Euroopan parlamentin
toiminta
Kohokohdat 1999-2004

 
Euroopan parlamentti
EU:n uudistaminen
Laajentuminen
Kansalaisoikeudet
Oikeus- ja sisäasiat
Ulkosuhteet
Turvallisuus ja puolustus
Ihmisoikeudet
Balkanin alue
Sopimukset EU:hun kuulumattomien maiden kanssa
Ulkomaankauppa
Kehitysyhteistyö
EU-AKT
Henkilömiinat
Ympäristö / Kuluttajansuoja
Liikenne / Aluepolitiikka
Maatalous / Kalastus
Talous- ja rahapolitiikka
Työllisyys- ja sosiaali-
politiikka / Naisten oikeudet
Sisämarkkinat / Teollisuus / Energia / Tutkimus
 

EPP-ED PSE Group ELDR GUE/NGL The Greens| European Free Alliance UEN EDD/PDE


Ulkopolitiikka, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka:
etenemistä pienin askelin

Vielä 25 vuotta sitten Euroopan unionin jäsenvaltioiden edustajat tyytyivät keskustelemaan kansainvälisen politiikan kysymyksistä ja antamaan julkilausumia. Kun Neuvostoliitto romahti ja Balkanin ja Itä-Euroopan tilanne muuttui epävakaammaksi, ulkopolitiikka sekä turvallisuus- ja puolustuspolitiikka nousivat unionissa keskeisemmiksi kysymyksiksi. Mutta vieläkään ei oltu siinä tilanteessa, että näistä aloista olisi tullut tehokasta yhteisön politiikkaa, kuten kansalaisten ja Euroopan parlamentin jäsenten suuri enemmistö olisi toivonut. Parlamentti on aina pyytänyt asettamaan tavoitteet korkeammalle, olipa kyseessä konkreettinen toiminta, toimintakykyiset yhteiset toimielimet tai toimintaan tarvittavat välineet. Terrori-iskut, jotka tehtiin 11. syyskuuta 2001, vahvistivat näitä toiveita entisestään ja osoittivat niiden tarpeellisuuden.

Parlamentin mukaan Euroopan unioni voi esiintyä yhtenäisesti kansainvälisessä toiminnassa vain, jos jäsenvaltioilla on poliittista tahtoa laatia selkeä yhteinen strategia ja luoda tehokkaat toimielimet. Pitkän aikaa yhteisen ulkopolitiikan välineitä olivat vain kehitysyhteistyö sekä taloudellinen ja hätäapu. Maastrichtin sopimuksella, joka tuli voimaan vuonna 1993, joukkoon lisättiin diplomatia – yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (YUTP). Mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ole esimerkiksi talouspolitiikan tapaan yhteisön toimintaperiaatteiden mukaista. Päätökset tekee ensisijaisesti neuvosto, toisin sanoen hallitukset, ja päätöksentekoon vaaditaan useimmiten yksimielisyys. Komissio ja parlamentti eivät juuri osallistu päätösten tekemiseen.

Amsterdamin sopimuksella, joka tuli voimaan vuonna 1999, pyritään korjaamaan kaksi puutetta. Ensiksi sopimuksella annetaan unionille mahdollisuus harjoittaa sotilaallista kriisinhallintaa humanitaarisissa tehtävissä sekä rauhan ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi. Nämä ovat niin kutsuttuja Petersbergin tehtäviä. Toiseksi sopimuksen tarkoituksena on antaa unionin ulkopolitiikalle kasvot, minkä vuoksi perustettiin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virka. Korkea edustaja toimii kuitenkin aina jäsenvaltioiden ja neuvoston nimissä, joten on vaarana, että hänen roolinsa joutuu ristiriitaan komissiolla olevan ulkopolitiikan alan toimivallan kanssa (kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja kauppapolitiikan alalla). Lisäksi Amsterdamin sopimuksella haluttiin puuttua yksimielisyysvaatimuksen aiheuttamaan ongelmaan, jonka vuoksi neuvoston hyväksymät kannat olivat yleensä erittäin väljiä. Sen vuoksi otettiin käyttöön niin kutsuttu rakentavan äänestyksestä pidättäytymisen periaate. Sen ansiosta neuvosto voi esimerkiksi hyväksyä käsittelemänsä aloitteen, vaikka kaikki jäsenvaltiot eivät osallistuisi äänestykseen. Samoin sopimuksella otettiin käyttöön nk. tehostettu yhteistyö, joka antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden tehdä keskenään tiiviimpää yhteistyötä.

