).
Euroopan parlamentti vastasi komission ehdotuksiin hyväksymällä kesäkuussa 2003 lukuisia mietintöjä, joista useimpien tavoitteena oli lieventää vapauttamisen sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia eurooppalaisiin maanviljelijöihin. Vaikka parlamentilla on maatalouspolitiikkaa koskevissa kysymyksissä ainoastaan oikeus tulla kuulluksi ja viimeisen sanan sanovat jäsenvaltioiden hallitukset, parlamentin laatimilla mietinnöillä oli merkittävä vaikutus vuosien 2004 ja 2005 aikana vaiheittain voimaan tulevan uudistuksen lopulliseen muotoon.
Tavoitteena maaseudun säilyttäminen asuttuna
Komission uudistussuunnitelman perusajatuksena oli, että tulevaisuudessa maanviljelijöille maksettavien tukien määrä ei enää riippuisi lainkaan tuotantomääristä eli maataloustuen ja tuotantotason välinen yhteys poistuisi kokonaan ja maanviljelijöille aiheutuvat tulonmenetykset korvattaisiin suoraan tukeen perustuvaa järjestelmää laajentamalla (eli lisäämällä tuotannosta riippumattomia tukia). Vaikka tuotantotukien määrä oli laskenut viime vuosien aikana, komissio oli vakaasti päättänyt vähentää niitä edelleen.
Parlamentti oli kuitenkin sitä mieltä, että tukien ja tuotannon yhteyttä ei pitäisi poistaa kokonaan. Tätä perusteltiin muun muassa niin kutsutulla maatalouden monitoiminnallisuudella. Parlamentin jäsenet ovat korostaneet toistuvasti, että maanviljelystä saatava hyöty ei rajoitu ruoantuotantoon, vaan maanviljelijöitä voidaan pitää eräänlaisina maaseudun vartijoina, ja maatalouden työpaikkojen säilymisestä riippuu, päättävätkö he muuttaa maaseudulta kaupunkeihin. Parlamentti siis pitää maatalouden tukemista oikeudenmukaisena ja hyödyllisenä keinona, jolla voidaan taata maaseudun, erityisesti vuoristoalueiden ja syrjäisten alueiden, säilyminen asuttuna. Parlamentin vastaus komission ehdotuksiin oli, että täydellisen irrottamisen sijaan olisi toteutettava "osittainen" maataloustuen irrottaminen tuotantomääristä ja tammikuun 2004 jälkeen olisi perustettava monimuotoisen maatilan tulotukijärjestelmä, jonka perusteella viljelykasveja viljeleville tai tiettyjä naudanliha-alan palkkioita saaville maanviljelijöille maksettaisiin suoria tulotukia. Muiden maatalousalojen tuet maksettaisiin jatkossakin tuotantomäärien perusteella.
Jäsenvaltioiden maatalousministerit hyväksyivät useita parlamentin ehdotuksia päättäessään maatalouden uudistuksesta 26. kesäkuuta 2003. Esimerkkinä mainittakoon, että vaikka suurin osa maataloustuista maksetaan tulevaisuudessa tuotannosta riippumatta (tästä käytetään nimitystä "maatilan tulotuki"), jäsenvaltiot voivat tarkoin määritellyin edellytyksin ja selkein rajoituksin säilyttää tuen ja tuotannon välisen rajoitetun yhteyden, mikäli se on tarpeen tuotannosta luopumisen välttämiseksi.
Parlamentti kannatti komission näkemystä, että maatalouden monitoiminnallisuutta voitaisiin lisätä ohjaamalla nykyistä enemmän rahoitusta markkinoiden tukemisen sijasta maaseudun kehittämiseen, erityisesti sosiaalisiin ja ympäristöön liittyviin tarpeisiin. Tämä periaate sisältyy myös lopulliseen neuvoston hyväksymään lainsäädäntöön, jonka mukaan suurtilojen suoria tukia vähennetään ja viljelijät saavat enemmän rahaa ohjelmiin, jotka liittyvät ympäristöön, laatuun tai eläinten hyvinvointiin. Lisäksi maatilan tulotuen saaminen edellyttää ympäristöön, elintarvikkeiden turvallisuuteen ja eläinten hyvinvointiin liittyvien vaatimusten noudattamista.
