Euroopan parlamentin
toiminta
Kohokohdat 1999-2004

 
Euroopan parlamentti
EU:n uudistaminen
Laajentuminen
Kansalaisoikeudet
Oikeus- ja sisäasiat
Ulkosuhteet
Ympäristö / Kuluttajansuoja
Liikenne / Aluepolitiikka
Maatalous / Kalastus
Talous- ja rahapolitiikka
Lissabonin strategia
Rahoituspalvelut
EKP:n
demokraattinen valvonta
Rajatylittävät maksut
Työllisyys- ja sosiaali-
politiikka / Naisten oikeudet
Sisämarkkinat / Teollisuus / Energia / Tutkimus
 

EPP-ED PSE Group ELDR GUE/NGL The Greens| European Free Alliance UEN EDD/PDE


Samat palvelumaksut kotimaisista ja kansainvälisistä euromääräisistä tilisiirroista

Pankkien perimät palvelumaksut EU:n alueella välitettävistä euromääräisistä tilisiirroista ovat nyt samat riippumatta siitä, onko kyse kotimaisesta vai kansainvälisestä tilisiirrosta. Myös euromääräiset luottokorttimaksut ja automaattinostot ovat kaikissa EU-maissa samanhintaisia kuin kotimaassa. Kiitos tästä kuuluu uudelle EU:n asetukselle. Tätä uutta lakia Euroopan parlamentti oli vaatinut jo monta vuotta.

Eurokolikot ja -setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002. H-hetken lähestyessä nousi huoli siitä, että suuri yleisö ja yritykset eivät välittömästi näkisi eurosta koituvaa hyötyä. Pankit eivät olleet velvollisia veloittamaan maiden rajat ylittävistä euromääräisistä siirroista samaa hintaa kuin kotimaan siirroista, ja kaikki viittasi siihen, että monet pankit jatkaisivat (nyt jo keinotekoisen) eron tekemistä "kotimaisten" ja "ulkomaisten" euromääräisten siirtojen välillä. Pankkimaksut 100 euron siirrosta EU-maasta toiseen saattoivat olla jopa 24 euroa. Tekniikan kehittymisen ja euroalueen valuuttariskin poistumisen vuoksi unionin toimielimet katsoivat, että tällaiselle pankkimaksukäytännölle ei ollut perusteita.

Parlamentti oli jo kauan tukenut pyrkimyksiä vähentää rajat ylittävistä siirroista veloitettuja maksuja, jotka edelleen pysyivät kotimaisia maksuja korkeampina, kun euromääräisiä siirtoja ensimmäisen kerran tehtiin vuonna 1999. Lisäksi tuntui siltä, että pankit eivät tiedottaneet riittävästi siirtoja koskevista maksuista. Rajat ylittävistä maksuista ja siirroista aiheutuvat korkeammat kustannukset nähtiin esteenä kaupalle ja kansainvälisille markkinoille. Samaten niiden katsottiin heikentävän yleistä luottamusta euroon. Eräät pankit kampanjoivat aluksi EU:n asetusta vastaan ja väittivät, että markkinavoimat riittäisivät yksinään painamaan pankkimaksut alas. Parlamentti kuitenkin oli sitä mieltä, että pankeilla oli jo ollut riittävästi aikaa ja että samantasoisten palvelumaksujen periaate oli vahvistettava lailla.

Euroopan komissio oli samoilla linjoilla ja laati asetuksen, jonka parlamentti hyväksyi joulukuussa 2001. Asetuksella velvoitettiin pankit perimään samansuuruiset maksut 1. heinäkuuta 2002 alkaen "sähköisistä siirroista" (käteisnostot ja luottokorttimaksut) ja 1. heinäkuuta 2003 alkaen myös siirroista pankkitililtä toiselle. Molemmissa tapauksissa tätä periaatetta sovelletaan toistaiseksi alle 12 500 euron summiin, mutta raja nousee 50 000 euroon 1. tammikuuta 2006. Lisäksi pankkien on kirjallisesti ilmoitettava asiakkailleen maksuista, joita peritään enintään 50 000 euron suuruisista maksuista ja siirroista. Asetusta sovelletaan euromääräisiin siirtoihin kaikissa EU-maissa, ei ainoastaan euroalueen maissa.

50 000 euron yläraja käyttöön asteittain

Komissio ja parlamentti sopivat aluksi, että ylärajan olisi oltava 50 000 euroa. Neuvosto kuitenkin halusi rajaksi 12 500 euroa. Jotta neuvoston kanssa päästäisiin pikaisesti sopimukseen asiasta ja jotta asetus voitaisiin hyväksyä nopeammin, parlamentti lopulta hyväksyi tämän alemman rajan sillä edellytyksellä, että se nostetaan 50 000 euroon vuonna 2006. Pankeilla on siis riittävästi aikaa mukautua tähän uuteen lakiin.

Asetuksen mukaan rahoituslaitokset voivat vapaasti kilpailla veloittamillaan maksuilla, mutta ne eivät saa suosia kotimaisia siirtoja. Itse asiassa ne voivat myös nostaa kotimaan palvelumaksuja, sillä asetuksessa ei säädetä, että pankkien olisi alennettava rajat ylittävistä siirroista perittäviä maksuja, vaan vaaditaan ainoastaan, että ne ovat samantasoisia kuin kotimaisista siirroista perittävät maksut. Lisääntyvän kilpailun vuoksi tämä on kuitenkin epätodennäköistä. Pankit voivat myös veloittaa kaikenkattavan maksun eri maksupalveluista, mikä voi johtaa siihen, että asiakkaat eivät ole samassa asemassa, mutta kotimaahan tai ulkomaille siirrettäviä maksuja kohdellaan joka tapauksessa samalla tavoin. Esimerkkeinä mainittakoon tietty määrä nostotapahtumia maksutta, nostettiinpa rahat kotimaassa tai ulkomailla, tai vuotuinen maksu siitä, että pankkikortilla voi nostaa rahaa ulkomailla.

Velvoitetta samansuuruisiin palvelumaksuihin ei sovelleta šekkeihin, koska niiden käsittely tulee kalliimmaksi kuin sähköisten maksutapahtumien. Pankeilla on myös oikeus veloittaa enemmän, jos asiakas ei ilmoita siirron vastaanottajan IBAN-numeroa.



  
Esittelijä:
  
Pankkikulujen pienentäminen rajatylittävissä euromaksuissa: Karla Peijs (EPP-ED, NL) - parlamentin jäsenyys päättynyt
  
Virallinen lehti - lopulliset säädökset
  
Pankkikulujen pienentäminen rajatylittävissä euromaksuissa

 

 

 
  Publishing deadline: 2 April 2004