Turvallisuuspolitiikan kehitys jatkui vuonna 1999, kun Helsingin Eurooppa-neuvosto päätti, että vuoteen 2003 mennessä jäsenvaltioiden on kyettävä antamaan unionin käyttöön 60 päivässä 50 000–60 000 miehen vahvuiset joukot, jotka kykenevät suorittamaan Petersbergin tehtäviä, ja pitämään joukot toimintavalmiudessa vähintään vuoden ajan.

Johdonmukaisuus ja tehokkuus

Jotta ulkopolitiikka olisi selkeämpää, johdonmukaisempaa ja tehokkaampaa, Euroopan parlamentti on toivonut vuodesta 2000 lähtien, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virka yhdistettäisiin ulkosuhteista vastaavan komissaarin virkaan ja näitä tehtäviä hoitaisi komission varapuheenjohtaja. Parlamentin jäsenet edustivat tätä ajatusta menestyksekkäästi Euroopan tulevaisuutta käsittelevässä valmistelukunnassa, ja ajatus sisällytettiin luonnokseen Euroopan perustuslaista. Sen sijaan perustuslakiluonnoksen mukaan parlamenttia ei kuulla ulkopolitiikan alan kysymyksissä juuri aikaisempaa enemmän.. Myöskään parlamentin toive siitä, että päätökset tehtäisiin määräenemmistöllä, ei toteutunut. Määräenemmistöpäätös on mahdollinen vain, kun kyseessä on ulkoministerin tekemä ehdotus, jota komissio kannattaa.

Perustuslakiluonnoksessa määrätään, että yhteisölle perustetaan puolustusvoimavaravirasto ja Petersbergin tehtävät ulotetaan kattamaan myös aseistariisunta ja terrorismin vastainen toiminta. Parlamentin jäsenet ehdottivat, että perustuslakiluonnokseen lisättäisiin niin kutsuttua kollektiivista puolustusta koskeva artikla samaan tapaan kuin Natolla ja että artiklaa sovellettaisiin niihin valtioihin, jotka sitä haluavat, mutta ajatus ei saanut kannatusta.

Parlamentin vaikutusvalta kasvaa

Vaikka jäsenvaltiot päättävät viime kädessä itse ulkopolitiikkaan ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kuuluvista asioista, kaikki poliittiset toimet tai unionin nimissä käynnistettävät operaatiot edellyttävät kuitenkin, että parlamentille ainakin tiedotetaan etukäteen suunniteltuun toimeen liittyvistä valtuuksista ja valmiuksista sekä sen kustannusvaikutuksista. Viime vuosina parlamentin jäsenet ovat luoneet tiiviimpiä yhteyksiä yhteisen ulkopolitiikan korkeaan edustajaan, asiasta vastaaviin komission jäseniin, unionin puheenjohtajavaltioon sekä eri alueille lähetettyihin unionin erikoislähettiläisiin.

Euroopan parlamentin jäsenet voivat myös antaa kimmokkeita ja pohdinnan aihetta julkiseen keskusteluun ja politiikkaan. Laatimissaan mietinnöissä, suosituksissa ja neuvostolle ja komissiolle osoittamissaan kysymyksissä he voivat käyttää vaikutusvaltaa esimerkiksi kehottamalla komissiota antamaan ehdotuksia jossakin asiassa. Ennen kaikkea on syytä mainita parlamentin käyttämä budjettivalta, jonka piiriin myös yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimet kuuluvat (niihin käytettiin vuonna 2003 lähes 50 miljoonaa euroa). Sen sijaan puolustukseen liittyvissä asioissa parlamentilla ei ole toimivaltaa, vaan tämän alan rahoitus tulee suoraan jäsenvaltioiden omista talousarvioista.

Parlamentin poliittiset painopisteet käyvät ilmi yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevasta vuosittaisesta mietinnöstä. Vuoden 2002 mietinnössä parlamentti piti myönteisenä toimielinten välistä uraa-uurtavaa yhteistyötä, jota tehtiin syyskuun 2001 terrori-iskujen johdosta, ja kehotti puuttumaan terrorismiin sen alkulähteillä ryhtymällä vuoropuheluun heikkojen ja epävakaiden valtioiden kanssa. Vuonna 2003 parlamentti kannatti unionin sitoutumista Afganistanin kriisiin poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti kansainvälisten ISAF-joukkojen välityksellä. Sen sijaan parlamentti pahoitteli sitä, että Irakin sota haittasi yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uskottavuutta, ja sen palauttaminen riippuu parlamentin mukaan unionin sotilaallisista valmiuksista ja halukkuudesta käyttää niitä.