Maatalousbudjetti pidettävä kurissa
Yksi eniten kiistaa aiheuttaneista kysymyksistä oli kuitenkin se, pitäisikö kaikkia maataloustukia leikata, jotta 25:n jäsenvaltion unionin tiukka budjettikatto säilyisi vuoteen 2013 saakka. Komission oli suunnitellut, että kaikkia tukia vähennettäisiin vaiheittain, niin että vuonna 2006 vähennys olisi 1 prosenttia ja sitä korotettaisiin vaiheittain 19 prosenttiin vuonna 2012. Parlamentti kuitenkin vastusti voimakkaasti tätä ajatusta. Komission suunnitelmien mukaan tukien leikkauksista maanviljelijöille aiheutuvat vaikutukset olisi korvattu heille maksettavilla ylimääräisillä tuilla. Parlamentti puolestaan ehdotti, että suoria tukia vähennettäisiin jonkin verran, mutta vähennykset koskisivat ainoastaan viljelijöitä, joiden saama tuki on yli 7 500 euroa vuodessa. Lopulta maatalousministerit hylkäsivät komission ehdottaman järjestelmän ja päättivät ottaa käyttöön budjettikurin säilyttämiseksi suunnitellun mekanismin, jonka perusajatuksena on, että tukia ei alenneta välittömästi, vaan mekanismi otetaan käyttöön vain tarvittaessa sen takaamiseksi, ettei vuoteen 2013 saakka vahvistettu maatalousbudjetti ylity.
Tavoitteena yksilöllisempi maataloustuotanto
YMP:n yleisen uudistamisen lisäksi komissio esitti useita yksittäisiä suunnitelmia, joiden tarkoituksena oli tarkistaa tärkeimmille maatalouden aloille myönnettäviä tukia koskevia sääntöjä. Muutoksilla oli tarkoitus alentaa interventiohintoja, jotta Euroopan unionin neuvotteluasemat Cancúnissa lokakuussa 2003 käytävissä WTO:n neuvotteluissa paranisivat ja eurooppalaisten tuotteiden kilpailukyky maailmanmarkkinoilla vahvistuisi, kun esimerkiksi riisin, maitotuotteiden, peltokasvien ja naudanlihan interventiohintoja alennettaisiin. Komissio ehdotti, että tuet ja tuotanto irrotettaisiin toisistaan kokonaan useimmilla aloilla. Parlamentti kuitenkin korosti, että tästä aiheutuisi maanviljelijöille valtavia menetyksiä ja jotkut maatalouden alat muuttuisivat kannattamattomiksi ja niistä luovuttaisiin lopulta kokonaan, minkä vuoksi interventiojärjestelmä oli syytä säilyttää kaikilla tuotteilla. Lopullisessa päätöksessään neuvosto otti parlamentin ehdotukset huomioon monilla aloilla, erityisesti vilja-alalla ja naudanlihantuotannossa.
Komissio oli ehdottanut viljojen interventiohinnan alentamista ja kaikkien tukien irrottamista tuotantomäärästä. Neuvosto kuitenkin hyväksyi parlamentin näkemyksen, jonka mukaan interventiohinnat olisi säilytettävä entisellään ja vain osa tuesta (75 prosenttia) olisi irrotettava tuotantomäärästä. Komissio oli ehdottanut myös, että kaikki naudanlihantuottajille maksettavat tuet irrotettaisiin tuotantomääristä, mikä olisi poistanut kokonaan monet nykyisistä naudan- ja vasikanlihan tuottajille maksetuista tuista. Neuvosto kuitenkin noudatti suurelta osin parlamentin kehotusta, että maksettava tuki olisi irrotettava tuotannosta ainoastaan osittain, jolloin kukin jäsenvaltio voisi päättää itsenäisesti, mitkä tuet irrotettaisiin tuotantomääristä.
Muilla aloilla päädyttiin kompromissiin parlamentin ja komission kantojen välillä. Esimerkiksi maidon ja maitotuotteiden alalla neuvosto yhtyi komission ehdotuksiin, että voin ja rasvattoman maitojauheen hintoja alennettaisiin ja maitotuotteille vahvistettua kiintiötä pidennettäisiin vuoteen 2014-15 saakka. Maatalousministerit kuitenkin yhtyivät parlamentin kantaan, että tukien irrottamista tuotannosta lykättäisiin vuoteen 2007-08.
Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta hyväksyi kantansa Välimeren alueen valtioiden maataloutta koskevien muiden alojen (oliiviöljyn, puuvillan ja tupakan tuotannon) uudistukseen helmikuussa 2004, sen jälkeen kun komissio oli julkaissut ehdotuksensa marraskuussa 2003. Neuvoston odotetaan tekevän lopullisen päätöksensä näistä aloista kevään 2004 aikana.
|