Ensimmäiset sotilaalliset toimet

Vuonna 2003 Euroopan unioni käynnisti kolme ensimmäistä operaatiotaan kriisialueilla ja otti näkyvästi vastuun alueilla. Tammikuussa 2003 käynnistettiin Bosnia ja Hertsegovinassa unionin poliisioperaatio, johon osallistui 500 miestä ja jonka tavoitteena oli perustaa paikalliset poliisivoimat. Unionin ensimmäinen sotilasoperaatio käynnistyi maaliskuussa 2003 entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa, kun unioni otti vastuulleen Naton tehtävät. Tässä niin kutsutussa operaatio Concordiassa unionilla oli käytössään 350 miehen vahvuiset joukot ja pyrkimyksenä oli luoda tarvittavat edellytykset rauhalle, jotta voitaisiin ryhtyä toimielinten uudistamiseen. Myöhemmin maassa käynnistettiin myös poliisioperaatio Proxima, johon osallistui 200 miestä. Kolmas operaatio, nimeltään Artemis, joka käynnistettiin Iturin alueella Kongossa, on ensimmäinen unionin itsenäisesti johtama sotilasoperaatio. Nämä operaatiot osoittavat, että eurooppalaiset ovat valmiita hyväksymään eurooppalaisten joukkojen lähettämisen myös Euroopan mantereen ulkopuolelle humanitaarisia tehtäviä varten.

Irakin sotaa vastaan

Toukokuussa 2002 hyväksytyssä mietinnössä Euroopan parlamentti varoitti kansainvälistä yhteisöä, että Irakin hallitus jatkaa ydinaseohjelmaansa. Parlamentti arvioi, että Irak pystyisi rakentamaan ydinaseen viidessä vuodessa, jos sitä vastaan asetetut sanktiot puretaan. Parlamentti siis kehotti pitämään voimassa aseiden vientikiellon mutta poistamaan muut rajoitukset. Parlamentti suositteli pyrkimään Yhdistyneiden Kansakuntien johdolla monenväliseen poliittiseen ratkaisuun ja vastusti kaikkia sotilaallisia toimia, jotka eivät ole YK:n päätöslauselmien mukaisia. Samalla parlamentti kehotti Irakin viranomaisia mukautumaan YK:n asevalvonta- ja tarkastuskomission (UNMOVIC) tarkastuksiin ja tuomitsi maan toistuvat ja vakavat ihmisoikeusloukkaukset.

Muutama viikko ennen sodan alkua, 30. tammikuuta 2003, Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman Irakista (äänin 287 puolesta, 209 vastaan ja 26 tyhjää). Päätöslauselmassa katsottiin, että YK:n tarkastajien havaitsemat päätöslauselman nro 1441 loukkaukset eivät antaneet aihetta sotatoimien käynnistämiseen. Parlamentti ilmoitti vastustavansa kaikkia yksipuolisia sotatoimia ja katsoi, että ennalta ehkäisevä isku on ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Kun sota oli alkanut, parlamentin jäsenet eivät enää onnistuneet muodostamaan uutta yhteistä kantaa, koska jäsenvaltioiden hallitusten näkemykset poikkesivat toisistaan. Irakin jälleenrakentamista koskeva päätöslauselma sen sijaan sai laajan kannatuksen.

Lähi-itää koskevat aloitteet

Väkivalta on Lähi-idässä jokapäiväistä, ja sen vuoksi Euroopan parlamentti hyväksyi lokakuussa 2003 mietinnön, jossa kehotetaan sekä Israelin hallitusta että palestiinalaishallintoa noudattamaan ehdoitta Yhdysvaltojen, Venäjän, EU:n ja YK:n laatimaa rauhansuunnitelmaa. Euroopan parlamentti suositteli kahden itsenäisen valtion rinnakkaiseloa niin, että molemmat voisivat elää turvassa. Parlamentti tuomitsi jyrkästi palestiinalaisten harjoittaman terrorismin ja kehotti palestiinalaishallintoa palauttamaan yleisen järjestyksen sekä ryhtymään konkreettisiin ja näkyviin toimiin terroristijärjestöjen hajottamiseksi. Päätöslauselmassa kehotettiin myös Israelin hallitusta vetämään joukkonsa palestiinalaisten alueilta, lopettamaan kohdistetut iskut sekä pysäyttämään siirtokuntien rakentamisen ja niin kutsutun turvamuurin rakentamisen.

Huhtikuussa 2002 parlamentti hyväksyi (äänin 269 puolesta, 208 vastaan ja 22 tyhjää) suosituksen neuvostolle ja kehotti siinä neuvostoa jäädyttämään unionin ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen, koska Israelin hallitus oli kiihdyttänyt sotatoimia. Neuvosto ei reagoinut suositukseen.

Lisäksi helmikuussa 2003 perustettiin 170 parlamentin jäsenen vaatimuksesta työryhmä tarkastamaan palestiinalaishallinnolle myönnettyjen tukien käyttöä, koska jotkut pelkäsivät niitä käytetyn vääriin tarkoituksiin ja jopa terroristiverkostojen rahoittamiseen. Työryhmä on osa parlamentin valtuuksia tarkastaa unionin tilien avoimuutta, vaikka sillä ei ole virallisen tutkintavaliokunnan toimivaltaa. Ryhmä hyväksyi 31. maaliskuuta 2004 kaksi raporttia, joista toinen edustaa enemmistön kantaa ja toinen vähemmistön kantaa. Raporttien erot johtuvat eroista ryhmän saamien tietojen tulkinnassa. Raporteissa on ainakin yksi yhteinen johtopäätös. Kummassakin todetaan, että jos unioni päättää tulevaisuudessa antaa uudelleen rahallista apua suoraan palestiinalaishallinnolle, avulle on asetettava selkeät ehdot ja siihen on liitettävä mahdollisimman tehokkaat valvontamekanismit. Asiasta vastaavat valiokunnat (budjettivaliokunta, talousarvion valvontavaliokunta ja ulkoasioiden valiokunta) käsittelevät näitä mietintöjä seuraavan vaalikauden aikana.



  
Esittelijät:
  
Euroopan yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Kölnin ja Helsingin Eurooppa-neuvoston jälkeen: Catherine Lalumière (PES, F)
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (1. vuosikertomus): Gary Titley (PES, UK)
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (2. vuosikertomus): Gary Titley (PES, UK)
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (3. vuosikertomus): Gary Titley (PES, UK)
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (4. vuosikertomus): Karl von Wogau (EPP-ED, D)
Irakin tilanne yksitoista vuotta Persianlahden sodan jälkeen: Baroness Nicholson of Winterbourne (ELDR, UK)
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa tapahtunut edistyminen: Elmar Brok (EPP-ED, D)
Euroopan uuden turvallisuus- ja puolustusjärjestelmän ensisijaiset tavoitteet ja puutteet: Philippe Morillon (EPP-ED, F)
YUTP:n tärkeimmät näkökohdat ja perusvalinnat ja niiden taloudelliset vaikutukset Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon: Elmar Brok (EPP-ED, D)
Puolustustarvikepolitiikka: Euroopan puolustus – teollisuus ja markkinanäkökohtia: Luís Queiró (UEN, P)
  
Euroopan unionin virallinen lehti: päätösasiakirjat
  
Euroopan yhteinen turvallisuus ja puolustuspolitiikka Kölnin ja Helsingin Eurooppa-neuvoston jälkeen – parlamentin hyväksymä teksti
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (1. vuosikertomus) – parlamentin hyväksymä teksti
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (2. vuosikertomus) – parlamentin hyväksymä teksti
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (3. vuosikertomus) – parlamentin hyväksymä teksti
Asevienti: Euroopan unionin käytännesäännöt (4. vuosikertomus) – parlamentin hyväksymä teksti
Irakin tilanne yksitoista vuotta Persianlahden sodan jälkeen – parlamentin hyväksymä teksti
Yhteisen ulko ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisessa tapahtunut edistyminen – parlamentin hyväksymä teksti
Euroopan uuden turvallisuus ja puolustusjärjestelmän ensisijaiset tavoitteet ja puutteet – parlamentin hyväksymä teksti
YUTP:n tärkeimmät näkökohdat ja perusvalinnat ja niiden taloudelliset vaikutukset Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon – parlamentin hyväksymä teksti
Puolustustarvikepolitiikka: Euroopan puolustus teollisuus ja markkinanäkökohtia – parlamentin hyväksymä teksti

 

 

 
  Publishing deadline: 2 April 2004